maanantai 28. tammikuuta 2008

Eilen käytiin pällistelemässä moottoritietyömaalla. Sillasta pääsi jo yli, vaikka toiseen suuntaan menevät kaistat sillankansineen puuttuvat vielä. Komeita kallioleikkauksia pääsi ihastelemaan läheltä, syksyyn mennessähän tuosta vain viiletetään kohti työpaikkoja "nasta laudassa" ja jäävät vallan huomaamatta näyttävät seinät vivahteineen. (Enää en ihmettele miksi siellä räjäyteltiin rivakasti vielä taannoin.) Harmi että työmaan läpi tuntui köröttelevän aika paljon "sunnuntaiautoilijoita", siinä olisi ollut hyvää baanaa antaa koirien paahtaa täysillä. Kaunis päivä selkeästi innoitti väkeä tutkimusmatkoille.

Toisaalta ehkä oli ihan hyvä että hunnilauma pyristeli naruissaan, niitä kun tuntui sapettavan takkien pukeminen ihan toden teolla. Ego peruutti uudessa takissaan auton alle jo kotipihassa ja rapasi sen kauluksen kun takki oli ollut päällä 25 sekuntia. Rontti ravisteli, Helmi koitti kieriä tienpientareen pusikoissa saadakseen takkinsa irti, ja Ego kiehnäsi kylkeään Sakoon hyppien sen rinnalla pysyäkseen vauhdissa. Kyllä huomasi että uudet takit ja varmaan talven ensimmäinen takkikeli sai illiäiset ihan hassuiksi. Ainoa joka EI reuhtonut takissaan oli Sako. On se vaan fiksu likka kaiken kenguruimitoinnin alla. :)

Ei kommentteja: