Jouluaktiviteetteja ja aktiivisia koiria

(klikkaa kuva isommaksi)

Eilen vietimme aktiivista elämää. Täksi päiväksi odotettiin lumisadetta (toteutui), joten joulukorttikuvan ottaminen oli suoritettava just-eikä-melkein. Kun aurinko hivuttautui vähänkään puiden latvojen yläpuolelle, pakotin urhean, toppahousuihin kolmen minuutin kuvaussessiota varten pukeutuneen "kennelpoikani" Lassen pihalle kameran kanssa. Kuvia saatiin, ei mitään taidepläjäyksiä vastahankaisten asiakkaiden ja vähintäänkin haastavien kuvausolosuhteiden takia, mutta hupiarvo on kohdallaan esimerkiksi siinä kuvassa jossa Ego seisoi tyylikkäästi kahdella jalalla pitäen kahta muuta teatraalisesti ylhäällä, pakkasta oli ehkä -8 astetta joka merkitsi kääpiöpinserille hypotermiaa nanosekunnissa...

Helmi ei kynsivammansa vuoksi voinut osallistua muihin pihajuhlallisuuksiin, joten jäin Rontin ja Sakon kanssa heittelemään pikkuisen palloa (viluisen Egon seuratessa urheasti vierellä, koska kameran ja pallon lisäksi myös namipussi jäi haltuuni Lassen poistuessa sisätiloihin lämmittelemään). Sakollehan pallonheittely oli tarkoitettu, mutta suureksi yllätyksekseni myös Rontti innostui laukkailemaan Sakon perässä. Se "kuumui" jopa niin että kerran otti hyvän ennakon ja ehti palloon ennen Sakoa niin että lumi vain pölähti. Ja voi sitä auvoista ilmettä!

Lumitasankojen saalistaja aarteensa kanssa. Lauman vanhin se siinä painaa vetävällä askeleella kohti turvapaikkaansa tarkkaillen ympäristöään herkeämättä vihollisten (lue: Sakon, ei olisi eka kerta kun pallo hupakolle vahingossa menetetään) varalle. Sako tekikin kaikkensa saadakseen mollukan Rontilta niin kauniilla käytöksellä kuin kamppaamalla, mutta Rontti piti pintansa.

Ei auttanut lumipesu, ei selällään kieriminen. Pallo oli Rontin ja sillä siisti. Pallo täytyi kuitenkin lunastaa siltä pois, ettei helposti kierroksia ottava ja Rontin lailla pallohullu Helmi pistäisi myllyä pystyyn ovesta tullessamme. Koirilla taisi jäädä jotain hampaankoloon, Sakolla ainakin, jonka pallonheitto katkesi Rontin yllätyshyökkäykseen ja pyöreän esineen haltuunottoon.

Lähdimme kauppaan, koirat jäivät "valtoimekseen" talonvahdeiksi. Kotiintuloa siivitti hieman normaalista poikkeava tervetulohaukku. Helmillähän on yleensä aika... noh, lempeästi sanottuna läpitunkeva vahti-/komennushaukku. Välillä se nappaa pahvinpalan tai lelun suuhunsa ottaessaan kierroksia ja juuri tuommoinen "lelusordinohaukku" oli nyt kyseessä. Ronttia ei ovella edes näkynyt. Aloimme aavistella että jotain koirankuria on tehty.

Tarkistimme tilanteen: Helmillä on suussaan pallo, mutta miten? Palloja ei matsien välttämiseksi jätetä esille ja sen kuvauksen jälkeen heitellyn pallon laitoin koriin hattuhyllylle. Sinne ylettäisi vain Sako ja sen näkisi jo jäljestä muutenkin jos sitä olisi yritetty. Olohuoneesta löytyy onnellistakin onnellisempi Rontti, jolla silläkin on pallo?!

Okei, ovesta ulos menivät Sako ja Igor, molemmat pissiä lorottamaan, vesikuppi on tyhjennetty. Eteisestä löytyi sipsipussi. Nyt alkoi jo hahmottua. Lassen hartaudella piilottama sipsipussi yläkerrasta, johon Igorin ei pitänyt ylettää koska tuoli oli työnnetty pöytää vasten, muut valopäät eivät harrasta monimutkaisia pöydältäpöllimisiä. Tai niin siis luulimme. Ulos säntäyksestä päätellen Team Mikään-ei-ole-turvassa Sako&Igor oli ollut asialla aloittaen ensin suolapaloilla yläkerrassa (sentään tällä kertaa sipsipussi ei ollut hartiaa myöten Rontin päässä niinkuin viimeksi samankaltaisessa varkaudessa.). Koska nämä suolatut ja grillimaustetut sankarit vastaavat myös talomme äänekkäästä vahtimisesta, ne olivat huidellessaan löytäneet eteisen pöydältä siinä aikapäiviä maanneen toko-treenikassin, johon eivät olleet aiemmin kiinnittäneet mitään huomiota. Tuolta treenikassista oli löydetty staffeille palloja, ja alati nälkäisille tunkiontonkijoillemme treeninameja. Ei ihme jos janotti, niitä oli kuitenkin semmoinen karkkipussillinen niitäkin.

Alati tottelevaiset ja edistyksellisen älykkäät oppilaamme olivat ilmeisesti tehneet vain perusliikkeitä pallolla ja namilla itseään palkaten koska edistyneempien harjoitusten noutokapula ja motivointipatukka olivat eteisen lattialla koskemattomina. Kassi oli tyhjennetty kauttaaltaan. :D

Kyllä oli väsyneitä koiria ja keltaista pallonpäällisnöyhtää kämppä puolillaan hetken päästä. Kun staffit urvahtivat, ihmettelimme minne kynityt pallot hävisivät. Pikainen kurkistus lopen uupuneen Sakon suuntaan paljasti että se oli hamstrannut molemmat pallot itselleen, toinen oli "todella mukavasti" posken alla, toista palloa peitti iso unilämmin läppäkorva. Korvalehti jonka tuntumaa isäni kuvaili: "Sakon korva tuntuu käteen viileältä, kuin ottaisi hyppysiinsä viipaleen lauantaimakkaraa." Nyt kun Sakon silittäminen ei enää kenellekään lukijalle ole enää entisensä, voinkin päättää lausuntoni naurunpyrskähdysten keskeltä tähän. Ei ole näiden elikoiden kanssa tylsää päivää, ei.

Iloista, tai suorastaan hysteerisen hauskaa joulunalusaikaa kaikille!

Kenneltyttönä luonnetestissä 18.10.2009

Suoraan asiaan:

Ystävälläni Krissellä on "paha tapa" järjestää mulle pääsyjä hullunhauskoihin tapahtumiin. Tällä kertaa lähdin aseenkantajaksi luonnetestiin. (Älkää olko huolissanne, ihmisiä tai eläimiä ei vahingoitettu testissä. Meidät emännät on jo testattu yhdistystoiminnassa ja todettu, että luonnetta on. :))


Testattavana oli tämä "rasvattu salama", cairnterrieri Marilyn. Marilyn on maailman ihmisystävällisin pieni halipusieläin, ja samalla varteenotettavin pikkupeto Vanhankylän alueella. Sen riistavietti ylittää sen tähtitieteellisen ihmisrakkaudenkin, joten tämän neidin kanssa kyllä sattuu ja tapahtuu. Meillä oli omat arviomme testin kulusta, joten keskityimmekin nauttimaan "show:sta" täysin siemauksin.


Tässä tuomari testaa Marilynin avoimuutta ja Mari hivelee tuomarin nielurisoja. Tämä ei ollut testin viimeinen kielisuudelma. :)


Seuraavaksi testattiin luonnetestituomarin kykyä leikkiä koiran kanssa jolle sattui "valikoiva hetki". Lopulta tuomari onnistui löytämään narupallon ja johan Marilyn päästikin pärinät siitä taistellessaan. Vihdoin jotain hupia, tuumi Mari.


Tässä koirakkoa kohti vedetään kelkkaa. Tämä on yleensä testissä se ensimmäinen osa, jossa varmaan 99%:lta koirista saadaan jo karvat pystyyn ja jonkinlaista reaktiota aikaan. Marilynin vastaus tähän "todella painostavaan tilanteeseen" oli merkata ja kaivella lehtikasaa seuraillen sivusilmällä josko kelkka vetää pahki emäntään.


Kelkan pysähdyttyä Marilyn kävi suorastaan vähättelemässä että "Totako varten me tässä kupattiin?"


Kelkan jälkeen koirakon kimppuun hyökkäsi "todella epäilyttävä muttei kovin uskottava (Marin mielestä) täti". Arvasitte ihan oikein, uhan rauettua nähtiin jälleen pusuttelua. Tässähän testattiin myös luoksetuloa, ja odotustemme vastaisesti Marilyn jätti vastaamatta metsän kutsuun ja tassuttelikin suoraan Krissen jalkoihin kyselemään mitä sitten leikittäisiin.


Seuraavana oli haalaritesti "metsän siimeksessä". Marilyniä melkein kiinnosti nuo haalarit, mutta se sentään huomasi että jotain tapahtui kun haalarit ponnahtivat pystyyn siinä vieressä. Kun haalareiden ohi kuljettiin uudelleen, Mari tepasteli suoraan haalareiden päältä ja tiesi ne nuuhkittuaan haalarien omistajan sukupuolen, lemmikkieläimet ja paheet. "Mies, kaksi koiraa ja tupakkiyskä?"


Marilynin suureksi riemastukseksi sen perään lähti vierimään tynnyri. Vähätpä tuo tiukka terrieri mokomasta lieriöstä välitti, sen sijaan tynnyristä ponnahtelevat kivet sytyttivät neidin saalistusvietin ja "myyrät" piti käydä tutkimassa. Tämä mahtoi olla testin ainoa koira joka meinasi ryömiä tynnyriin ihan vaan silkasta mielenkiinnosta, josko olisi ollut "täkyjä" tarjolla.

Pimeästä huoneesta Marilyn nautti suunnattomasti. Kyseinen testihuone kun oli järjestetty järjestävän seuran PaPeKon kahviotilaan. Siellä Marilyn pimeässä nuuskutteli menemään keksinmuruja ja hiiriä etsiskellen. Kun ämpäriä kolistettiin vieressä, Mari kuulemma lähinnä katsoi että mikä saamarin kompura se sieltä seurailee perässä, eikö hämäränäkö toimi, hä??


Pimeän huoneen jälkeen mentiin taas niin että hippulat vinkuivat. Marilyn kytkettiin seinään ja emäntä poistui nurkan taakse seuraamaan yleisön ilmeitä ja arvailemaan, mitä siellä tapahtuikaan. Jos oli testaajalla taisteluasento valmiina niin kyllä se kurkipotkuun varustautui Marilynkin, se ei voinut mitenkään käsittää miksi nuo tädit aina välillä skitsahtivat ja seuraavassa hetkessä olivat taas...

... niinpä niin... Pussailemassa.

Toivottavasti testin hillittömin osuus tarttui Maijan videonauhalle. Kun laukausvarmuutta testattiin, Marilyn "heräsi". Se osoitti olevansa todellinen joka riistan monimetsästäjä. Se nimittäin katsoi ylös paukun kuullessaan, haukahti ja oli kuin se olisi odottanut haavakkolintua putoavaksi puiden latvuksista. :D Tämä tapahtui myös toisella paukulla, ja sai katsojakunnan hirnumaan naurusta.

Marilyn ylitti lopulta kaikki villit arviomme, ja testituomarit saivat kuin saivatkin poimittua sen olennaisen esiin tuosta pienestä sitkeästä "metsän eläimestä". Testin jälkeen Mari paistatteli julkisuuden valokeilassa ja sai uusia ystäviä kuunnellessaan seuraavia pisteitä:

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Tempperamentti +3 vilkas
Kovuus +3 kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: laukausvarma

Loppupisteet +156

Hyvä Marilyn! Kyllä tuosta suorituksesta jo tonnikalapiirasta ansaitsi. :)
Kiitoksia Krisselle kivasta reissusta tarjottavineen, hauskaa oli taas koko rahan edestä.

Agilityn huumaa RimA:n kisoissa 3.10.2009

Tulipa tämäkin koettua, agilitykisat ilman toimitsijanpestiä tahi omaa koiraa!?

Koska kilpailuita piti kuitenkin jännittää muiden puolesta, olin liikkeellä kukonlaulun aikaan ja reissukaveria odotellessa kerkisin käppäillä ottamassa kuvia syksyiseltä rannalta. Harmi ettei usvaa ollut enää tuon enempää jäljellä, tai ehkä päinvastoin ei _vielä_ tuon enempää. ;)

Mini1: sten kisaavissa oli melkoinen terrieriedustus. Ääntä, vauhtia ja jännittäviä tilanteita riitti.

Tässä ymmärtääkseni kisan nuorin koirakko pujottelee iloisesti.

Eteenlähetys toimii loppusuoralla...

... ja tokihan kaunis koira ehtii poseerata kameralle vikalla hypyllä!

Terrierien tyyliin kepit voi suorittaa myös "täysi rähinä päällä".

Pituus oli yksi loppusuoran esteistä, siellä parivaljakko oli päässyt jo yhteisymmärrykseen siitä kumpi vie.

Tässä kilpailun taatusti sympaattisin pari, neidolla kisakaverina bichon havanese Ego.

"Nyt mulle riitti!" Kolme rataa oli muutamalle koirakolle aika iso pala purtavaksi, tämä tuulitukka kertoi mielipiteensä kaikista selkeimmin.

Ego huitaisi urpohepulit näyttäen että vauhtia kyllä piisaa tasaisellakin. Onneksi agility sopii hirvittävän huonosti tosikoille ihmisille, joten kukaan ei loukkaantunut kun yleisö ulvoi naurusta näiden omintakeisten suoritusten aikana (meillä kaikilla koiraihmisillä on nämä "hetkemme"). Mutta kyllä siellä kannustettiinkin niin että halli raikui, kun saatiin nauttia hienoista suorituksista!

Uupunut kilpailija juurtui niille sijoilleen maaliin eikä ottanut emäntänsä kehoituksia kuuleviin korviinsakaan. Naamasta paistoi: "Minäpä oottelen tässä, tuu sie sitten kun oot aikasi riehunut siellä esteiden välissä."

Tästä se taas lähtee, lennokas valssi ja täyttä eteen!

Tämä sympaattinen terrieri tosin päätti ensin arvioida tilenteen vaarattomuuden ja jatkoi rataansa vauhdikkaasti tämän episodin jälkeen.

Maalia lähestyttiin hienolla tekniikalla (ja tämäkin yksilö jostain syystä näyttää kuin sillä olisi ollut aikaa vetää jenkkihymy esiin kameraa varten. Ei sillä, kiva lajihan tämä on!)

Välillä ei auttanut sitten mikään ohjausliike kun koira ehti tehdä johtopäätökset seuraavasta esteestä.

Että se siitä "tässä"-komennosta sitten. :D

Kun menee putkeen niin menee putkeen, eikä muuten ollut ainoa.

Tässä lopulta se oikeakin este. :) Tämän parin puolustukseksi täytyy sanoa että josko kaksi rataa meni tuon vehnänvärisen tykinkuulan johdolla, koirakon ensimmäinen rata oli _täydellinen_ suoritus, ihanneajan sisällä ja ratavirheittä. Taisi mennä ohjaajan pää pyörälle siitä suorituksesta, huhujen mukaan ovat tuon sorttiset radat olleet aika vähemmistönä. (Tuulennopean koiran kanssa tämä on helppo ymmärtää...)


Ja sitten näihin oman seuran kannustettaviin. Eemelin nollarata antaa odottaa itseään vaikka suoritukset melko varmoja jo ovatkin.

Pieni ballistinen koira. Ei paljon selityksiä kaipaa tämä kuva. :D

Eemelillä on hypyissä ilmaa, ei taatusti rimoja putoile. Nollaradan tuhoksi osoittautui "ylinopeus", ohjaaja oli kärppänä varmistelemassa maalisuoralla ollutta renkaan hyppyä, jolloin Eemelillä tuli tulenpalava kiire mamman perään ja se puomin alastulokontakti jäi sitten hötäkässä ottamatta.

Iida pisti luonnollisestikin paremmaksi tuon hyppyjen ilmavuuden.

Todistettavasti tämä eläin on yhden asennon koira. Ajatelkaa tuohon tyyny alle ja koiran silmät kiinni. Nukkuu, hyppää, ihan sama. :D


Kun mennään, mennään täysillä. Jos ei mennä täysillä, annetaan palautetta. :D

Sitä palautetta. Eikun pujottelua. ;)

Pieni iloinen koira agiliitää.

Hetken näytti siltä että Petriinakin aikoo hypätä tuosta. :D

Maalituulettelua.

Iida virnistää! :D

Kaikille jotka oletitte ettei Krisse saa töppösiä alleen. Kyllä sai, ja moneen kertaan!

"Mones kerta."

Myös laadukasta pujottelua oli tarjolla. Marilyn oli liikuttava, se ehti keppien aikana nuolaista kirsuaan sen seitsemän kertaa kuin kertoakseen Krisselle etteivät ne terrieritietämyksen mukaan yleensä räjähdä joten ei tartte erikseen hetsata mokomista kepukoista.

Oli tätä vaan niin hauska katsoa, Marilyn virnistää, Krisse virnistää, yleisö virnistää?

Tätä on agility, hauskaa yhdessä tekemistä koiran kanssa.


Voipuneet, uupuneet ja pikaisesti toipuneet kisakaverukset, alati iloisella mielellä. Kiitos kivasta reissusta. Kuten vähän uumoilin, kotona oltiin aika kateellisia muurikkaletuista. Hähä, mitäs ei lähtenyt mukaan!

Syysrylläys Kirkkonummella

Tänä viikonloppuna Kouvolassa järjestettiin vuosittainen Syysrylläys, eli jokamiesluokan osakilpailu. Järjestimme Kirkkonummella "varjokisat", kun kärräsin Rontin ja Sakon jalottelemaan vikkelässä seurassa "vähän" pidennetyllä kauppareissulla. :)

Kuvasaastetta:

Juoksutus tuli selvästi tarpeeseen. Sako on siitä veikeä että kun se innostuu, se alkaa erittää vaahtoa vähän hevosten tapaan. Tokihan se tottumattoman silmään näyttää siltä että TappajaDumbolla on vesikauhu, mutta tyyli ennen tarkoitusta. :D


Jos joku on joskus miettinyt miltä dobermannin korvat näyttäisivät jos ne nousisivat typistämättöminäkin pystyyn kuten kääpiöpinserillä, vastaus on tässä. On tämä vaan elegantti rotu. :D


Sitten kavereita kehiin. Sakon ykköslempparikaahauskaveri on vierellä koohottava Nipsu (puolanvinttikoira), taustalla myös Milli (irlanninsusikoira) pääsi fiilikseen.


Iloiset neidit tuntuivat nauttivan täysin siemauksin lämpimästä syyspäivästä, vauhtia piisasi.


Vinttikoiran ja dobermannin rakenteellinen ero näkyi selvimmin niiden juostessa. Vinttikoiran selkäranka on kevyesti pyöreälinjainen ja toimii yhdessä jalkojen kanssa kuin jousi. Tämä tarkoittaa lyhempi- ja suoraselkäiselle, "neliömäiselle" dobermannille sitä, että se jää kuin nalli kalliolle kun polski lyö pienemmän vaihteen sisään. ;)


Onneksi tarjolla oli myös irskuja, joiden kanssa kirmaaminen on Sakolle suoraviivaisempaa. Puolanvinttikoira kun on ketterä (paitsi painiessaan, siitä lisää myöhemmin) ja kääntyy hyvin kirjaimellisesti lantin päällä täydestä vauhdista (ja vinttarin täysi vauhti on sitten _kovaa_), siinä meni Sakolla moni mutka pitkäksi kun kaveri yhtäkkiä leikkasi päinvastaiseen suuntaan edestä. :D

Sakolle tilataan aina sekalainen sorttimentti vinttareita mukaan, niin kauan kun joku juoksee, Sako on hiljaa, lopun aikaa se "paimentaa" vinttareita liikkeelle jumalattoman älämölön saattelemana. Olemme todenneet että viisi irskua ja yksi polakki yleensä tarjoaa riittävästi menoa. ;) (On ilo tuntea kasvattajia, joilta löytyy reserviä läsäyttää tuommoinen setti koiria peltoon silmää räpäyttämättä, pari jätettiin vielä sisäänkin...)


Sako selvästi ajatteli pysyvänsä perässä ottamalla pari ooooooikein pitkää askelta. ;)


Tässä on silti päivän ihastuttavin saalis, Rontti ponnahtelemassa pitkin heinikkoa muiden perässä, välillä näkyi vaan korvankärjet kun pieni villisika rymisti menemään. Juhannuksen aikaan vielä mietittiin josko Rontin rymistykset oli rymistelty polvien vaivatessa pahemman kerran (kävi ilmi että eturistiside on poikki molemmista polvista). Vaan vielä pappa porskuttaa ja voi millä innolla se menikin! Neitolaumassa se kulki takapuolelta toiselle (oli niin matala etteivät kookkaampaan seuraan tottuneen irskut taitaneet hoksata että joku kävi peräpeililtä peräpeilille lukemassa kuulumiset hyvin hienovaraisesti. ;)) ja ravasi porukan mukana isännän elkein huomattuaan että kaikki mukanaolijat olivat daameja. Kyllä oli koiralla leveä hymy kun pasteerasi siellä menemään ihan isäntänä. :)


Ja tässä koko kesän kiistaton kohokohta. Nipsu sulatti Rontin sydämen täydellisesti. Polakki-neito näykki hellästi Ronttia kaulasta ja haastoi pappakoiran painimaan kanssaan. Pienen alkujäykistelyn jälkeen Rontti alkoikin painia sydäntälämmittävällä innolla, väisteli ja hyppi kuin ei olisi koskaan sairastellutkaan. Nipsu heitti elegantisti voltin ja mätkähti päälleen heinikkoon, kun ei meinannut ymmärtää että Rontin kanssa "härkätaistelumeiningillä" painiminen edellyttää todella notkeaa niskaa, Rontin jalat kun ovat kovin lyhyet yleisesti ottaen ja niiden edessä on näykkäävää vinttikoiraa odottamassa leveä rinta ja paksu pää. :)

Suurin osa on kuullut Nipsun ja Rontin ensi kohtaamisesta. Nipsuhan päätteli että Rontin voi juoksemalla keilata nurin samoin kuin Tarulla tuohon aikaan olleet Rontin korkuiset irskunpennut. Opetus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Verkkokalvoilleni on piirtynyt ikiajoiksi kuva Rontista syömässä heinää, Nipsusta laukkaamassa täysillä Ronttia päin, Rontti ei hievahdakaan, sen sijaan Nipsun jalat taittuvat alta ikään kuin koira olisi juossut päin betoniporsasta ja matka jatkuu tangentin suuntaan kuono nurmikkoa kyntäen.

Toivottomaksi osoittautui myös Nipsun yritys kaataa Ronttia painiotteilla, Rontin painopiste kun on matalalla jo valmiiksi. Mutta hauskaa tuolla parivaljakolla oli, ilo paistoi Rontinkin silmistä kun joku osasi haastaa sille leikkiä sen "omalla kielellä". Rontilla on harvoja koiria joiden kanssa sillä synkkaa kemiat näin suurenmoisesti. Eli vielä jaksaa vanhakin painia!