maanantai 25. heinäkuuta 2011

Heinäkuun hurvelluksia

Seuraa sekalaisia merkintöjä heinäkuulta.


Melominen tuo mukanaan "juovuttavan" vapaudentunteen. Kaikki ottaa aikansa ja kiirehtimällä tulee vain kireyttä lihaksiin. Toisaalta matkanteon palkinto avautuu koko ajan siinä silmien edessä. Vesi liplattaa kajakkia vasten ja kalat molskivat kaislikoissa. Vesilinnut tuntuvat suorastaan ylpeilevän pörhäköillä poikueillaan jotka seuraavat emojen vanavedessä... Sitä idylliä jonka kokemiseen ei onneksi tarvita suuria rahallisia investointeja. :)

Allekirjoittanut, jolla ei silmälaseista huolimatta ole kovin hyvä näkö (mikä on peili kohdatessa ehkä jonkinlainen siunaus...), nauttii hulvattomasti päästessään tarkastelemaan kuvauskohteitaan osapuilleen tältä etäisyydeltä. Tuonnekaan hatelikkoon ei moottoriveneväki tullut suin surminkaan rauhaani häiritsemään, vaan sain ihailla järviluontoa ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Kaikki samassa kuvassa. :) On lummetta, ulpukkaa ja lienisikö tuo ahvenheinä tuo vaaleanpunainen tupsuhärveli. Lumpeen nuput näyttivät siltä kuin kala olisi kurkottanut päätään vedestä. Jos klikkaa kuvaa suuremmaksi niin keskellä edessä on ainakin yksi nuppu kyyristelemässä ja piilottelemassa kaunista kukintoaan.

Avonaisiakin kukkia löytyi. Tämä Suomen versio lootuksesta kestää kyllä vertailun kanssasisareensa oikein hyvin.

Pikkuisia (neidon-?)korentoja päristeli ympärillä mutta vain tämä tarttui kuvaan (klikkaa taas suuremmaksi). Isompiakin korentoja näkyi, mutta ne olivat nopeita siinä missä nämä pikkuiset olivat järjettömän liukasliikkeisiä käänteissään. Pokkarikameralla ei ollut toivoakaan pysyä perässä.

Leppoisan melanvääntöni kohteena oli Kisakallion Urheiluopisto, jossa kuvan mukaisesti toimii kesäisin rantakahvila. Kotirannastamme on nelisen kilometriä molempiin kahviloihin, Aurlahteen, ja Kisakallioon. Myös läheiselle ABC:lle voisi mennä meloen koska moottoritien liittymän alle on tehty pieni laituri. Se tosin olisi jo hiukan paksua, kun matka kävellenkin on ehkä kilometri.

Mikäpä tuossa oli ruotoaan oikaistessa ja maisemia katsellessa. Myös Kisakalliossa on Melontapooli:n piste josta on mahdollista vuokrata kajakki retkeilyvälineekseen. Kajakin voi luovuttaa kaikkiin Melontapoolin toimipisteisiin, joita on ympäri Lohjanjärven rantoja.

Tässä ovat toiset hurulaiset joiden perässä reissukamerani ei pysynyt. Tarina siirtyy irlanninsusikoirien erikoisnäyttelyyn Helsingin Tuomarinkartanoon jossa olin Tarun koira-/teltta-/myyntikojuvahtina. Ja joku riettaan epäreilu oli tuonut näyttelyyn tämmöisiä vastustamattomia pikkuhirviöitä jotka painia jylläsivät kehän reunalla minkä kerkisivät.

Tarun vanha uros Justus, "isokoiraidolini", jätti jälkeensä jumalattoman suuret saappaat. Mooris (kuvassa toinen vasemmalta) on antanut karismallaan ja kasvoillaan ymmärtää ettei se edes yritä täyttää Justuksen saappaita vaan sillä on mukanaan ihan omanlaisensa komiat bootsit. Nämä korstot ovat vasta keskenkasvuisia kloppeja, nuortenluokan uroksia. Mooris voi olla melkoisen kokoinen kaappi kunhan kehittää runkonsa valmiiksi, alta pois kuuset ja kävyt! :)

Ja takaisin vesille...

Pasi kutsui mukaan purjehdukselle, ja tokihan sitä kalliimman laadun kajakkia piti lähteä kuikuilemaan. Melko mehevä hep... kepp... tikk... pinna. Minkä helvetin takia jokaiselle välineelle pitää antaa uusi nimi kun sen kiinnittää hienoon alukseen? Sanokaa perkele peräsin! Ai ei vai?

Pertullakin on vielä hymy herkässä kun soljutaan myötätuuleen ja maisemat vaihtuvat.

Tuommoinenkin purtilo oli kivillä jossakin Suomenlinnan liepehillä.

Tämä ryökäle (vaikka kaunis vene onkin, äänestimme asiasta porukassamme) käytti epäurheilijamaisesti sekä purjeita että moottoria. Päättämättömiä nuo ameriiiiiikkalaiset.

Välittömästi Kustaanmiekan jälkeen juttujen taso alkoi pudota melko merimiesmäiseksi. Perttu lohkaisee jotain joka saa kamerankin menettämään tarkennuksensa. :D

Nämä olivat aivan mahdottomia kuvia käsitellä kun ei tiennyt mikä oli vinossa, horisontti, vene vai kenties molemmat. Toisaalta enpä ole koskaan ajatellut sitäkään että purjeveneen istumapaikkojen todellinen käyttömukavuus testataan 60-90 asteen kallistuksessa... Nyt tiedän paremmin. Auts!

Perttu ylennettiin matkustajasta "pitkäpinnamieheksi" koska...

... Pasi hukkasi suunnan ja tikut ja kaiken samaan syssyyn.

Ainoa mikä oli varmaa oli että tuon herne-maissi-porkkanan reitiltä haluttiin melko vikkelästikin pois. Tässä tilanne on jo vahvasti voiton puolella, mutta lokiin merkittäköön että näimme tuon aluksen melko paljon lähempääkin. Vähempikin olisi riittänyt. :D

Summa summarum: Purjeveneet ovat isoja kajakkeja joita ei tarvitse meloa mutta joissa matkustaminen edellyttää kiipeilyä reunalta toiselle, reunat eivät ole auttavaiset vaan usein pystysuorassa. Niin meloessa kuin purjehtiessakin olisi hyvä olla hanskat, meloessa sen vuoksi ettei saisi hankaumia melasta (hehheh... huoh..), ja purjeveneessä koska istuin on välillä sen verran lenkallaan että pienehkö kouraisu kannen reunasta esim. henkensä pitimiksi on ihan paikallaan. Jos nyt voisi päättää, lähteekö uudestaan purjehtimaan ukkosrintamien väliin jäävässä aikasektorissa, voisin pitäytyä reissusta ja laulaa vaikka juomalauluja ruotsiksi huivi kaulassani. Jäikö rättienmastoonrepimyskoettelemus viimeiseksi, ei varmasti!

Sittemmin lisäsin ulkoilmaelämääni hevosvoimia, ainakin yhden.
Kuvassa komeilee (ja pummaa leipäkänttyä) Uljas Musta, "varaäitini" issikka Felagi. Kuva voisi olla myös uutuuttaan kiiltelevistä suitsista, mutta onkin old-news -riimusta. :D

Isingin suojaväri soveltuu erinomaisesti rapattuun seinään. :)

Emänsä Vissa sen sijaan piiloutuu turpa tötteröllään pihaton varjoihin.

Loppukevennys vasemmassa kierroksessa: Jos uudenkarheasta satulavyöstä puuttuu vielä pehmuste, älä seiso tumput suorina! Asiaan on ratkaisu. Niin, tumput. Ei hiertänyt nahan reuna tammuskan kainaloita vaan kyytiä piisasi niin perrr... tosi kovasti paikoitellen (seurasin maltillisemmalla Felagilla perästä tuota näytöstä). Että ei kun peukut pystyyn tumppujen tavoin että lähiaikoina pääsen vielä monesti reissuun, maalla, merellä ja ilmassa!

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Thelma & Louise

Karkasin päiväreissulle ystäväni Tarun kanssa. Ajelimme suomalaiseen Thelma&Louise -tyyliin (iiiisolla pakettiautolla) ympäriinsä. :D Matkamme pääasiallinen käyntikohde oli Billnäsin Ruukki, jossa oli paitsi pyhiinvaelluskohteeni Rakennusapteekki (www.rakennusapteekki.fi), myös antiikkimarkkinat, unelmapiha-näyttely, taidenäyttely ja ties mitä höhää.

Tämä jyhkeä vanha kone (älkää kysykö mikä) tervehti tulijoita messualueella. Sen massiivinen olemus todellakin "henki mennyttä aikaa" ja olisin voinut ketterästi viettää varttitunnin vain ihaillen sen muotoja ja osia.

Ruukkialueella sijaitsee myös aito BB-talo. Talon harjalla näkee nuo maagiset kirjaimet. (Meni hetken aikaa ymmärtää seppien käyttämä BB-leima, sathanaksen bättrefolkit sekoittivat helteessä hautuvan turistin pään.) :D

Myös piha-alueella oli runsaiden houkutusten myyntipisteitä josta tein löydön, pienen lasisen pöllön joka oli kaunis, käteen oikein mukavan pyöreälinjainen ja mikä parasta, vuolukivitakan manttelilla vielä upeampi kuin uskalsin toivoakaan. Ja muistinko ottaa siitä kuvan illalla virallisella paikallaan. No en. Nämä rouvat olivat selkeästi kiertäneet antiikkitapahtumia ennenkin, nyökyttelin pätevästi päätäni heidän arvioidessaan tapahtuman yleisen hintatason melko korkeaksi ja hintojen vaihtelevuuden suorastaan laajaksi. :)

Isänmaan toivot. Tämä oli ainoa kohtaamani ase koko alueella, suurin terasevalikoima löytyi itse ruukin museosta, ja nekin teräaseet olivat kirveitä ja lapionteriä. :D

Ryhdyin luonnollisesti oikopäätä myös hämärähommiin, kun löysimme permannolla puuhaavan lähes uunituoreen sepän Seppo Korhosen. Tuli kyllä ikävä omia artesaanioppiaikoja kun pystyi antamaan luovuudelle tilaa. Ojensin Sepolle setelin, kerroin virallisen tilaustyöni koon ja aiheen ja ohjeistin että lopusta setelistä hän saisi muotoilla semmoisia esineitä kuin rahalla ja materiaalinpilkkeistä näyttäisi syntyvän. Palasimme hetken kuluttua tutkimaan hänen työnsä tuloksia ja poistuimme paikalta melkoisen aarrekuorman kanssa. Huom. Seteli ei ollut mikään liian iso ja innostus oli tarttuvaa.

Siirryimme varjojen ja vasaroiden maasta Unelmapiha-näyttelyyn, josta bongasin tämmöisen pikkuriikkisen saunan jonka nurkat oli tehty hienoin liitoksin. Vastavaloon turattu teknisesti karmaiseva kuva tuottikin yllätyksen, näyttää siltä kuin saunassa olisi kovatkin löylyntohinat vaikka todellisuudessa se +27 ja gallona vissyä -keli oli saunan ulkopuolella kesän ollessa komeimmillaan.

Korkealentoisia ajatuksia herätti myös tämän herran työ joka teutaroi ruukin piipun kimpussa. Pahasti rapistunutta piippua restauroitiin ja tuo huikeita paikkoja pelkäämätön raksasetä oli edennyt suoraan huipulle. Ajattelimme urakan bonuspuolena olevan erittäin laajat näkymät työpisteeltä.

Käynti Rakennusapteekissa tuotti tämän kuvan erityisen mehukkaan värisistä mallikaakeleista. Läheltä liippasi myös ettemme Tarun kanssa ostaneet komeita kaakeliuuneja jotka oltiin aseteltu esille Varaosapankkiin.

Kiehtovia muotoja oli tarjolla myös pienemmässä koossa, vetimiä ja heloja kilistellessä olisi mennyt vaikka koko päivä.

