Luontoelämyksiä ja housut täynnä lunta.

Otetaan mukaan koira (yllä) ja lähdetään kuvaamaan motaria.

Kas näin. Tavoite saavutettu. Noo, ehkä siinä rymyretkellämme tapahtui muutakin. Eikä minulla ole mitään erillistä moottoritieperversiota, ajattelin vaan käydä aina välillä läheisellä linkkimastolla ottamassa kuvia Lohjanjärvestä. Josko tuosta sitten aikaa myöten saisi semmoisen vuodenaikoja seurailevan kuvakollaasin, jännä nähdä.

Itse mastolle pääseminen ei ollut ihan triviaali temppu. Kopille asti oli aurattua tietä mutta siitä eteenpäin olikin sitten vähän syvempää.

Voima korvaa puuttuvan maavaran oivallisesti. :D

Kyllä saivat kepit ja karahkat kyytiä ja liian hitaasti heittävä omistaja verbaalista huutia, Helmi kävi täysillä kierroksilla silkasta ilosta päästyään kaksistaan retkelle. :)

Liikkumisen riemua. Helmi on kiistatta talouden sporttisin koira. Ja se on sentään hyvin kun laumassa kuitenkin on myös palveluskoira sekä vinttikoira.

Laskeuduttiin sitten melko idyllisesti mutkittelevaa polkua rantaan. Lumen pinta oli täynnä "kraatereita" kun tuuli pudotteli tykkyjä puista. Ystävien Facebook-päivitykset täyttyivätkin tänään ihmettelyistä että mistä tämä navakka tuuli oikein tupsahti paikalle. Voisin kertoa ettei se ollut tälle viikonlopulle mikään uusi ilmiö, noita samoja lumipesuannoksia sateli niskaamme eilen istuessamme emäntäporukalla iltaa Krissen kylpytynnyrissä suurten kuusten katveessa.

Helmi sukelsi laiturin alta. :D Taidetaan tässä hetki vielä odotella ennen kuin päästään laskemaan vesille laituria, kajakkia, tai Helmiä. ;)

Kotipihaa lähestyessämme hoksasin, että minullahan on kamerassa vielä pitkä putki kiinni. Jähmetyin kuin suuri saalistaja ottamaan kuvia lintulaudan kävijöistä. Ei niin että tinttejä olisi pätkääkään kiinnostanut, Helmihän kuitenkin poukkoili menemään missä sitä huvitti kun ei sen mielestä linnuissa ole mitään eksoottista. Nämä ruokailijat näyttivät siltä kuin olisivat murjottaneet toisilleen. Loput kuvat olivatkin sitten semmoisia "tutkielmia saako linnun lennosta tarkkoja kuvia". Oli haastavaa mutta hauskaa.

Oma lempparini viimeisenä:
Iloista kimmeltävien hankien aikaa kaikille blogiini eksyneille! :)

Huisi ja hapsukkaat

Kuvat: Tytti Saviaro


Vierailimme Huisin kanssa rakkahaisessa ystäväperheessä tutustuttamassa pikkuneitiä "sukulaissieluihin". Silkkivinttikoirahan on rotuna verrattain uusi eikä esim. FCI ole rotua (ainakaan vielä) hyväksynyt. Rodun "kantakoirina" on käytetty mm. whippettejä, joka ei jäänyt Huisilta huomaamatta. Se solahti uusien hapsuystäviensä sekaan kuin kala veteen, ja se myös otettiin hienosti vastaan kohteliaiden isäntäkoirien toimesta.

Ensin piti vähän olla Miisan kanssa niinku ei oliskaan. Miisa on mielestään nyt kasvanut aikuiseksi ja itsetietoiseksi neidiksi. (Toim. huom. Turhaan Tytti tästä asiasta varoitteli, Miisan nirppanokkaisuus saatiin reissun loppuun mennessä todistettua täysin vääräksi oletukseksi Huisin tapauksessa.)

Small talkin ja säiden äimistelyn jälkeen tyttöjen katseet alkoivat suuntautua yhteisiin mielenkiinnonkohteisiin...

Eli juoksemiseen...

... ja painimiseen. Tässä painikaverina "Kärtty-Masi" joka oli sitä mieltä että Huisi on iljettävä pentu. Masi kuitenkin kesti pikkuneidin käpälöimiset miehekkäästi ja juoksukisailun tuoksinassa herra tuntui nauttivan Miisan ohella ihan täysin palkein Huisin "älyttämisestä". Silkenit olivat tuulennopeita verrattuna pentukömpelöön nuorikkoon ja niillä oli myös kotireittien tuoma etu kaahailussa. Hapsukorvat tuntuivat oikein nauravan Huisille kun toinen raapi päätään että mihin ne kaverit oikein hävisivät, samaan aikaan kun kaksi "korppikotkaa" katseli sitä metriä korkeammalta, kinoksiin hautautuneen "koira-auton" päältä. :D

Tytti ja maailman nopein liipaisinsormi ikuistivat monen monta ylen sievää Huisi-potrettia. Minä keskityin pysymään pois tieltä ja ihastelemaan koirien iloista peuhaamista.

Kuinkas ollakaan, Huisi pääsi toteuttamaan papukaijan luonnettaan jälleen. Tällä kertaa uhriksi "joutui" koirien kanssa säntäillyt Ilona. :) Huisilla on selvästi kylmä ja märkä whippet-pusu latautumassa. :)

On se neitonen vaan Huisin Söpö. Ps. Säämiskäturkin sieväily näytti tekevän vaikutuksen myös Miisaan. Yleensä omistajistaan ja pehmoisesta lepopaikastaan tarkka Miisa päätti kääntää takkinsa. Vähän meni suu viivaksi Huisin lähestyessä sohvaa, mutta lopputulos oli että Miisa retkotti pää Tytin sylissä ja Huisi Miisan vatsaa vasten Miisasen hieno reisikinkkunen kuin peitoksi vedettynä, kuono Miisan kaulaa vasten. Whippetin kainaloisuudesta ei voi kieltäytyä.

Toivottavasti saimme istutettua isäntäväkeen uuden whippet-kuumeen, he kun luulivat jo silkeneiden myötä parantuneensa "taudista". Hähäää!

Isompiaan kiusaamassa! :)

Huisilla oli tänään jännä päivä. (Tosin Huisi suhtautui varsin lungisti vaihtuviin tilanteisiin, Sako hoiti jännämölinän sen puolesta, tosi uhrautuvainen "isosisko".)

Matkasimme "lähiriekkulandiaamme" Kirkkonummelle tapaamaan ystävien koiria Sakon ja Huisin kanssa. Tässä se toinen kuva niin että koirat ovat paikallaan, loppu onkin sitten toisenlaista legendaa. Huisin kaverina kuvassa Rudolf, ei sekään vielä ihan aikuinen. Mutta jestas mikä luonne!

Sakoa tuli kuvattua paljon samalla kun ravasin ukkojen perässä kieli vyön alla. Sakosta näkyi useimmin muutakin kuin peräpeili, se juoksi kyllä niin sydämensä kyllyydestä.

Oli sillä Sakolla kaahausseuraakin, ja jalat koko ajan irti maasta. Äly&Valo eli Sako & Gutsy olivat vaara polvilumpioille ja mielenterveydelle. :D

Gutsy joutui välillä naruun kun se ihastui Huisiin pikkuisen liikaa. ;) Pääsääntöisesti meno oli kuitenkin seuraavien kuvien omaista:


Samaan aikaan toisaalla:
Goro, murujen muru, varttuneempi (vähän Ronttia nuorempi) herrasmies söpösteli kameralle. Aki siinä jo pohdiskeli että Goro alkaa vanheta, kun ei enää löydy niin paljon ruutia kuin aiemmin.

Goro, kuten useimmat vinttikoirat, tiesi täsmälleen että hänen korkeuttaan panetellaan ja päätti näyttää meille närhen vehkeet. Ei tuo nyt erityisen jämähtäneeltä näytä, urramurra!

Pois alta, jahva tullooooooo! Kyllä saikin nuoriso aivan "isän kädestä" kun Goro-setä pääsi vauhtiin. Ei liene vaikea arvata että ihmisväki hurrasi Goron entistä hurjempiin suorituksiin. :)

Sakon isosiskollisiin velvollisuuksiin kuului paitsi jumalattoman älämölön pitäminen vauhdin hidastuessa esim. raviin, myös virallinen kurinpalautus:

Aito ja alkuperäinen "kohta-sua-sattuu"-leikki. (Huisia ei juuri vahingoitettu kuvauksissa :))

Kaimani Kaisa oli tullut lasten kanssa meitä vastaan kun palasimme rytyreissultamme. Huisi suksi suorinta tietä tekemään tuttavuutta muksujen kanssa. :)

Koska kyseessä oli virallinen ReiluKerhon kokoontumisajo, Huisi luonnollisestikin päätti tekeytyä papukaijaksi, mikäs siinä oli Nooran olkapäällä istuessa. (Myöskään lasta ei vahingoitettu kuvauksissa, pussattiin koirien toimesta kylläkin. Eero hoksasi pikkusisartaan nopeammin että hankeen istuminen ei ollut se paras taktiikka kun hunnilauma lähestyi.)

Hauskaa oli, pian uudelleen! Kiitos kestityksestä ja kiidätyksestä! Kyllä oli väsyneitä kiitureita autossa kotimatkalla.

Päivä paparazzina

Lähdin paparazzin ominaisuudessa Lohjalla pidettyyn pentunäyttelyyn katselemaan karvakorvia. Kuvista ei tullut mitään taidenautintoa (en kyllä odottanutkaan), mutta hurjan hauska oli tavata jälleen kerran iloisia koiraihmisiä ja vielä iloisempia koiria. Pääasiallisena mielenkiinnonkohteenani oli "kummikoirani" Disa, joka osoitti hienoa mielen lujuutta ja rentoutta ensimmäisessä näyttelyssään.

Krissellä ja Disalla tuntui olevan hauskaa, joka ikisessä kehästä otetussa kuvassa nuo nauroivat. :)

Vai ettei olisi päätä eikä häntää, tässä kuvassa Disan sisko Dina tarkkana kuin porkkana.

Tässä vähän suttuinen kuva mutta Disan ilme on jotenkin niin liikuttava. "Mamma sä oot kiva, mitä sit tehdään?"

Dina pönöttää, Disasta en poseerauskuvaa saanut kun jostain syystä paras paikka ottaa kuvaa olisi ollut tuomaripöydän takana...

Tuomari tykkäsi koko sisarusparvesta ja hänellä alkoi suorastaan hiki helmeillä otsalla kun kuulemma "ei ole mahdollista jakaa kolmea ykkössijaa". :) Lopulta Dina voitti, Minttu oli toinen ja Disa kolmas, jokaiselle kunniapalkinto. Jouduin luokan lopussa poistumaan muihin hommiin mutta ryhmäkehässä ja parikilpailussakin oltiin oltu ratsaamassa palkintopöytää.

Sieviä olivat nuo karvahömmiäiset, ihan kerta kaikkiaan. :) Tuli siinä kyllä mieleen että pitäisi varmaan "hiukan" harjoitella ennenkuin Huisin kanssa rynnätään mukaan...