Kurnutusta kuulostelemassa.

 Eilisen kajakkiretkeni innoittamana pakkasin pari koiraa autoon ja suuntasin Espooseen. Kävin hakemassa lenkkikaveriksi ystäväni ja Rontin suuren ihailijan Eiran. Tikkakin pääsi viimenään esittäytymään ja ennen kaikkea opettelemaan hihnassa kulkemista. Vaikka lohjalaiset kurnuttajat olivat rupikonnia, myös pienen hiekkakuoppalammen viitasammakot olivat jo aktivoituneet. Toivottavasti kutujuhlat olivat vasta alkamassa koska loiskijoita oli vielä aika maltillisesti, enemmänkin on nähty. Kun retken ajoitti aamuun, sammakot olivat lämmön perässä esillä sopivassa kohdin. Tapasimme perillä pariskunnan joka käy joka vuosi tervehtimässä sammakoita. Vihdoinkin minäkin osuin oikeaan aikaan, viime vuonna olimme joko ajoissa tai myöhässä mutta räpyläsankareista ei ollut tietoakaan. Keskustelimme kuvia räpsien hyvän tovin, välillä hiljennyimme kuuntelemaan sammakoiden konserttia ja ottamaan videota äänestä joka kaikui hienosti pitkin lammen pintaa ja rantametsiköistä. Sammakoiden edesottamuksien seuraamisessa riitti riemua, nuo ovat jotenkin hupaisia eläimiä. Kävi ilmi että myös vuosia sitten Kauklahdenväylän varressa useasti näkemäni kettu ei ollut lainkaan tavaton näky sillä paikalla vaan suorastaan vakikulkija. Se osaa kuulemma myös katsoa molempiin suuntiin ennen tien ylittämistä.

 Tämä kaveri läpsehti rantaan meitä ällistelemään, ja mehän kyyläsimme takaisin. :)

 Tuo keskimmäinen samppi oli jostain syystä oikein erityisen omahyväisen näköinen kudun keskellä. :D

Tuommoista räpyläporukkaa siellä oli, ja toki vakikuva retkueestamme. Kuro 8v.(?), Rontti melkein 13v. ja Tikka 4kk.

 Marssittuamme Eiran kotiin kahvittelemaan Tikka läpsähti litteäksi Eiran keittiön matolle ja nukahti. Pimu heräsi myöhemmin ja aloitti vasta sitten asunnon tutkinnan ja Kuron lelujen lajittelun. Rontti jatkoi Eiran kyttäilyä koska tunnetusti Eira on melkoinen namutäti. :)

Rontti rötkötti tuossa pöydän lähistöllä koko ajan. Eira ilmoitti että "Eira tulee sinne lattialle Ronttia raapimaan." Ainoa vaan että sen kerran kun Eira nousi tuolilta, siihen sivalsi staffi nanosekunnissa keksejä kärttämään. Hysteriaa seurasi. :D Kiitos Eiralle kivasta päivästä!

"The earth has music for those who listen."

Säätiedotus lupasi komiaa keliä koko pääsiäisen pyhiksi ja olin tehnyt mentaalisen buukkauksen melontaretkestä tälle päivälle. Koska kummallinen talvi oli suonut minulle kajakkiseikkailun myös loppiaisena, tarvikkeet eivät olleet kaukana esille ottoa varten. ;) Kiulua en ehtinyt kuuraamaan, välineet kärrin päälle vaan ja rantaan!

 Päätin laajentaa "roiskintareviiriäni" Kisakallion suunnalla, josta tämä sinnikäs mäntykin löytyy. "Yhä ylös yrittää" kuten laulussa sanotaan, vain helmat ovat kastuneet.

 Luonto ei lupaa ihan vielä edes vaaleanvihreää, ei hituakaan. Nurmikko on tuoksunut kerran lupaavasti aamukasteiselta. Oletan että tarvitaan vain hiukan lisää lämpöä ja ehkä tilkka sadetta, ja tulossa on odotettu "räjähdys neonvihreää".

 Lauleskelin mielessäni "pilvenhattaraa ei näy", mutta näkyi tuolla yksi tuommoinen pieni vaalea tupsu taivahalla joten oli vedettävä lausunto (tai tässä tapauksessa "laulunto") takaisin. Olin ajatellut alittaa moottoritien kahdesta kohtaa mutta vielä se toinen silta jäi löytämättä vaikka ääni jo kuului. Näin jälkeenpäin ajatellen oli ihan hyvä että en tehnyt ensimmäisestä lenkistä tauon jälkeen mitään maratonia, olin kuitenkin kaikkineen reissussa nelisen tuntia vaikka en aktiivisesti liikkeellä koko aikaa. Matkaa kertyi yli 12 kilometriä, mikä on meikäläiselle se "tavallinen" matka (lyhemmässä ajassa) mutta ei kyllä tauon päälle. Huomenna voi tuntea käyneensä. ;)

 Tässä kohdin kuulin sen mitä luonnolla oli sanottavana. Meinasin mennä ajatuksissani ohi koko elämyksestä kun väistelin moottoriveneliikennettä (siis niitä molempia veneitä jotka näin, ei vaan, oli järvellä kolmaskin venekunta näkyvillä) ja koitin saada kuvia puista joissa aurinko välkehti sähköisen näköisesti veden pinnasta. Näytti siltä sähköä olisi virrannut pulsseina puiden runkoja ylöspäin, ihan mielettömän hienon näköistä! Englanninkielinen termi on "caustic reflection" noille heijastuksille, lieneekö meillä virallista termiä laisinkaan? Enivei, kuvat eivät onnistuneet, mutta pohtiessani miten edes noista tupsunjämistä saisi dramaattisen kuvan (sekään ei onnistunut kuten yltä näkyy) kuulin ihanan äänen. Tai en tiedä onko se muille nyt niin ihana, mutta minua tuo ääni on sykähdyttänyt joka kevät siitä asti kun kävimme vuosituhannen alussa Herpetologisen yhdistyksen kevätretkellä. Silloin kuulin Espoossa sijaitsevalla lammella semmoisen konsertin joka nosti niskavillat pystyyn. Pienellä hiekkakuoppalammella oli järjetön määrä kurnuttavia sammakoita tiedätte kyllä missä puuhissa. Kuulosti ihan siltä kuin joku olisi ajanut metsässä motocrossia jossain lähellä, mutta ääni oikeasti lähti sammakoista ja kaikui metsästä ja kallioista. Se oli mieletöntä. Nyt kuulin tuota samaa murinaa ja kurinaa jostain lähistöltä ja hymyilin idioottimaisesti pitkään äänen jo jäätyä taakse.

 Paluumatkallani livuin hiukan eri reittiä kun kuulin taas sammakoiden äänen. Jarruttelin virtauksissa ja suorastaan hiivin pitkin kaislikon reunaa kajakkini kanssa toivoen näkeväni yhden räpyläjalkaisen prinssin tai prinsessan. Ääni vaimeni (tiesivätkö ne minun olevan lähellä?), mutta lopulta eräs vaeltaja osui silmiini. Koitin olla säikyttämättä sitä sukelluksiin ja hivuttauduin lähemmäs samalla kun sammakko määrätietoisesti teki matkaansa riippumatta siitä mitä minä tein. Voisin kuvitella että näin keväisin sammakoilla on vielä putkinäköisempi missio päällä kuin myöhemmin kesällä. ;) Tapaamani yksilö oli aika iso ja "kesy", se ui ihan kajakin vierestä ja tuli suorastaan samaa matkaa kun oikaisin kiulua virtauksessa. Tuon kokoiseksi elukaksi se myös ui erittäin taloudellisen näköisesti ja ihan pirun kovaa, se olisi paetessaan hävinnyt näkyvistä kirjaimellisesti silmänräpäyksessä. Rupikonnahan tuo lienee, kerrankin liukasliikkeinen ja suorastaan sulokas toisin kuin maalla liikuskellessaan.

Sinne tuo jäi kaislojen päälle kömpimään (se ei todellakaan sukeltanut vaan rävelsi itsensä kömpelösti esteiden yli) kun vesitiemme erosivat. Ai että oli hieno retki vesilintuineen (sorsat, uikut, ja jotkut kolmannet mitä en onnistunut selvittämään keitä olivat, ehkä telkkiä?), auringonpaisteineen, äänineen ja tunnelmineen. Kajakkireissuilla käy joka kerta näin. Olipa keli millainen hyvänsä, olipa oma mieli ja kunto millainen hyvänsä lähtöhetkellä... Palatessa on pää järjestyksessä ja mieli tyyni, kroppa saattaa krampata ja kiristää mutta siltikin taatusti eri kohdasta kuin lähtiessä ja sekin menee ohi. John Burroughs ilmaisee tämän paljon kauniimmin:
"I go to nature to be soothed and healed, and to have my senses put in tune once more."

Haaste vastaanotettu!

Leenan Puutarha:sta tupsahti haaste. Toimintatapa on (käsittääkseni) hyvin yksinkertainen:
1) Vastaa viiteen kysymykseen.
2) Keksi viisi kysymystä lisää.
3) Haasta viisi uutta bloggaajaa mukaan.

Eikun menoksi.

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin pitämisen?
Kaikki alkoi työttömyydestä ja koiranpennusta (tämä ideayhtälö on jo toistunut kerran blogin aloittamisen jälkeenkin :D) vuonna 2007. Pidän kirjoittamisesta ja joku erehtyi sanomaan ääneen "sun pitäis kirjoittaa kirja tai edes pitää blogia". No mikä jottei! 

2. Mikä on parasta blogin pitämisessä?
Hyvin pian blogi muodostui tavaksi kertoa kuvin ja tekstein elämän menosta täällä "Hunningolla", tapahtumista joissa kävin, ja ylipäätään välittää kuulumisia ympäri Suomea levittäytyneille kavereilleni/sukulaisille/koirien kasvattajille jne. (Pidin blogia jo hyvissä ajoin ennen kuin alistuin kohtalooni ja liityin Facebookiin.) Parasta on ollut se että on voinut jakaa iloa ja/tai tietoa. Näin nekin jotka eivät päässeet johonkin tapahtumaan/retkelle ovat voineet saada pikku vilkaisuja siitä mitä minun silmieni edessä on tapahtunut ja ehkä nauttia paikoitellen rehevästäkin kerronnallisesta annista. Toki moni tapahtumiin osallistunut on myös voinut poimia kuvista muiston itselleen.

3. Mikä postauksesi on saanut eniten kommentteja?
Tämä on vaikea kysymys koska linkitän välillä tekstini Facebookiin tai keskustelupalstoille. Blogia siis ei juuri ollenkaan kommentoida "paikan päällä". Eniten katseluita ovat saaneet Lemmikkipalstoille linkittämäni kuvakertomus "Arctic Ladyn" koirakävelystä, joka oli semmoinen "foorumispektaakkeli" Helsingissä viime syksynä. Toista sijaa pitää valjakkourheilukeskusteluun linkittämäni kuvasarja Canicross-kilpailuista. Pelkästään Facebook-jaolla ovat eniten "huomiota" saaneet kirjoitukseni talli Hestbakin muuttovaelluksesta joka oli varsinainen seikkailu ja samaisen tallin synttärijuhlasta.

4. Mikä on suurin unelmasi elämässäsi?
Suurin unelmani on omalta osaltani vaikuttaa siihen että ihminen ei menettäisi kosketustaan luontoon ja maalaisjärkeen. Jakaa tietoa ja "hands on"-esimerkkejä siitä miten suuri vaikutus luontokokemuksilla ja eläimillä on ihmisten hyvinvointiin. Ilon (ja metsän) kautta!

5. Mitä haluaisit sanoa hänelle jolta tämän haasteen sait / sille jolle tämän haasteen laitat eteenpäin?
Leenalle jolta haasteen sain: Kiitos näistä vuosista jotka olet ollut ei-verisukulais-isosiskoni "kohtalon oikusta", esikuvani sinnikkyydessä ja unelmiin uskomisessa. Terveen järjen ja ilon ruumiillistuma, ihminen (perheineen) jonka luota lähtee aina rikkaampana kuin oli tullessaan. Ihminen jonka kanssa voi jatkaa siitä mihin jäi, vaikka tapaamisten välillä olisi pitkiäkin aikoja. Kiitos.
Haastettaville: Antakaa kaikkenne, vaan älkää periksi! :)

Ja ne uudet viisi kysymystä:
1) Mikä on avaimesi onneen?
2) Mistä ilostutti sinua eniten lapsena? Entä aikuisena?
3) Mikä on mottosi tai muu elämänohjeesi? Lempisanontasi?
4) Mikä on rakkain ruokareseptisi? (Ja resepti jakoon luonnollisesti.)
5) Mikä "eläimellisessä elämässä" on suurinta ja kauneinta? Lemmikkieläimet ja vähän isommat lemmikit kuten hevoset lasketaan mukaan. :)

Haastan:
Krissen: http://krissen.blogspot.fi/
Irmelin: http://westerpet.blogspot.fi/
Henriikan: http://www.soulteam.fi/category/blogi/
Markuksen: http://www.arvostan.net/
Tuijan: http://tuijankameralaulaa.blogspot.fi/

Loppukevennykseksi vaikkapa kuva yhdestä alkuaikojen blogipostauksestani. Olen viime aikoina sanonut Tikasta useasti että "korvat on vain koristeena", mutta onnistuu se muiltakin (klikkaa suuremmaksi):