Kerta tai kaksi kiellon päälle! Koska tapahtumia tuntui olevan koko seutu täynnä, päätimme hyödyntää karkuretkemme joka kilometrin. Fiskarsin ruukki jäi tosin käymättä, sielläkin olisi ollut antiikkitapahtuma. Tämän kuprun vastapainoksi Taru vei minut katsomaan vähän isompaa antiikkiesinettä, matkasimme Raaseporin linnaa äimistelemään. Opastettu kierros oli juuri lopuillaan saapuessamme paikalle, joten suurin hälinä oli siltä päivältä ohi ja opas hikisessä kaavussaan poistumassa tiedonjanoisen turistilauman ajamana. Paikalle laskeutui aivan ihana hiljaisuus, ja kipusimme omalle kierroksellemme Tarun kertoessa paikasta. Taruhan oli käynyt täällä(kin) jo monesti ja meinasin saada selkääni kun kerroin että Turun linna on ainoa linna jossa olen ikinä käynyt. Moukan leima tarttui otsaan ja tartuin kameraani entistä tiukemmin korjatakseni ainakin jotain mitä äkkiä oli mahdollista korjata. Astuimme linnaan.

Näkymä "avaralta sisäpihalta" (perheemme sisäinen vitsi joka sai alkunsa kun hotellihuoneestamme joskus oli näkymä avaralle sisäpihalle eli jonkinlaiseen ilmanvaihtohormiin, kiva jos tykkää tiiliseinästä...). Paikalla vilisi perhosia ja esihistoriallisen näköisiä "koppisia", semmoisia vyötiäisen ja siiran risteytyksen näköisiä panssarityyppejä. :)

Kahden ja puolen kerroksen väkeä.

Valoon astahtanut linnanneito Taru se siellä tähyili uljasta prinssiään saapuvaksi. Uljas prinssi tosin oli kotona taistelemassa nuhalohikäärmeensä kanssa peitsenään "sarvikuono" eli kolvinhuuhtelukannu. Tarina ei kerro kuka voitti.

Pakollinen "taidekuva" yhdestä ikkuna-aukosta. Komiat oli maisemat ja pitkälle näkyvyyttä. On siellä kelvannut istua kytiksessä vihulaisten varalta.

Linnan ympärillä on ollut vettä, ei mitään vallihautaa eikä krokotiileja mutta jonkinlainen vesireitti läheiseen jokeen. Nyt paikalla oli enää paarmoja ja paalutuksenkappaleita, joten pakenimme eri vikkelästi kohti jäätelökioskia linnan jäädessä vartioimaan seutua hiljaisena ja jylhänä.

Koska kulttuurimaisemannälkämme ei ollut vieläkään tyydytetty, ajelimme Fagervikin ruukkimaisemaa katselemaan. Mäellä avautui tämmöinen idyllinen pieni kuja varrellaan leikkiviä lapsia ja kauniita kukkaistutuksia. Vanhoista taloista oli pidetty hienosti huolta ja perinnemaisema säilytetty unenomaisena.

Torneja ja järvimaisemaa isojen vanhojen puiden suojista.

Veden kohina nippuvasarapajan kupeella sai jo hieman väsähtäneet Thelman ja Louisen haikailemaan tsimmareidensa perään, veden tuoksu herätti vilpittömän uimamielen. :)

Tämä varjossa uinuva rakennus oli nimeltään "Lobbi". Kerrankin nimi oli sama sekä suomeksi että ruotsiksi, ja vasta englanninkielinen selostus kertoi että kyseessä oli työntekijöiden asunto tahi "taukotupa". Työtä ruukissa tehtiin jonkinlaisessa kolmivuoromoodissa, ja vapaa-aikansa uurastajat viettivät sitten "lobbyssa". Koteihinsa raatajat päästettiin vasta työviikon päätteeksi lauantaina, ja silloinkin vasta saunan jälkeen. :D Taisi se kerkeästi kotiolot voittaa?

Jos jaksoit lukea tänne asti, sait juuri silmiisi Tarun sylissä keikkuvan irlanninsusikoiralauman vahvistuksen, pikkuruisen chihuahua Pipsan. Pipsa oli ehdottomasti päivän hersyvin nähtävyys, Tarun "anoppikokelaan" Ullan pieni silmäterä. Ja tarkkaan saikin pitää silmällä, tuo pieni pirteä tättähäärä ehti minitassuillaan paikasta toiseen valonnopeudella. Siinä, kuten Lassen Igorissakin täytyi olla ripaus oravaa geeneissä, niin vikkelästi tuokin kiipesi uskomattomiin korkeuksiin (yleensä ihmistä pitkin...).

Mahtipäivä! :)