Tänään aamu valkeni semmoisena "kostean koleana" ja sumuisena. Krissen piti ehtiä päivän mittaan vielä toisaalle, mutta hän salli ravistella itsensä kopsotusretkelle jo aamutuimaan. Tarhassa minua odotti Vissa syksyn lehtiin (ja ehkä pikkuisen saveen) koristautuneena. Kyllä karisivat savet, lehdet ja unihiekat silmistä kun taas painettiin tukka putkella. Olin vitsaillut että voihan ne kylkiä avaavat taivutuskiemurtelut tehdä ravissakin, ja suurin osa koukeroista mentiinkin jousikiehkurat kavionpohjissa. Boing boingg!
Hämähäkit olivat kutoneet verkkonsa puusillan rakoon. Voin kuvitella miten ne olivat vuolemassa pieniä keihäitä ansansa pohjalle, jos sattuisi isompi saalis vahingossa putoamaan satimeen.
Tallilta kotiin ajellessani sumu hälveni ja aurinko alkoi paistaa ihan tosissaan vuodenaikaan nähden. Olin hetken katsellut että Ego saattaisi kaivata laatuaikalenkkiä joten dognappasin innokkaat pikkupinserit ja vain-vähän-vastahankaisen aviomiehen autoon ja hurautimme Karnaistenkorven luontopoluille.
Kyllä kannatti! Metsä tuoksui huumaavalle ja tuntui kuin olisin huuhtoutunut puhtaaksi vain liikkumalla pitkin pehmeitä polkuja ja (pirun liukkaita) pitkospuita. Jämähtänyt toimistotyöläinen vaan huokaili ja ojenteli kaulaansa vuorovedolla kohti mättäitä tahi taivaita. Oi mitä puita! Oi mitä sammalia, oi mitä maisemia!
Liikkeellä oli muitakin, ja laavuilla olikin iloinen puheensorina. Mättäissä pyllisteli sienestäjiä jotka kaikki hymyilivät kuin "hangon keksit" ja mielissään kuuluivat olevan jo illallisillaan jossa oli jo lupaus sienirisotosta. Muuannen lapsiperheen muksut saivat aivan odottamattoman ilon metsäpolulla kun pääsivät silittämään koiria. Isä sanoikin että tämä taisi olla päivän kohokohta tytöille. :)
Lammen kesällä ruskeahko ja utuinen vesi oli nyt kirkasta kuin lasi, ja ihailinkin lehtiä kaikissa tasoissa. Näiden kivien välistä lähti kesällä pieni rantakäärme, enää ei vedessä näkynyt liikettä.
Jotakuinkin tällaisen kuvan toivoin mielessäni saavani, ja etsinkin puolihuolimattomasti sopivaa kohtaa koko retkemme ajan. (Pointsit Lasselle hänen kärsivällisyydestään, emäntä etenee hitaasti eikä vauhti ainakaan kasva kun ottaa kameran mukaan.)
Lasse todellakin oli mukana. Välillä hieman erakkoluonteinen mieheni tuntuu hiukan satuolennolta, josta puhutaan paljon mutta joka näyttäytyy vain harvalle. ;) Vaan siellä oli, ja yltä päältä raittiissa ilmassa!
Kotimatkalla haimme koirille rustoluita, jotain puuhaa niillekin jotka eivät tänään päässeet metsään.
Päivä oli niin lämmin että jopa whippet suostui ottamaan ruokanokoset pikkumökin terassilla rennosti painepesuriin nojaten. :D
Syliinkin piti päästä. Sako sai osakseen hieman tuiman katseen, Huisi kun katsoi asiakseen vartioida tyhjää luupussia. Ylilyönneiltä kuitenkin vältyttiin ja parhaiden kavereiden suhde säilyi naarmuttomana.
Mariialta kesällä saadut "pornoruusut" olivat iloisessa kukassa lokakuun kunniaksi.
Igor sukelteli pikkusaaliiden toivossa vaahteran juurella, ja oli niin huvittavan näköinen. Kyllä koira tuolta ylemmästäkin kuvasta löytyy, uskokaa pois!
Rontti-vaarinen tutkiskeli myös syksyn kultaamissa pusikoissa ja löysi kupin jossa oli sadevettä. Ilmeisesti se voittaa aina vesijohtoveden, vaikka pitäisi ensin kuonolla siirrellä puista kuppiin pudonneet lehdet pois tieltä.
Sakolla oli (kuten yleensä) vauhti päällä ja lehdissä kaahailu oli mahtavaa!
Lehtien lailla liikkeelle saattoi pelmauttaa vaikkapa Helmin, teki mieli huutaa pahaa aavistamattomalle staffille "Varo, takanasi!" Onneksi typsyjen välit ovat muotoutuneet "eivät enää niin tulisiksi" kun ikää tulee molemmille, vaikka Helmi ei dobberin typerää huumoria aina ymmärräkään.
Viime päivät ovat olleet niin kauniita että on väkisinkin tullut mieleen kuinka onnekas sitä onkaan! Puhdas luonto, ihanat lähimmäiset, palkitsevat harrastukset. Mitä sitä muuta voi toivoa kuin että saisi nauttia kaikista edellä mainituista niin pitkään kuin vaan mahdollista! Haleja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti