perjantai 28. maaliskuuta 2008

Hankirallia

Keskiviikko oli urheilupäivä mutta vähän toisessa mielessä kun olin ajatellut. Olin jo vajonnut niin alas tässä kuntoiluepätoivokuurissani että olin tilannut YLEn shopista Jumppa-DVD:n (siis koko setin niitä joita katsellaan sunnuntaiaamupäivisin telkkarista muttei koskaan tehdä ;)). Olin ajatellut testata ko. levyä keskiviikkoiltana mutta "talvi yllätti suomalaisen" jo toisen kerran sesongin aikana. Volvo päätti jälleen opettaa kuljettajalle luistelua ja kieltäytyi nousemasta mäkeä postilaatikoilta, suti, rutisi ja kurmutti niin että savu nousi.

Koska olin jo aikaisemman vastaavan insidentin jälkeen ottanut muovikassillisen hiekkaa auton perään, ripottelin sen puolenkymmenen yrityksen jälkeen siihen tielle. Samalla koitin soittaa armahaiselleni että toisi minulle kunnon talvikengät ja ehken aavistuksen lisää sitä santaa ettei tarvitsisi työkorkokengissä pohrata ja limpsahdella kotiin asti varustetankkausta varten. Kuten jo tässä vaiheessa arvata saattaa, ei ukkelini kuullut puhelintaan ja niinpä hän sai vastaanottaa työvaatteet lumessa paikalle puuskuttavan pyöremyrskyn. Varovasti katseli kuin Sako pahoja tehtyään kulman takaa jotta "Mihis oot menossa?". Ilmoitin että hakemaan sitä -piiiip- autoa. Samalla hiissasin rönttöhaalaria päälleni ja suksin hakemaan kellarista kumisaappaita ja raksaämpäreitä aseikseni.

Ettei tämä olisi niin helppoa, tottahan toki myös hiekkakasan päälle oli satanut lunta ja kasa oli lisäksi umpijäässä. Koska punahehkuista raivoani ei tässä tilanteessa pidätellyt mikään, talttasin rautalapion kanssa sieltä ne pari sangollista kivenmurkuloita mukaani ja sonnustauduin matkaan. Kun lisäksi olin asiani ilmoittanut kirosanojen lomassa miehekkeelleni sillä tavoin että tästä lähdetään seuraavaksi nastarengaskauppaan ellei ala kärry kivuta mäkeä, seuraili armas siippani varjona jäljissäni. Hiekkasangot kolaan ja tuulta päin. Koska kola poikkeuksellisesti on hyväkuntoinen, eihän siinä liukkaat ämpärit pysyneet niin että kolaa olisi voinut vetää perässään itse "pelipaikalle". Totesin että sitten se viedään etuperin. Eli kolasin sitä 20-senttistä puuterilunta sen parisataa metriä postilaatikoille. Pahin raivo alkoi laantua siinä veren maku suussa ämpärit kolassa porkatessa ja suorastaan naurattikin kun mietin mitä yksi naapureista mielessään mietti nähdessään toimitukseni.

Seuraavaksi kolasin mäestä enimmät lumet ja annoin välillä vain tietä naapureille jotka päräyttelivät mäkeä ylös ilman mitään sutimisia. Sen jälkeen levitin hiekka-annokseni huolellisesti tielle ja olo oli kuin kanatarhurilla kun roiskin sen soran kanssa ympäriinsä. Hyppy autoon ja harjoitukset alkoivat jälleen. Ja taas sudittiin, höyry nousi renkaista ulkona ja emännästä auton sisällä ja aloin jo laskeskella mielessäni pistäisikö tämän rengaslaskun Visalle. Siitähän lähdettiin että miekkoseni ei saanut autoon koskea. Jos minun on sillä tarkoitus liikkua niin minä sen sitten jumppaan alusta loppuun asti. Lopulta onnistuin valitsemaan sellaiset ajolinjat että tuo pirullinen pirssi pikkuhiljaa pungersi mäennypyn ylös sutimatta kertaakaan. Olen usein ajatellut että koneilla taitaa kuitenkin olla jonkinlainen äly koska jotenkin tuntui että auto katsoi paremmaksi lopettaa pinnani venytyksen arvaten että seuraavaksi on tulossa lommoja nenuun turhautuneen autoilijan toimesta.

Saatuani auton pihaan tiesin jo tieni kulkevan suoraan suihkuun kulkematta lähtöpisteen kautta. Kiivetessäni suihkunraikkaana ja punaposkisena veri kohisten kropassa noudin pikkutilkan valkoviiniä ja istuin takan ääreen. Niin paljon kun auton kenkkuilu tuommoisella 20 metrin pulmapätkällä vinottikin, kunnon raaka kokovartalotyöskentely ja onnistuminen lopputuloksena teki aivan älyttömän hyvää. Siinä ei keskittynyt tasan mihinkään muuhun kuin siihen mitä oli tekemässä ja "pää tyhjeni" samalla. Koska minua on kuvailtu kautta ajan termein "hullu nainen" niin hyvässä kuin pahassakin, otan tavoitteekseni kanavoida noita tulistumisiani johonkin tehokkaaseen liikuntaan. Koska valitettavasti pinna palaa jokseenkin tiuhalla tahdilla, arvelisin sixpackin muotoutuvan kesään mennessä. :)

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Lapsellista touhua.


"Mitä sillä on suussa?" -kysymys havahdutti meidät aamukahvipöydässä pääsiäisenä. Sako tallusteli huoneeseen suussaan Panun tutti, kanniskeli sitä kuin suurinta aarretta eikä tasan suostunut luopumaan löydöksestään. Merkitään kauppalistaan, pikkukaverille uusi imuväline.


Kunnon isännät tekevät vieraan tahdon mukaan. Jos vieras haluaa vain syödä ja nukkua niin se passaa huolehtivaisille kestitsijöille oikein hyvin (kunhan vaan saa sitten edes hiukkasen lipaista poikaa poskesta ihan seurustelumielessä). Ei tasan ollut pelkoa että olisi pikkukaveri päässyt kierähtämään sohvalta... ;) Myös Sako kunnostautui usein lastenhoidossa, se hakeutui lähes järjestään ihan Noraan kiinni kun imetyksen aika tuli. Alan ymmärtää miksi imeväiset pitävät silmänsä visusti kiinni syödessään, Norankin olkapään yli kuikuili aina pari-kolme huolehtivaista koirannaamaa "hei mitä te teette?"-mentaliteetilla, nenät tuhistellen ja hännät ropeleina viuhuen.

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Haaste vastaanotettu

Marilyn haastoi Helmin kertomaan seitsemän totuutta itsestään:

1) Intiaaninimeni on "hakkaa rajoittajaan". Teen aina kaiken täysillä, olipa kyse syömisestä, leikkimisestä, nenätöistä tai nukkumisesta. Emäntäni jaksaa nauraa sille miten lepäänkin ihan "sata lasissa". Tuttavakoiranomistajamme olivat kerran arvuutelleet mikä kumma peto lienee kaatanut reittävahvan tuoreen männyn vähän yli polven korkeudelta ennenkuin selvisi että se olin minä...


2) Olen kova nipistämään. Istun kiltisti uhrini varpailla, agitoin heidät rapsuttelemaan poskiani ja kaulaani ja juuri kun he ovat nautinnollisesti hellimässä minua, herätän heidät nirhaisemalla nopeasti ja älyttömän kivuliaasti kulmahampaalla heidän ranteensa ihosta jättäen tunnusmerkiksi pikkuisen mustelman. Ehkä isäni ei ollutkaan staffi vaan pussipiru?


2) Käyn agilityssa aika kuumana ja olen olevinani aina oikeassa. Välillä ohjaajani hermostuu ratavalinnoistani harjoituksissa ja keskeyttää täydellisen suoritukseni. Silloin minun täytyy mennä ilmoittamaan oma mielipiteeni kovin sanoin ja siellä sitten rähisemme toisillemme. Erityisesti emäntäni veren saa kiehumaan tapani tirvaista hampaani hänen kämmenselkäänsä vetoleikissä vaikka kuulemma lelussakin olisi ollut tilaa. Hoidan myös jälkimarkkinoinnin tehokkaasti. Kun olemme matkalla takaisin lähtöön aloittaaksemme harjoituksen uudelleen, seuraan erinomaisessa kontaktissa noin ulkopuolisen silmin, mutta se mitä he eivät huomaa on emäntäni polvilumpio hampaideni välissä joka askelella johon kolauttelen mielenosoituksellisesti kulmahampaitani. Tuleepahan selväksi kuka tätä hommaa johtaa.


3) Ihan ykkönen juoksukaverini on tuo koikkalainen Sako. Vaikka se muuten onkin raivostuttava nulikka joka potkii kuin muuli takajaloillaan minua kun olen makuulla ja istuu päälleni eikä ole minua huomaavinaankaan vaikka vähän murisenkin, sillä on vikkelät jalat. Juuri sopivat koivet keppileikkiin. Sako on kuulemma ainoa jolla riittää huimapäisyyttä jahdata minua silloin kun minulla on jotain suussani ja vauhti päällä. Keppileikkihän omien sääntöjeni mukaan menee niin että minä otan kepin hampaisiini ja sitten jahtaan kaikkia muita karahkani kanssa karjuen uhkauksia: "Ota vaan keppini ota, etkö muka uskalla ***kele!?" Emäntäni mukaan homma yleensä menee niin että minä keppini kanssa pakenen ja muut jahtaavat, mutta kun _ei kuulu tapoihini_ .


4) Poikakavereista idoleitani ovat piskuinen kääpiöpinseri Igor ja kerrynterrieri Conan. Igor on valtakunnan vilkkain seuramies. Igor on opettanut minulle pikkuisilla mutta kovilla kulmahampaillaan miten pikkukoirien kanssa painitaan sivistyneesti. Välillä Igorilta palaa käämi kanssani ja roikkuu hetken huulessani. Ja voitteko kuvitella, minä antaudun tuon kolmekiloisen karpaasin rökitykseen ja pyydän jopa anteeksi kovia otteitani. Conan the kerrynterrieri taas saavutti ihailuni miehuuskokeellaan pari kesää sitten. Myös Conan on niitä harvoja jotka ovat pistäneet kiistattomalle johtajuudelleni hanttiin. Meillä oli Conanin kanssa pienimuotoinen paini kesken juostessamme toisillemme rutisten pitkin joenrantaa. Conan sitten päätti näyttää kerrasta poikki -mentaliteetilla mistä on tosimiehet tehty. Tuo superkoira tarkisti että kaikki asianosaiset näkivät ja hyppäsi sitten aivan valtavalla loikalla keskelle sitä uomaa. (Onneksi se ei virrannut erityisen vuolaasti että pääsi roikale vielä rantaankin). Sen koommin en ole kehdannut Conania näykkiä vaan käyttäydyn kuin hienot neidit. Emäntiämme tuo tempaus jostain syystä nauratti kovasti, minä olin hyvin vakuuttunut siitä että Conan on tosi kova jätkä ja näinollen sovelias seuralaisekseni.


5) Koska jokaisella hassulla tytöllä pitää olla neuroosi, esittelen omani. En pidä pätkääkään kynsienleikkuusta. Emäntäni täytyykin leikata aina ensin minun kynteni etten ehdi kehittää omia tärinöitäni vuoroa pelätessäni. Käyttäydyn kyllä kiltisti mutta olen emännän sylissä "rento kuin rautakanki". Toki kun toimenpiteen jälkeen minut palkitaan lihapullalla, toivun salamana kokemastani vääryydestä mutta silti suksin lipettiin enkä jää väijymään muiden herkkuja. Ja tätä ette sitten ole kuulleet koska olen oikeasti tosi kova gimma.


6) Olen lauluvirtuoosi. Käännän päitä kikuttamalla agilityssä kannustuksiani nähdessäni nopean koirakon radalla. Osaan murista tosi matalalta ja pelottavasti kun koitan karkoittaa minua töllöttävät koirat läheltäni, oikeasti olen vain jonkin verran ujo ja haluaisin olla hallissa yksikseni kaahailemassa. Komentohaukkuni on veret seisauttava rrräyh joka tulee koko äänialan leveydeltä. Lempinimeni on "väkäkukuu".

7) Olen luonnonlapsi, elämäntapanudisti. Emäntäni on opettanut minua pantaan, valjaisiin ja talvimantteleihin niin kauan kuin muistan, mutta kun minun hipiälleni eivät mokomat sovi. Pantaa rapsutan pois vaikka kesken kävelyn tai vähintäänkin heti pysähdyttäessä. Valjaiden ja takkien kanssa voikin sitten raahata pitkin pusikoita ja heittäytyä kaikkeen karheaan pyörimään. Emännän suureksi riemuksi tein agilityn lämmittelylenkillä 41 kuperkeikkaa talviloimea irrottaessani (huom. ei lähtenyt) ennenkuin minut kytkettiin takaisin hihnaan. Nämä kuperkeikat voi tehdä myös kovasta vauhdista. (toim.huom.)

Helmi haastaa Dessin kertomaan seitsemän totuutta.

torstai 13. maaliskuuta 2008

Tuhoja monilla tahoilla

Krissen (ks. linkit tuosta blogin ohesta) ja Anninan kanssa mietittiin maanantaina agilityssa koiriemme tekemiä tuhoja ja erikoisteemana olivat ne tuotteet jotka todistettavasti on tullut koirasta LÄPI, eli pelkät revityt eivät kuuluneet laskuihin. Tässä listauksessa on "hupaisimpia" tuhoja koiriltani, huomioon ei oteta maisematuhoja pihalla tai staffia kestämättömiä leluja.

Rontti:

Kaukosäädinohjattava pistoke jossa oli kilpikonnien ulkosuodatin kiinni. Vain pistorasia hajosi ja otti ilmeisesti vastaan sen virran mitä oli tarjolla kun pentu upotti hampaansa johtoon. Koska tuo pistoke kerran katkaisi virran, saattoi pentu jatkaa johdon syömisen poikki asti. Kielessä musta läntti muistona.

Viime talvena Rontti "taantui nuoruuteensa" ja söi talon ulkopuolelta antennijohdon erään talvipäivän iltana. Olin nähnyt sen vilkaisevan johtoa patsastellessamme pihaa ihmettelemässä vieraideni kanssa ja illalla se sitten meni poikki. Rontti myös varmisti etten edes yritä liittää johtoa enää yhteen irrottamalla siitä n. 15cm pätkän välistä. :) Rontin kaatamia puita ja pensaita ei edes lasketa. Rontti kulkikin Olarissa nimellä "tulitikkutehdas" koska aina pysähtyessämme juttelemaan se alkoi katkoa oksia lähipuskista tai pilkkoa puita ...-päreiksi.

Ego:

Olimme menossa vaellukselle, Ego n. 5-kuinen. Pojat laina-auton takatilassa. Kuulin sieltä jotain kilinää mutta totuus valkeni vasta perillä kun takaluukku avattiin ja huomasin Egon irrottaneen joka ikisen metalliosan nahkahihnastaan (ns. koulutushihna, 2 lukkoa ja lukuisia lenkkejä... ;)). Ego on myös murtautunut erinäisiin koiranruokapusseihin ja karkkivarkaudet menevät kaikki Egon nimiin.

Myös Egolla on kielessään musta läntti kaapin alta löytyneen johtoeksperimentin seurauksena, johto ei vahingoittunut käyttökelvottomaksi kuitenkaan.

Helmi:

Helmi "kosti" kotoa lähtömme lähimmälleen, joka sattui olemaan teräsbetoniseinä. Eli puolen neliötä tasoiteainesta seinästä kuului Helmin ensimmäisen vuoden ruokavalioon. Onneksi itse seinä oli erittäin Helmin kestävää betonia joten vauriot jäivät vähäisiksi. Helmin erikoisala on hihnat. Se ei kertakaikkiaan halua odottaa että emäntä tutustuisi rataan agilityharjoituksissa tai muutakaan jossa sen pitäisi hetki malttaa. ;) Bravuuri oli koulutushihna joka oli "taitettu" lukoistaan kaksinkertaiseksi ja vain pudotettu koukkuun jossa Helmin oli määrä odottaa. Helmi määrätietoisesti söi _molemmat_ roikkuvat hihnat poikki ja jätti siis koukkuun alassuin olevan u:n mallisen hihnan vaikka vapaus olisi koittanut yhdenkin hihnan katkaisulla. Sieltä neiti sitten laukkasi luokseni, "Olin vähällä jäädä jumiin tonne seinän viereen mutta kato nyt mä jo pääsin tuleen!", Jokke-merkkiset "liperit" kaulassaan. Hihnoja on mennyt agilityharrastuksessa paljon ja nykyään kuljemmekin hevosten riimunnarujen kanssa että on tytöllä edes vähän haastetta. (Ovat myös hankintahinnaltaan edullisempia eikä pieni intopinkeänä radan suuntaan kiskominenkaan haittaa emännän kouria.)

Sako:

Sako on mm. muotoillut uusiksi tuliterät kumisaappaani, ikkunasta katsellessaan nakertanut leukansa alla tukena ollutta sängynpäätyä, irrottanut kylppäristä muovisen kulmalistan ja maistellut vähän lauteita, silpunnut lukemattoman määrän pesusieniä sekä niitä ohuita ruukkuja jotka tulevat kaupasta kasvien kanssa. Kylppäristä niinikään on ensin lyhennetty ja lopulta silputtu kokonaan suihkuverho ja muutama solumuovinen "pefletti". Myös juomakuppina käytettyä pesuvatia on hieman muotoiltu reunoista, komiat pitsireunathan tyttöjen kupissa pitää olla. :)

Sako on Egon tapaan erikoistunut erityyppisiin ruokavarkauksiin. Sipsejä on hävinnyt kupillinen, kaikenlaisia muita "sualanäksejä" kadonnut lukematon määrä sohvapöydältä, roskis dyykattu kertaalleen, namipusseja poimittu tyhjennettäviksi ja teurastettaviksi jne. Helmistä on tullut läpi pistaasinkuoria ja vanua, Rontista narulelua langanpätkinä, ja Sakosta mahtaa tulla ulos lähipäivinä tämän aamun saldo. Neiti oli nimittäin pistänyt päreiksi ostamani pääsiäismunarasian (vielä semmoinen hieno munarasia niinkuin oikeillakin munilla) ja ahnehtinut sieltä kitaansa neljä pääsiäismunaa (maitomömmötäytteellä) pahvikuorineen, munakuppeineen ja alumiinifoliokääreineen. Tullessani suihkusta oli vastassa selkeissä sokerinousuissa oleva koira hassut vinosilmät sirrillän, suupieliään kiireesti nuoleskellen ja korvat semmoisessa "sorisoriseolivahinko"-luimussa lepattaen. Kertakaikkisen hupaisan näköinen ropelihäntä jota ei nauramatta voinut katsella, että se siitä torumisesta sitten. Toivon vaan että kaikki tulee koirasta läpi eikä suklaa/sokeri vaurioita koiraa pahasti. Sama se jos tulee vaikka paineellakin läpi, kunhan tulee, maitohan tunnetusti sopii koirille aikas huonosti.

Ja tokihan Sako teki tämän viimeisen tempauksensa juuri sterilointipäivän aamuna, saamme taas ihmetteleviä katseita mennessämme lekurille: "Juu on Sako saanut aamuruoan normaalisti eikä ole sen jälkeen syönyt... paitsi neljä pääsiäismunaa kaikkine tykötarpeineen..." Meinasinkin että pitäisi pyytää Eliasta avaamaan koira "kiireestä kantapäähän" ja poistamaan samalla kertaa "kaikki asiaankuulumaton materiaali" sen sisuksista.

Peukut pystyyn että leikkaus menee hyvin ja koira on taas pian oma viliskantti itsensä.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Pennuntuoksua!

Lauantain ohjelmana olivat pentupeijaiset Tarulla (kennel Fernmark). Pikkupetoja oli paikalla 11!

Hauskaahan tää on??!! Tarun ei tarvitse suunnitella erikseen päiväohjelmaa, pennut päättävät vauhdin JA suunnan. Huom. Tässä kuvassa ei ole koko sakki.

Pentunen koisii Milli-äipän valvovan silmän alla.

"Unihiekat pois simmuista, nyt painitaan!"

Vahtikoira "kopissaan".

Hurja peto luun kimpussa.

Haukotusta pukkaa.

Ja iso haukotus onkin! (Huomioi mahtava setti naskalihampaita, teräviä olivat...)

Välillä pistetään tuhinaksi, "pennut patterin välissä".

Nassikalla on mennyt "luu kurkkuun". Lienee simahtanut työnsä ääreen, nukkua turisi sikeästi. :)

Syvyyksistä nousee petoeläin... ja puree peukaloon.

"Persehtimistä" pienestä pitäen, kakaroita oli pakko haalia syliin sen kerran kun ne vielä syliin mahtuivat. Lämpöisiä pentumasuja ja pikimustia salmiakkivarpaita oli silmänkantamattomiin.

Korva juomakupissa. Tuleva uimavalvoja kenties?

Tasapuolisuuden nimissä Sakolle esiteltiin eloisa puolanvinttikoiralapsi Nipsu (josta pilvisen päivän valotusajoilla ei saanut kuin "taidekuvia"). "Suuri ja rohkea dobermannini" kimitti kuin kääpiöpinseri ja "varautunut ja välinpitämätön polski" hyppi tasaporkkaa edellämainitun edessä ja haukkua rouskutti möreästi kuin rotikka kutsuen leikkiin. Miten siitä pikkuisesta kylkiluueläimestä lähtee sellainen ääni, tosi tyttömäistä hei!? :) Sakon ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, se järkyttyi niin että meni ikeniään myöten harmaaksi. Noh, Nipsulla on avoin kutsu tulla kylään, juoksemisen päälle Sako kuitenkin ymmärtää ja sille on ujutettu metsälenkin varjolla muutkin uudet koirat kaveripiiriin. Voisihan tuo olla rohkeampikin mutta ainakin se on hallittavissa eikä sillä oli villiä hinkua karata morjestamaan vastaantulevia koiria.

"Ei muuten hotsita yhtään!"