Neljä koiraa kuudesta nauttii aivan hulvattomasti frisbeenheitosta, ja se onkin oivallinen tapa ottaa päällimmäiset mehut pois hunneista edellyttäen että maa on kuiva (muuten seuraa mutapainia nanosekunnissa lauman sännätessä täyteen vauhtiin). Kääpiöpinsereiden mielestä koko ihmisen valitseman leikin toteuttaminen on täydellisen moukkamaista, joten ne käyttävät aikansa mieluummin merkkailuun (Igor) tai tapahtumien seuraamiseen kaukaa ja tilanteen vaatimalla arvokkuudella (Ego).
Sako ja Huisi, varsinaiset arjen aivopuoliskot. Koska Huisi on pääosin staffien ja dobermannin "kasvattama" niin hyvässä kuin pahassakin, se pitää melkoista rrrroaaaarrr -ääntä mennessään, etenkin jos vain Sakolla on lelu.
Vaikka toisaaltahan kyseessä on erittäin elegantti koira, minkä näkee hienostuneesta hännän kannosta.
Frisbeetilaukseen laitettiin "jostain syystä" yli yksi heittoväline per koira, koska niille käy juuri näin: Helmin frisbeestä puuttuu pala kuin siitä kuuluisasta jepen sielusta (älkää kysykö mistä tämä sanonta tulee...) ja Huisille on tarttunut mukaan tuppu isänmaata. Eihän se toki niin nokonnuukaa ole, mutta mieli tekisi lähettää tämä kuva tuotteiden valmistajalle ja kysyä miten ovat ajatelleet tulevaisuuden malleissa ratkaista tämän "käsiteltävyyshaasteen". :D
Rontin frisbee heitetään (yleensä) pois päin Suuresta Yleisöstä (=muut hunnit), joten sillä on aikaa ottaa jo pysähtynyt pläpykkä huolella kitaansa. Rontti arvostaa ergonomiaa, ja näkyvyyttä eteensä.
Huisin mielestä frisbeenheitto on uljas laji, viime kerralla se haki tasan kerran ja juoksi lopun aikaa se sama frisbee suussaan muiden rinnalla kuin henkisenä tukena jahdissa. Toki sen näki välillä pähkimässä miten saisi kaksi frisbeetä yhteen sievään vinttikoiransuuhun, kyllä kävi pienellä koiralla kupoli kuumana kun aina toinen lärppä pääsi livahtamaan kidasta. Huisi on Sakon ohella ainoa joka palauttaa hienosti suoraan käteen asti, muut pudottavat jalkoihin ja koittavat sitten vielä tällätä sormille silkasta innostuksesta.
Rontti-vaari 11v. laukkaa ansiokkaasti muiden mukana ja meinaapa se pistää Helmin kanssa rätinäksi kun päätyvät kuonotusten samalle saaliille. Onneksi Sammattiin asti kuuluva komento katkaisee karvatupenrapinat jo ennen kuin koirat ehtivät aloittaakaan, tässä lajissa oppii todella nopeasti seuraamaan koirien edesottamuksia koska saalisviettiä jaettaessa hunnit ovat olleet paikalla (paitsi ehkä Huisi jonka mielestä pelkkä kaahaaminen on mahtavaa ja se käyttääkin muitta mutkitta Sakoa henkilökohtaisena vieheenään päivittäin..)
Aivopuoliskot täydessä vauhdissa. :)
Helmiltä ei asennetta puutu, se puristaa kasteen irti kuivemmastakin apilasta, eikä frisbeekään ihan ravistamattomana palaa heittäjälle. Helmi onkin saanut lisänimen Pussipiru. :) Heittäjään kohdistetaan kipakkasävyistä verbaalista arvostelua jos ei ufoja ole ilmassa riittävää määrää (Helmin mielestä), joten yksi kesän teemoista onkin ollut kita kiinni odottelu.
Rontin strategia ylimääräisen lepovuoron ansaintaan on asettautua maahan heittäjän taakse. Jos tarkkasilmäinen lennättäjä ei huomaa yhden hunnin puuttumista heittojonosta, frisbee muuttaa taatusti muotoaan tuon ovelan porsimon käsittelyssä.
Tyttöjen motto on "Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn". :)
Rontti aarteensa kanssa, tänä kesänä vaarikka on ollut paljon paremmassa kunnossa kuin parina aiempana vuonna, kiitos eläinlääkärillemme joka keksi ehdottaa uutta lääkettä kysyessäni vaihtoehtoja Rimadylille. Papparaisen nivelvaivat ja spondyloosi ovat näytelleet huomattavasti pienempää roolia, ja se pärjää nuorempiensa kanssa oikein hyvin täsmälleen samalla liikutuksella kuin muukin lauma. Ainoat radikaalimmat ontumiset ovat liittyneet juuri noiden riehumisten yhteyteen, kun (yleensä) Sako on innostuksissaan juossut Rontista yli ja mankeloinut raitaukon pitkin hatelikkoa siinä mennessään. Myös aamurutiinimme ovat muuttuneet tänä vuonna, aikaisemmin Rontille on pitänyt "vain" antaa joku herkku muun lauman mennessä "päivähuoneeseen" ja Rontin jäädessä "vartioimaan" muita huoneita poissaollessamme. Nyt se kantaa uhmakkaaseen sävyyn resulelua, jota pitää sitten retuutella sormien menettämisen uhallakin ennen töihin lähtöä, eli ne "akilleen kyynärpäät" selvästi kestävät nykymenoa paljon paremmin uuden lääkkeen kanssa (en keksi mitään muuta mikä olisi muuttunut radikaalimmin kuin lääkitys). Nivelvaivaisten koirien omistajille tiedoksi, meillä nykyään käytettävä lääke on nimeltään Previcox.
Näin niitä pitkiä kieliä siis syntyy ihan kotikonstein. ;) Sinkoiluassistentti-Lassea ei vahingoitettu kuvauksissa. Tiimellyksen jälkimainingeissa havainnoitiin varjon viileässä nurmessa kyntäviä hunneja. Kyllä kesä on kaljukoirien kulta-aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti