keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Kesämuistoja

Nyt kun kesä on auttamatta ohi, on kiva laittaa muistoja menneestä suvesta. Vesi ei välttämättä ole kylmää ja tunkemassa sisään takinkauluksesta, se voi myös olla tyyntä ja aivan ihanaa melottavaa. Kuvassa menneen kesän hankintani kajakki jolla roiskin kuntoilu- ja mielenrauhamielessä pitkin Lohjanjärveä.
Koska kotoa ei poistuta muualle kuin kauppaan ja töihin ilman koiraa, oli mukanani alati innokas "Lohjan laulava laivakoira". Igor muutti ystävältäni meille "maalle" ja olikin tikkana ovella kun aloin kaivaa kelluntaliiviä esiin. Se onkin oikein passelin kokoinen seuralainen melontareissuilleni, joskin karvaystäväni ottikin usein tirsat paatin pohjalla ja antoi minun hoitaa sorsien hätistelyn ja fiilistelyn. Ensi kesäksi sille täytyy rakentaa kunnollinen peti keulaan. (keulaan jossa kuljetin salamatkustajana kajakkiin eksynyttä sisiliskoa kertaalleen, lienenkö koskaan melonut _yksin_?)
Tämän kesän mustaviinimarjasato oli oikein kohtuullinen, joskin ylläolevasta kuvasta näkyy, kenen suuhun siitä suurin osa meni. Tottahan toki Helmi alias Marjaskarhu opetti tavan Sakollekin ja ne yhdessä liiskasivat puskat imeskelläkseen makeat marjat ylimmistäkin oksista... Rontti keskittyi syömään vadelmia autotallin takaa ja Igor kanniskeli päänsä kokoisia kaneliomenia muristen raivoisasti jos muut lähestyivät. Myös muu lauma kunnostautui omenarintamalla, ja hyviä ne tänä kesänä olivatkin!
"Sako Salamahäntä" täytti elokuussa vuoden, tässä kuvia "synttärilenkiltä" jossa testattiin vähän vetovaljaita. Vielä kun neidiltä saisi pois sen "dobberipyörähdyksen" joka tuntuu olevan rotuominaisuus, aina välillä pitää kiepsahtaa ympäri ja tarkistaa 360 astetta ja ylös ja alas ja sitten vetonaru onkin taas kaulan/jalan/hännän ympärillä...
Tässä neidistä vähän sivuprofiilia, näyttäisi siitä pikku hiljaa koira tulevan, mokoma koikkalainen on muuttunut hurjasti jo noiden kuvien ottamisen jälkeen niinkuin raparallikuvista voi tarkkasilmäinen todetakin. (esim. jumalattomat kankkulihakset jotka on saatu vetämällä hana pohjassa ympäri pihaa Helmin kanssa... tulee mäkijuoksuharjoitus, väistöliikkeistä koordinaatiota... ja epäonnistumisista seuraa kipakka muistutus Helmin kulmahampaista kun sitä riittävästi on ärsyttänyt...)

Syksyn tullen keskitymme kilpavarusteluun säätä vastaan. On sadeloimea, goretex-takkia, heijastinta, vilkkua, otsalamppua ja jokasäänkenkää. Meitä ei mikään estä! Ja jos estää, kotona on aina lämmin takkatuli ottamassa kangistuneet kulkijat vastaan.

Tunnelmallista syksyä!

maanantai 17. marraskuuta 2008

Muta on mahtavaa!

Tässä on koiran puhtain osa, kaulapannan alunen.

Tältä näytti koko koira. (Ja arvatkaa vaan miltä näytti auto, tämä on se kerta kun lähdin matkaan autolla jossa ei ole koirahäkkiä...)

Tässä kuvassa alkaa jo hahmottua koko tilanteen "vakavuus".

Sakolla ja Jussin Veera-hoffilla oli "pikkuisen" omaa kivaa viime sunnuntain ratoksi. Sänkipelto vaan jytisi ja savivelli lensi kaaressa kun tämä kaksikko pisti tassulla koreasti.

Tyttäret tulivat loistavasti juttuun, Veeraakaan ei pienen totuttelun jälkeen haitannut Sakon "liha liikkuu" -haukku. Kun Veera väsähti, Sako kävi itse huitaisemassa pitemmän rundin ja tuli sitten katsomaan josko kaveri nyt lähtisi mukaan.

Jussilla kun tuo kamera pysyy kädessä, lainaan (luvan kanssa) nipun kuvia, tässä otos marraskuun alusta takapihaltamme. Tällä kertaa Sako ei ollut savimarinadissa, samassa vauhdissa tokikin.

Tässä Team Raivo&Hullu:n toinen jäsen Helmi aarteensa kanssa. Kuvasta ilmenee erinomaisesti Helmin erikoispiirre, mitä hauskempaa sillä on, sitä pystymmässä ovat korvat. Lelun kanssa elvistely on siis extra nastaa!