tiistai 22. huhtikuuta 2008

Elämän pieniä iloja

Listaanpa tähän ilon aiheita viime päiviltä.

Kevään merkkejä:
- Olen ihastellut sinivuokkoja, skilloja, krookuksia, leskenlehtiä ja pikkuisia hyasintteja lähiympäristöstä/pihalta.
- Olen napostellut Lassen grillaamaa makkaraa vastapestyillä pihakalusteilla istuskellen.
- Olen tepastellut paljain jaloin pihalla ja loikonut Ego sylissäni riippukeinussa nauttien auringon lämmöstä.
- Olen ottanut ensimmäiset pihalla kuivatut lakanat pyykkinarulta, voi miten mahtavilta ne tuoksuivatkaan!

Koiraväen iloja:
- Olen katsellut miten koirat juoksevat ihan tohkeissaan hiekkasuoraa edestakaisin naamat loistaen silkasta liikkumisen riemusta.
- Olen seurannut miten koirat jäljestävät nenät täristen nakinpaloja takapihalta nauttien etsintäleikistä.
- Olen naureskellut koirien terassinkäytölle. Egokin lakkasi "koputtelemasta" oven takana ja yläkerran ikkunasta pihan tapahtumia vaklatessani näin sen maata rötköttävän aurinkoisella terassilla muiden kanssa ja haistelevan silloin tällöin nokka pystyssä kevään tuulahduksia. Muu väki on ymmärtänyt terassin jo aikaa sitten, kun kannoimme pöydän paikalleen, Helmi hyppäsi siihen oitis paikaltaan. Staffit eivät vaan voi ymmärtää miksi pöydälle ei saisi mennä. Tämä on ollut traditio niin kauan kun koirat ovat puutarhakalusteita nähneet, eivät ne sisällä hypi pitkin tasoja. Hauska on myös koirien tapa aamu- ja iltapissille päästettäessä kokoontua terassille kyttäilemään ympäristöä ennenkuin tulevat oven taakse ruuan toivossa. Myönnetään, terassi on sopivassa paikassa että siihen ottaa aurinko, ja korkeudeltaan kuin hirvipassi, kelpaahan sieltä tähystellä.
- *koputan puuta tässä välissä, puupääni on onneksi käden ulottuvilla kaiken aikaa* Sakon sterilointihaava alkaa pikku hiljaa näyttää paremmalta. Kolme antibioottikuuria ja kaikki mahdolliset poppakonstit se on sitten ottanutkin. On suihkutettu, putsattu Betadinella, putsattu Septidinillä, laitettu Bacibactia, suihkutettu Cothivettia, pidetty paitaa ja toivottu parasta. Todella kauan kestää tämän haavan paraneminen ja kaikista hoitotoimenpiteistä huolimatta haava yrittää märkiä. Muutenhan tuon yleiskunto on erinomainen, ja pienet naarmut paranevat ajatuksennopeudella.
Mutta näillä porskutellaan, olen onnellinen. :)

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Yksinhuoltajan yöelämää

Lasse sonnustautui matkaan ja koirillamme naksahti "kotona"-kytkin päälle. Likat vahtivat jokaista rasahdusta ja Sako nakotti kenkähyllyssä puoli iltaa vahtimassa pihalle. Kyllä saivat möröt kyytiä! Päätin lopulta lähteä neidin kanssa kävelylle että vähän rauhoittuisimme. Ei muuta kuin Goretexia pintaan emännälle ja koiralle. Sää oli sen verran lauha ettei sateen ropina lippikseen tuntui aika rauhoittavalta ja Sakokin oli poikkeuksellisesti rento ja kuulolla.

Motarityömaalla oli sunnuntain rauha ja valkkailin hyvännäköisiä sateen kostuttamia kiviä kotiin kuljetettavaksi. Osa oli liian isoja, niitä pitää palata hakemaan auton kanssa myöhemmin. Tiedä sitten mikä tilapäinen mielenhäiriö (muiden joukossa) oli päättää että pari murikkaa pitää saada kotiin _heti_. Kilon moukuran pujotin huppuuni kun ei taskuunkaan mahtunut ja semmoisen Egon painoisen pätiskän ronttasin kainalossani. Sakokin tassutteli kuin aseenkantaja vierelläni eikä pätkääkään kiskonut fleksissään, arveli kai että tulee karvatupenrapinat jos nykäisee narusta ja emäntä pudottaa teräväreunaisen aarteensa varpailleen/kuristuu huppuunsa

Käydessämme yöpuulle Sako piti kymmenen minuuttia murtovarkaankarkoitus-uaaaaa-huutoa ikkunasta sänkyyn -akselilla ennenkuin käpertyi kainalooni. Yön mittaan selvisi mikä Egoa risoi edellisenä yönä, koska sama meininki oli muodostumassa yömme viihteeksi tälläkin kertaa. Kyllä nauratti kun homman syvin olemus selvisi, enpä ollut tullut ajatelleeksi.

Ego liimautui aivan iholleni ja oli äärettömän rauhaton, steppasi ympäriinsä, koitti nukkua naamani päällä, työnsi viiksiään nenääni, änki peiton alle, ryömi jalkojeni päällä, oli kuumissaan, tärisi ja läähätti. Pitkän aikaa unisena vain rauhoittelin sitä ja koitin työntää tulikuumaa koiraa pois iholtani ennen kuin hoksasin homman juonen. Kas, olin lauantaina keittää päräyttänyt koirille tuhdin annoksen puuroa (ts. tummaa riisiä, lihaa, herne-maissi-paprika -sekoitusta sekä vähän kauraleseitä). Lisäksi koirat olivat saaneet vuotaluita. Lopputulos: koko laumalla oli enemmän tai vähemmän ilmavaivoja. Tämä on lähes ainoa asia joka saa Egon aivan tolaltaan. Eli kaikki rehaaminen ympäri kämppää on johtunut siitä että se on koittanut pikku-raasu paeta lurisevaa vatsaansa tai häntänsä alta kuuluvia narahduksia.

Usein monimutkaiselta tuntuville tapahtumille on ihan looginen selitys. Voi pikkuista koiraa. (Ei sillä, vaikka se sympatiat saikin, se nukkui myös aamun pari viimeistä tuntia häkissä niin että sain juuri ennen kellonsoittoa nukahdettua oikein syvään uneen ja näinollen heräsin "hjärttaslaagiin"...).

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kyllä kääpiöpinseri on sitten viisas. :)

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Yöllisiä hiippareita

Viime yö oli taas vertaansa vailla, jos asiaa mitataan uusien kirosanojen keksimisessä. Lisäksi ehdin miettiä miksi juuri kerroin koiristani kyselevälle ystävättärelleni kääpiöpinsereiden kivoista luonteista ja helposta kotielämästä.

Asiaan. Rontti oli illalla erinomaisen söpö unimutruhuulinensa joten se sai luvan tulla vuoteeseemme yöksi (Rontin ylivertaisiin ominaisuuksiin kuuluu myös lähelle hakeutuminen ja erinomainen lämmöntuotanto, eilen oli vähän vilakka ilta ja enempää motiiveja Rontin untuvatyynyllä nukkumiseen ei tarvittu).

Keskellä yötä herään siihen että Ego tassuttelee aitauksessa ja hakkaa hännällään verkkoaitaa. Koppaan sen kainalooni, päästän Sakon aitauksesta ja kiepsautan koirat etupihan kautta kun kuvittelin että niillä olisi ollut pissimiseen tarvetta. Juro team B&T tassuttelee taakseen mulkoillen kuistin portaat ja pissii heti kun tassut koskettavat hiekkaa. Palaamme takaisin ylös ja koirat komennetaan paikoilleen. Unet jatkuvat.

Hetken päästä herään siihen että joku tuuppii taas verkkoaitaa. Hiljainen tassuttelu etääntyy, Ego on siis avannut aidan ja on nyt menossa alakertaan. Koitan huikata sen takaisin ilman mainittavaa menestystä. Aina kun puhun koiralle, se pysähtyy muttei edes katso taakseen vaan jatkaa matkaansa kun komennus loppuu. Koska meillä väki nukkuu siellä missä minä päätän, marssin sen perässä tavaten koiran olkkarin sohvalta katselemasta minua happamasti. Kerron sille rauhallisesti että ei muuten käy laatuun, nappaan pienen nyrpeän kääkän kainalooni ja kannan sen takaisin aitaukseen. Tällä kertaa pujotan verkkoaidan koirien vuoteen ja Sakon häkin väliin, Sako ei ollut häkissä vaan aitauksessa. Ego ryömii muiden koirien sekaan vastalauseitaan pärskien mutta asettuu lopulta.

Hetken päästä herään taas, ei ole todellista. Tassuttelu etääntyy jälleen. Ahaa, Ego osaa myös vetää verkkoa nenullaan sisäänpäin tehden itselleen sopivan aukon josta paeta. Marssin jälleen sen perässä ja tällä kertaa käskytän sen ylös. Pieni matalana liikkuva maksimaalisen vastahankainen rotta pujotetaan takaisin aitaukseen. Tällä kertaa se ei ollut ehtinyt sohvalle asti kun jo sain sen kiinni. Ajattelin että nyt sen jo viimeistään luulisi antautuvan.

Aikainen on hiljainen tyytyväisyyteni. Hetken päästä pikkukoira on taas matkalla alakertaan. Tällä kertaa sappeni kiehahtaa oikein kunnolla ja pieni emäntänsä lailla ääneen kiroileva kuljetettiin niska-"alaselkä" -otteella suorinta tietä Sakon kevythäkkiin.

Asettaudun mukavasti peittoni alle tietäen että pikkukoira ei tänä yönä enää hipsi mihinkään. Häkistäkään ei kuulu kuin unista tuhinaa, ilmeisesti valtakunnan isoin nailonhäkki iisolla pehmeälllä peitolla käy pikkukoiran vankiselliksi ilman kannetta eläinoikeustuomioistuimeen. Hetken päästä isompi b&t koira on vieressäni. "Moi, me tultiin Helmin kanssa katsomaan miten teillä menee!" Taloutemme neitikoirajaosto on siitä mukava, että sitä ei tarvitse erikseen hakea takaisin reissultaan, pelkkä kutsu riittää. Aita takaisin kiinni, ja unten maille.

Aamulla mietiskelen yön tapahtumia, sadattelen menetettyjä uniani sekä pientä maailman jurointa koiraa joka ei ole koskaan ennen kyseenalaistanut arvovaltaani. Josko Ego on aina ollutkin niuho, neuroottinen, tosikko toisten koirien kanssa ja koulutettavuudeltaan kaimaanin luokkaa mitä agilityyn tulee, se ei ole koskaan ennen ollut noin totaalisen uppiniskainen. Toki se on alkanut harmaantua varmaan toisesta ikävuodestaan eteenpäin ja siitä tuli kärttyinen vaari luonteensa puolesta sen täyttäessä kolme vuotta, mutta joku raja sentään tässäkin hommassa. Koomisinta on että Lasse on lähdössä reissuun muutamaksi päiväksi ja tarkoitus olisi antaa koirien nukkua vuoteessa kanssani. Ottaisiko Ego tuon nyt sitten myönnytyksenä itselleen vaiko vain laatuaikana? Mieleeni juolahtaa Egon tapa nostella peitonkulmaani kuonollaan vaatien pääsyä peiton alle (siis ei niin että se ryömisi itse vuoteen lämpöön vaan minun pitää nostaa sille peittoa..) tai sen tapa tuijottaan ja vanuttaa sitten tyynyä kaulani kohdalta niinkuin se olisi tunkemassa minun ja tyynyni väliin muka... Taidan pistää kieron pikku kärpän häkkiin ihan vain periaatteellisista syistä koska Juha Vuorisen sanoin "Mulle ei *ittuilla."

torstai 10. huhtikuuta 2008

Blondi liikenteessä

Tällä saa hullun maineen viimeistään mutta itse sain niin hyvät naurut että pakko on jakaa tyrskimiseni muidenkin kanssa.

Ajellessani töihin silmät sikkurassa arvioin että eilisen tarkistuksen mukaan bensaa pitäisi riittää niin että pääsen tankkaamaan työpaikan viereiselle kylmäasemalle. Lohjan keskustassa valoista toisiin vaappuessani ihmettelin että miten helkkarissa olen katsonut sen noin pieleen, vielähän tuo hipoo kolmenkympin viivaa. Kunnes totesin että hipoo varmaan mutta kas kun se ei ole bensamittari vaan nopeusmittari. :D

Tuli muuten kiire ryhdistäytyä ennen liittymistä moottoritielle muiden kaltaisteni urpojen sekaan.

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Ehdot

Koiramme ovat täysin nörttejä.

Helmin ehdollistui pentuaikanaan siihen että kun windowsin sulkeutumisääni kuului, lähdettiin ulos. Vielä nykypäivänäkin se ponnahtaa vaikka umpiunesta ylös kuullessaan tuon äänen vaikka se pentuaikana kuuli samaan aikaan myös antautumislauseen "okei, mennään rehaamaan sit..."

Sako puolestaan on ehdollistunut herätyskelloon. Se malttaa olla "yöaitauksessa" juurikin aamukuuteen. Kun herätyskello soi, se työntää aitauksen "portin" auki ja kiipeää sänkyyn. (Enää se ei siis yritä vapauteen kevythäkkinsä yli joka on nykyään myös aitauksessa mutta ovi auki niin että Sako saa nukkua missä mielii.)

Olen ajatellut että onhan pussaava koira kuitenkin torkkuherätystä mukavampi tapa (niin kauan kun ei tallo suoraan yli) joten olen antanut asian olla. Egolla tuo kello ei ihan pelaa vaan se avasi portin ja hipsi sänkyyn keskellä yötä. Koska se tiesi olevansa "rikollisella asialla", se koitti ryömiä vuoteeseen mahdollisimman hiljaa, mutta toki se olisi voinut myös päätellä että minun polvitaipeideni päällä petaaminen ja kiepille asettuminen ei välttämättä ole se huomaamattomin tapa... urpo.