keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Uudenvuodenlupauksia

Vuoden viimeistä päivää viedään. Kun minun oli määrä olla siivoamassa sillä kuuluisalla "apinan raivolla", istuin keskellä keittiömme lattiaa. Juu, keittiössämme on uusi vähän vähemmän tilaa vievä ruokailuryhmä, ja lattialle mahtuu muutenkin kuin onnettomuuden uhrina.

Yksiksenihän minä en luonnollisestikaan siellä permannolla kuppelehtanut vaan vietin aikaani huvittamalla koiria. Tätä tulee tehtyä aivan liian harvoin kun kaikki olivat innolla puolikaaressa edessäni kärttämässä lisäohjeita hännät heiluen. Tällä kertaa ei ollut selvää tietoa kuka opetti ketä. Sako, Helmi ja Rontti olivat ihan omaa luokkaansa temppuja tekemässä ja kolmikko odottikin malttamattomana avustaessani pikkupinsereitä. Kääkkien kanssa kun täytyy vähän neuvotella. Namu/temppuhetkemme päättyi röhönauruun. Tuo edellämainittu trio osaa antaa "high fiven", ja istui valmiusasemissa paikoillaan. Egokin osaa tempun melkein ja houkuttelin sitä parhaani mukaan kunnes Sako päätti näyttää Egolle miten homma skulaa. Ilmojen halki hujahti vaativa tassu joka läpsähti Egon päälaelle ja jäi siihen. Ei meillä lannisteta eikä lyödä lyttyyn... ;) Sako vaan ilmoitti että tämähän on ihan lastenleikkiä, ja Egokin yllättävää kyllä suhtautui Sakon antamaan kritiikkiin varsin rakentavasti.

Kaikki saivat tehdä temppuja ja esiintyä, ja perinteiseen tapaan apinaorkesteri käyttäytyikin oikein mallikelpoisesti. Uuden vuoden lupaukseni liittyykin osin koiriin. Tulevana vuonna lupaan parhaani mukaan karsia kirosanavarastostani v-sanan. Muut maata ravisuttavat manaukset saavat tosin jäädä käyttöön, en minäkään mahdottomiin pysty. Mutta mitä sadatteluuun tulee, koitan hillitä itseni paremmin koittaessani hallita tätä hunnilaumaa. Hermostumisella ja karjumisella kun on vain lyhytkestoisia vaikutuksia, vesipyssyllä pääsee samaan ellei parempaan eikä äänikään käheydy. Etenkin Sakon kanssa toimiessa sille saa sanoa pois ja häivy ja suksikuuseenpeijooni eikä sillä saavuta muuta kuin sen että Sako painaa silmät viiruiksi ja nuolaisee nenän päästä. Jos se osaisi taputtaa päähän niin se varmaan tekisi juuri niin ja sanoisi jotain tyyliin "Elä sie etelän immeinen huijjo". Jos oikeasti haluan sen pois takanluukun vierestä polttamasta nenuaan, sille voi yhtä hyvin vain kääntää vähän selkää ja se menee toiseen paikkaan. Poikkeuksetta laumamme osaa aika kätevästi myös käsiohjaukset ja tulkitsee monimutkaisiakin lauseita kuten "mee ny tohon reunaan äläkä astu sen hihnan yli tai oot kohta ihan solmussa".

Toinen lupaus koskee noita temppuhetkiä. Niitä tulee ensi vuonna olemaan paaaaljon enemmän, nyt kun sakki osaa jo odottaa rivissä ja keskittyy vaan tekemään eikä häiriköi toisia. Tuo oli oikeasti hauskaa.

Linkkivinkkinä: Jos tuntuu että koiralle opetetut temput ovat liian helppoja, vaihda hevoseen. http://www.horsesagility.fi/
Tiedän ystäväpiirissäni muuannen rouvashenkilön joka tulee poninsa kanssa tätä koettamaan ellei ole vielä aiheeseen törmännyt. Hänen hevosnaistaidoillaan shettis tosin kiipeää vaikka puuhun jos hän pyytää. Jäämme odottamaan kuvalinkkiä tyylinäytteestä.

Nyt vielä pikaiset ulkovierailut koirille ennen kuin uuden vuoden vastaanotto keskikokoisella tykistökeskityksellä alkaa. Silloin pysymme visusti neljän seinän sisällä, muut päivät vuodesta olemmekin me jotka mekastamme ympäri mantuja. Kai sitä kaikille muille voi yhden illan suoda. :)

Pitäkäähän karvakavereistanne huolta paukkeen aikana ja muutenkin.
Nähdäänhän pian, ensi vuonna??

lauantai 20. joulukuuta 2008

Pukkikytiksellä


(Klikkaa kuvasta suurentaaksesi.)

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Kesämuistoja

Nyt kun kesä on auttamatta ohi, on kiva laittaa muistoja menneestä suvesta. Vesi ei välttämättä ole kylmää ja tunkemassa sisään takinkauluksesta, se voi myös olla tyyntä ja aivan ihanaa melottavaa. Kuvassa menneen kesän hankintani kajakki jolla roiskin kuntoilu- ja mielenrauhamielessä pitkin Lohjanjärveä.
Koska kotoa ei poistuta muualle kuin kauppaan ja töihin ilman koiraa, oli mukanani alati innokas "Lohjan laulava laivakoira". Igor muutti ystävältäni meille "maalle" ja olikin tikkana ovella kun aloin kaivaa kelluntaliiviä esiin. Se onkin oikein passelin kokoinen seuralainen melontareissuilleni, joskin karvaystäväni ottikin usein tirsat paatin pohjalla ja antoi minun hoitaa sorsien hätistelyn ja fiilistelyn. Ensi kesäksi sille täytyy rakentaa kunnollinen peti keulaan. (keulaan jossa kuljetin salamatkustajana kajakkiin eksynyttä sisiliskoa kertaalleen, lienenkö koskaan melonut _yksin_?)
Tämän kesän mustaviinimarjasato oli oikein kohtuullinen, joskin ylläolevasta kuvasta näkyy, kenen suuhun siitä suurin osa meni. Tottahan toki Helmi alias Marjaskarhu opetti tavan Sakollekin ja ne yhdessä liiskasivat puskat imeskelläkseen makeat marjat ylimmistäkin oksista... Rontti keskittyi syömään vadelmia autotallin takaa ja Igor kanniskeli päänsä kokoisia kaneliomenia muristen raivoisasti jos muut lähestyivät. Myös muu lauma kunnostautui omenarintamalla, ja hyviä ne tänä kesänä olivatkin!
"Sako Salamahäntä" täytti elokuussa vuoden, tässä kuvia "synttärilenkiltä" jossa testattiin vähän vetovaljaita. Vielä kun neidiltä saisi pois sen "dobberipyörähdyksen" joka tuntuu olevan rotuominaisuus, aina välillä pitää kiepsahtaa ympäri ja tarkistaa 360 astetta ja ylös ja alas ja sitten vetonaru onkin taas kaulan/jalan/hännän ympärillä...
Tässä neidistä vähän sivuprofiilia, näyttäisi siitä pikku hiljaa koira tulevan, mokoma koikkalainen on muuttunut hurjasti jo noiden kuvien ottamisen jälkeen niinkuin raparallikuvista voi tarkkasilmäinen todetakin. (esim. jumalattomat kankkulihakset jotka on saatu vetämällä hana pohjassa ympäri pihaa Helmin kanssa... tulee mäkijuoksuharjoitus, väistöliikkeistä koordinaatiota... ja epäonnistumisista seuraa kipakka muistutus Helmin kulmahampaista kun sitä riittävästi on ärsyttänyt...)

Syksyn tullen keskitymme kilpavarusteluun säätä vastaan. On sadeloimea, goretex-takkia, heijastinta, vilkkua, otsalamppua ja jokasäänkenkää. Meitä ei mikään estä! Ja jos estää, kotona on aina lämmin takkatuli ottamassa kangistuneet kulkijat vastaan.

Tunnelmallista syksyä!

maanantai 17. marraskuuta 2008

Muta on mahtavaa!

Tässä on koiran puhtain osa, kaulapannan alunen.

Tältä näytti koko koira. (Ja arvatkaa vaan miltä näytti auto, tämä on se kerta kun lähdin matkaan autolla jossa ei ole koirahäkkiä...)

Tässä kuvassa alkaa jo hahmottua koko tilanteen "vakavuus".

Sakolla ja Jussin Veera-hoffilla oli "pikkuisen" omaa kivaa viime sunnuntain ratoksi. Sänkipelto vaan jytisi ja savivelli lensi kaaressa kun tämä kaksikko pisti tassulla koreasti.

Tyttäret tulivat loistavasti juttuun, Veeraakaan ei pienen totuttelun jälkeen haitannut Sakon "liha liikkuu" -haukku. Kun Veera väsähti, Sako kävi itse huitaisemassa pitemmän rundin ja tuli sitten katsomaan josko kaveri nyt lähtisi mukaan.

Jussilla kun tuo kamera pysyy kädessä, lainaan (luvan kanssa) nipun kuvia, tässä otos marraskuun alusta takapihaltamme. Tällä kertaa Sako ei ollut savimarinadissa, samassa vauhdissa tokikin.

Tässä Team Raivo&Hullu:n toinen jäsen Helmi aarteensa kanssa. Kuvasta ilmenee erinomaisesti Helmin erikoispiirre, mitä hauskempaa sillä on, sitä pystymmässä ovat korvat. Lelun kanssa elvistely on siis extra nastaa!

perjantai 1. elokuuta 2008

Kesän kootut

Reissu Lontooseen oli erinomaisen onnistunut, sen kuvasatoa luvassa myöhemmin.

Puutarhassa on tehty useita eksperimenttejä. Edellisvuonna kerätyt siemenkodat tuottivat jälleen yllätyksiä. Keltaiset orvokit osoittautuivat osa myös keltavioleteiksi, ja ko. rehuja kasvaa joka puolella ilman idätystä ja istutustakin. Tänä vuonna kerätyt siemenkodat laitan kaikki samaan väristä riippumatta kun eivät nuo kasvit pelaa sääntöjen mukaan muutenkaan. ;) Ennen matkallelähtöä katselin erästä köynnöskasvin tainta joka oli erillisessä pienessä purkissaan aurinkoisella paikalla ja odotin että se pian kiipeäisi köynnöstukeen ja tekisi yli yhden nupunkin varteensa. Kotini palatessa yllätys oli aikamoinen. Kukka oli auennut, mutta eihän se kasvi köynnöstukeen kiivennyt, sekin oli orvokki. :D Muutenkin onnistuminen on vähän sattuman kauppaa. Varmat köynnöskrassinsiemenet olivat sittenkin pensaskrassia, eli sitä on nyt sitten tuossa verkkoaidan vieressä jonka kuvittelin peittäväni kukkivalla köynnösseinällä. Koristekurpitsat tekevät tänä vuonna näemmä saman kuin viime vuonna vaikka idätin ja kasvatin ne aurinkoisessa paikassa. Kyhäävät vähän jumalattomat lehdet, eivät kuki ennen syyskuuta ja satoa kerätään sitten marraskuun pikkupakkasilla...

Nurmikonleikkuu on totaalisesti pannassa, autotallin seinustalla olevassa hävitystä odottavassa hyllylevykasassa päiväänsä paistattelevat suuren suuret sisiliskot. Pihan puolella taas on purkamani lekaharkkogrilli, ja näissä raunioissa taas aurinkoa palvovat muutaman sentin mittaiset tämän kesän sisiliskolapsoset. Eli piha rehottaa ylärinteen osalta aivan totaalisesti.

Eilen karistin viimenään talviturkinkin pois, kylläpä olikin lämmintä vettä. Uintidebyyttinsä teki myös Sako joka on kerran käynyt Helmin seuralaisena rannassa. Nyt se painelee veteen ihan sukkana pallon perässä. Ainoa ongelmahan on ettei neiti osaa uida. :) Naama suikeana, korvat heiluen ja kroppa pystyasennossa mennään ja ilmeisesti järvihirviö on sitä mieltä että hillitön into korvaa puuttuvan tekniikan. Tästä minulla onkin käsivarsissa ja jaloissani komeita naarmuja todisteena kun seisahduin pyyhkimään vettä silmistäni ja tuo vedessä kulkeva silppuri roiski kohdalle ja suti jaloillaan pahaa-aavistamatonta uhriaan. Täytyy tehdä valjailla ja pitkällä liinalla uusi yritys josko koira hoksaisi että tässä(kin) tapauksessa homma toimii parhaiten eteen- ei ylöspäin.

Aloitin myös uuden kuntoiluharrastuksen, ja ostin "turistikajakin". Vakaakulkuinen mutta hidas ja kaikkea muuta kuin suuntavakaa. Sopii hyvin käyttäjänsäkin kuvaukseksi. :) Visioni leppeästä ja äänettömästä lipumisesta tyynellä selällä on vaihtunut tosielämän hetkiin joissa painelen reipasta siksakkia alukseni maksiminopeudella, vesi roiskuu syliin ja melanroipake kolisee ja ropisee pitkin kävelysillan levyisen kulkuvälineeni kylkiä. Harmittelin vähän kyseistä värkkiä ostaessani että jalat eivät saa meloessa kummoisesti treeniä. Vaan ei hätää, kun kannan olallani tuon kolmemetrisen ja 19-kiloisen rohjon rantaan ja takaisin tykötarpeineen niin johan tuntuu pohkeissakin, erityisesti paluumatka ylämäkeen sujuu varsinaisin tipuaskelin ja ihan taatusti mennään vähintään rasvanpolttosykkeellä.

Työporukan kanssa otettiin vuoden vedonlyönti persuuksiemme kaventamiseksi. Mittaamme käsivarren, rinnanympäryksen, vyötärön (joka allekirjoittaneella on noussut siihen tissien alle...), lantion- ja reidenympäryksen. Kokonaispituudesta prosentuaalisesti eniten pudottanut saa vuoden lopussa potin, ja puolen vuoden kohdalla johdossa olevalle kustannetaan kokovartalohieronta ja joku pieni lahja. Potti muodostuu siitä että mittaus "maksaa" vitosen kahdessa viikossa. Joka on johdossa kisassa ei maksa, ja vähiten tsempannut maksaa sitten kostoksi kympin. Osanottajia meitä on tässä neljä, kolme neljästä häpeäkseen hyvin samanmittaisia uumaltaan joten lähtöasetelma on vähintäänkin tasavertaisen karmaiseva. Potista tulee vuodessa kuitenkin ihan hyvä summa ja kun yhdistää pihin ja kilpailuviettisen ihmisen niin enpä uskoisi kenenkään ihan taistelutta luovuttavan.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Vappumuistelot

Ylväästi laukkasi kuvauskohteemme pitkin maita ja mantuja... luulisi että noihin korviin olisi "tänne"-käsky kuulunut...

Hip hei ratsu reima, pukkilaukkaa pusikoissa.

Mihin sitä emäntää muka tarvitaan, osaahan nyt iso koira itselleen pallon heittää??!!

Paitsi tietty jos sattuu osumaan hutiin... Kivaa tuntui koiralla olevan. :)

Tässä siis fiilistelyjä Sakon vappupäivästä kun sain sen kuuluisan "taivaallisen innoituksen" jotta nyt ystävät ja kylän miehet otetahan kuvia koirasta. Tarkoitus oli ottaa _poseerauskuvia_ kasvattajalle...

Paparazzimaisella tulituksella taisteltiin näkyviin seuraava otos, ei hullummin koiralta joka ei tuolloin tiennyt seiso-käskystä mitään. :)

lauantai 17. toukokuuta 2008

Biopolttoainetta

Sako pääsi äitienpäivänä kaahailemaan kaveriensa kanssa. Pois alta risut ja pienemmät männyt, kaksikko äly ja valo (Sako & Gutsy) tulee taas. Kuin ihmeen kaupalla (ja vanhempien salamarefleksien ansiosta) ketään ei keilattu nurin. Goro vanhimman oikeudella halveksi nuorisoa suureen ääneensä, Sakon maaniset poskipusutkaan eivät saaneet herraa leppymään närkästynyttä tuhahtelua pitemmälle.
Kaimani Kaisa tuumi kameratulituksestani että "jaa sinä otat pyllyreikäkuvia?" Tässä todiste siitä että tästä kauhuparista sai kuvan jossa peräpeilit ovat säädyllisesti peitettyinä vaikka hana pohjassa mennäänkin. :)

Ja sitten otsikkoon joka selittyy seuraavalla:
Sako alkoi yskiä. Tarkkailimme muuta laumaa mutta muilla ei ollut mitään vaivaa. Oireet tulivat aina nukkumaan käydessä ja aamuyöstä. Armoton köhiminen ja kakominen ilman näkyvää tulosta. Iltaisin Sako tuli sisään sen hajuisena kuin se olisi mättänyt täyslaidallisen ihmisen "sitä itseään" kitusiinsa. Kun tämä jatkui kolmatta päivää eikä mieleeni tullut mitään paikkaa missä se olisi saanut niin tasalaatuisen lemuista sonthaa ulottuvillensa ylipäätään alkoivat jäljet johtaa sylttytehtaalle. Toden totta, olin laittanut nokkosia veteen lillimään jotta ne kävisivät ja muodostaisivat ylen halpaa ja riittoisaa typpilannoitetta. En ollut hetkeen tsekannut litkun olomuotoa, mutta nyt se kävi ja kukkui... ja haisi identtiselle Sakon kanssa. Ilmanko jumaliste yskittää koiraa joka kiskoo kitaansa ulolta haisevaa mäiskettä joka lisäksi on helkkarin hapanta, sisältää nokkosen poltinkarvoja ja ties mitä muuta jännää.

Kyllä maalla on mukavaa. ;) Nyt em. astia on portin toisella puolella mutta Sakoahan se ei haittaa koska portistahan pääsee yli. Ämpäristä voi hakea maistiaiset mukaan ja sitten suksia naapuriin Eilaa tervehtimään. Arvasitte oikein, korkeammat portit ovat ostettuina ja asennusta vailla. Jäämme odottamaan mitä tuo älykäs ja arvokas palveluskoira keksii seuraavaksi.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Elämän pieniä iloja

Listaanpa tähän ilon aiheita viime päiviltä.

Kevään merkkejä:
- Olen ihastellut sinivuokkoja, skilloja, krookuksia, leskenlehtiä ja pikkuisia hyasintteja lähiympäristöstä/pihalta.
- Olen napostellut Lassen grillaamaa makkaraa vastapestyillä pihakalusteilla istuskellen.
- Olen tepastellut paljain jaloin pihalla ja loikonut Ego sylissäni riippukeinussa nauttien auringon lämmöstä.
- Olen ottanut ensimmäiset pihalla kuivatut lakanat pyykkinarulta, voi miten mahtavilta ne tuoksuivatkaan!

Koiraväen iloja:
- Olen katsellut miten koirat juoksevat ihan tohkeissaan hiekkasuoraa edestakaisin naamat loistaen silkasta liikkumisen riemusta.
- Olen seurannut miten koirat jäljestävät nenät täristen nakinpaloja takapihalta nauttien etsintäleikistä.
- Olen naureskellut koirien terassinkäytölle. Egokin lakkasi "koputtelemasta" oven takana ja yläkerran ikkunasta pihan tapahtumia vaklatessani näin sen maata rötköttävän aurinkoisella terassilla muiden kanssa ja haistelevan silloin tällöin nokka pystyssä kevään tuulahduksia. Muu väki on ymmärtänyt terassin jo aikaa sitten, kun kannoimme pöydän paikalleen, Helmi hyppäsi siihen oitis paikaltaan. Staffit eivät vaan voi ymmärtää miksi pöydälle ei saisi mennä. Tämä on ollut traditio niin kauan kun koirat ovat puutarhakalusteita nähneet, eivät ne sisällä hypi pitkin tasoja. Hauska on myös koirien tapa aamu- ja iltapissille päästettäessä kokoontua terassille kyttäilemään ympäristöä ennenkuin tulevat oven taakse ruuan toivossa. Myönnetään, terassi on sopivassa paikassa että siihen ottaa aurinko, ja korkeudeltaan kuin hirvipassi, kelpaahan sieltä tähystellä.
- *koputan puuta tässä välissä, puupääni on onneksi käden ulottuvilla kaiken aikaa* Sakon sterilointihaava alkaa pikku hiljaa näyttää paremmalta. Kolme antibioottikuuria ja kaikki mahdolliset poppakonstit se on sitten ottanutkin. On suihkutettu, putsattu Betadinella, putsattu Septidinillä, laitettu Bacibactia, suihkutettu Cothivettia, pidetty paitaa ja toivottu parasta. Todella kauan kestää tämän haavan paraneminen ja kaikista hoitotoimenpiteistä huolimatta haava yrittää märkiä. Muutenhan tuon yleiskunto on erinomainen, ja pienet naarmut paranevat ajatuksennopeudella.
Mutta näillä porskutellaan, olen onnellinen. :)

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Yksinhuoltajan yöelämää

Lasse sonnustautui matkaan ja koirillamme naksahti "kotona"-kytkin päälle. Likat vahtivat jokaista rasahdusta ja Sako nakotti kenkähyllyssä puoli iltaa vahtimassa pihalle. Kyllä saivat möröt kyytiä! Päätin lopulta lähteä neidin kanssa kävelylle että vähän rauhoittuisimme. Ei muuta kuin Goretexia pintaan emännälle ja koiralle. Sää oli sen verran lauha ettei sateen ropina lippikseen tuntui aika rauhoittavalta ja Sakokin oli poikkeuksellisesti rento ja kuulolla.

Motarityömaalla oli sunnuntain rauha ja valkkailin hyvännäköisiä sateen kostuttamia kiviä kotiin kuljetettavaksi. Osa oli liian isoja, niitä pitää palata hakemaan auton kanssa myöhemmin. Tiedä sitten mikä tilapäinen mielenhäiriö (muiden joukossa) oli päättää että pari murikkaa pitää saada kotiin _heti_. Kilon moukuran pujotin huppuuni kun ei taskuunkaan mahtunut ja semmoisen Egon painoisen pätiskän ronttasin kainalossani. Sakokin tassutteli kuin aseenkantaja vierelläni eikä pätkääkään kiskonut fleksissään, arveli kai että tulee karvatupenrapinat jos nykäisee narusta ja emäntä pudottaa teräväreunaisen aarteensa varpailleen/kuristuu huppuunsa

Käydessämme yöpuulle Sako piti kymmenen minuuttia murtovarkaankarkoitus-uaaaaa-huutoa ikkunasta sänkyyn -akselilla ennenkuin käpertyi kainalooni. Yön mittaan selvisi mikä Egoa risoi edellisenä yönä, koska sama meininki oli muodostumassa yömme viihteeksi tälläkin kertaa. Kyllä nauratti kun homman syvin olemus selvisi, enpä ollut tullut ajatelleeksi.

Ego liimautui aivan iholleni ja oli äärettömän rauhaton, steppasi ympäriinsä, koitti nukkua naamani päällä, työnsi viiksiään nenääni, änki peiton alle, ryömi jalkojeni päällä, oli kuumissaan, tärisi ja läähätti. Pitkän aikaa unisena vain rauhoittelin sitä ja koitin työntää tulikuumaa koiraa pois iholtani ennen kuin hoksasin homman juonen. Kas, olin lauantaina keittää päräyttänyt koirille tuhdin annoksen puuroa (ts. tummaa riisiä, lihaa, herne-maissi-paprika -sekoitusta sekä vähän kauraleseitä). Lisäksi koirat olivat saaneet vuotaluita. Lopputulos: koko laumalla oli enemmän tai vähemmän ilmavaivoja. Tämä on lähes ainoa asia joka saa Egon aivan tolaltaan. Eli kaikki rehaaminen ympäri kämppää on johtunut siitä että se on koittanut pikku-raasu paeta lurisevaa vatsaansa tai häntänsä alta kuuluvia narahduksia.

Usein monimutkaiselta tuntuville tapahtumille on ihan looginen selitys. Voi pikkuista koiraa. (Ei sillä, vaikka se sympatiat saikin, se nukkui myös aamun pari viimeistä tuntia häkissä niin että sain juuri ennen kellonsoittoa nukahdettua oikein syvään uneen ja näinollen heräsin "hjärttaslaagiin"...).

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kyllä kääpiöpinseri on sitten viisas. :)

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Yöllisiä hiippareita

Viime yö oli taas vertaansa vailla, jos asiaa mitataan uusien kirosanojen keksimisessä. Lisäksi ehdin miettiä miksi juuri kerroin koiristani kyselevälle ystävättärelleni kääpiöpinsereiden kivoista luonteista ja helposta kotielämästä.

Asiaan. Rontti oli illalla erinomaisen söpö unimutruhuulinensa joten se sai luvan tulla vuoteeseemme yöksi (Rontin ylivertaisiin ominaisuuksiin kuuluu myös lähelle hakeutuminen ja erinomainen lämmöntuotanto, eilen oli vähän vilakka ilta ja enempää motiiveja Rontin untuvatyynyllä nukkumiseen ei tarvittu).

Keskellä yötä herään siihen että Ego tassuttelee aitauksessa ja hakkaa hännällään verkkoaitaa. Koppaan sen kainalooni, päästän Sakon aitauksesta ja kiepsautan koirat etupihan kautta kun kuvittelin että niillä olisi ollut pissimiseen tarvetta. Juro team B&T tassuttelee taakseen mulkoillen kuistin portaat ja pissii heti kun tassut koskettavat hiekkaa. Palaamme takaisin ylös ja koirat komennetaan paikoilleen. Unet jatkuvat.

Hetken päästä herään siihen että joku tuuppii taas verkkoaitaa. Hiljainen tassuttelu etääntyy, Ego on siis avannut aidan ja on nyt menossa alakertaan. Koitan huikata sen takaisin ilman mainittavaa menestystä. Aina kun puhun koiralle, se pysähtyy muttei edes katso taakseen vaan jatkaa matkaansa kun komennus loppuu. Koska meillä väki nukkuu siellä missä minä päätän, marssin sen perässä tavaten koiran olkkarin sohvalta katselemasta minua happamasti. Kerron sille rauhallisesti että ei muuten käy laatuun, nappaan pienen nyrpeän kääkän kainalooni ja kannan sen takaisin aitaukseen. Tällä kertaa pujotan verkkoaidan koirien vuoteen ja Sakon häkin väliin, Sako ei ollut häkissä vaan aitauksessa. Ego ryömii muiden koirien sekaan vastalauseitaan pärskien mutta asettuu lopulta.

Hetken päästä herään taas, ei ole todellista. Tassuttelu etääntyy jälleen. Ahaa, Ego osaa myös vetää verkkoa nenullaan sisäänpäin tehden itselleen sopivan aukon josta paeta. Marssin jälleen sen perässä ja tällä kertaa käskytän sen ylös. Pieni matalana liikkuva maksimaalisen vastahankainen rotta pujotetaan takaisin aitaukseen. Tällä kertaa se ei ollut ehtinyt sohvalle asti kun jo sain sen kiinni. Ajattelin että nyt sen jo viimeistään luulisi antautuvan.

Aikainen on hiljainen tyytyväisyyteni. Hetken päästä pikkukoira on taas matkalla alakertaan. Tällä kertaa sappeni kiehahtaa oikein kunnolla ja pieni emäntänsä lailla ääneen kiroileva kuljetettiin niska-"alaselkä" -otteella suorinta tietä Sakon kevythäkkiin.

Asettaudun mukavasti peittoni alle tietäen että pikkukoira ei tänä yönä enää hipsi mihinkään. Häkistäkään ei kuulu kuin unista tuhinaa, ilmeisesti valtakunnan isoin nailonhäkki iisolla pehmeälllä peitolla käy pikkukoiran vankiselliksi ilman kannetta eläinoikeustuomioistuimeen. Hetken päästä isompi b&t koira on vieressäni. "Moi, me tultiin Helmin kanssa katsomaan miten teillä menee!" Taloutemme neitikoirajaosto on siitä mukava, että sitä ei tarvitse erikseen hakea takaisin reissultaan, pelkkä kutsu riittää. Aita takaisin kiinni, ja unten maille.

Aamulla mietiskelen yön tapahtumia, sadattelen menetettyjä uniani sekä pientä maailman jurointa koiraa joka ei ole koskaan ennen kyseenalaistanut arvovaltaani. Josko Ego on aina ollutkin niuho, neuroottinen, tosikko toisten koirien kanssa ja koulutettavuudeltaan kaimaanin luokkaa mitä agilityyn tulee, se ei ole koskaan ennen ollut noin totaalisen uppiniskainen. Toki se on alkanut harmaantua varmaan toisesta ikävuodestaan eteenpäin ja siitä tuli kärttyinen vaari luonteensa puolesta sen täyttäessä kolme vuotta, mutta joku raja sentään tässäkin hommassa. Koomisinta on että Lasse on lähdössä reissuun muutamaksi päiväksi ja tarkoitus olisi antaa koirien nukkua vuoteessa kanssani. Ottaisiko Ego tuon nyt sitten myönnytyksenä itselleen vaiko vain laatuaikana? Mieleeni juolahtaa Egon tapa nostella peitonkulmaani kuonollaan vaatien pääsyä peiton alle (siis ei niin että se ryömisi itse vuoteen lämpöön vaan minun pitää nostaa sille peittoa..) tai sen tapa tuijottaan ja vanuttaa sitten tyynyä kaulani kohdalta niinkuin se olisi tunkemassa minun ja tyynyni väliin muka... Taidan pistää kieron pikku kärpän häkkiin ihan vain periaatteellisista syistä koska Juha Vuorisen sanoin "Mulle ei *ittuilla."

torstai 10. huhtikuuta 2008

Blondi liikenteessä

Tällä saa hullun maineen viimeistään mutta itse sain niin hyvät naurut että pakko on jakaa tyrskimiseni muidenkin kanssa.

Ajellessani töihin silmät sikkurassa arvioin että eilisen tarkistuksen mukaan bensaa pitäisi riittää niin että pääsen tankkaamaan työpaikan viereiselle kylmäasemalle. Lohjan keskustassa valoista toisiin vaappuessani ihmettelin että miten helkkarissa olen katsonut sen noin pieleen, vielähän tuo hipoo kolmenkympin viivaa. Kunnes totesin että hipoo varmaan mutta kas kun se ei ole bensamittari vaan nopeusmittari. :D

Tuli muuten kiire ryhdistäytyä ennen liittymistä moottoritielle muiden kaltaisteni urpojen sekaan.

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Ehdot

Koiramme ovat täysin nörttejä.

Helmin ehdollistui pentuaikanaan siihen että kun windowsin sulkeutumisääni kuului, lähdettiin ulos. Vielä nykypäivänäkin se ponnahtaa vaikka umpiunesta ylös kuullessaan tuon äänen vaikka se pentuaikana kuuli samaan aikaan myös antautumislauseen "okei, mennään rehaamaan sit..."

Sako puolestaan on ehdollistunut herätyskelloon. Se malttaa olla "yöaitauksessa" juurikin aamukuuteen. Kun herätyskello soi, se työntää aitauksen "portin" auki ja kiipeää sänkyyn. (Enää se ei siis yritä vapauteen kevythäkkinsä yli joka on nykyään myös aitauksessa mutta ovi auki niin että Sako saa nukkua missä mielii.)

Olen ajatellut että onhan pussaava koira kuitenkin torkkuherätystä mukavampi tapa (niin kauan kun ei tallo suoraan yli) joten olen antanut asian olla. Egolla tuo kello ei ihan pelaa vaan se avasi portin ja hipsi sänkyyn keskellä yötä. Koska se tiesi olevansa "rikollisella asialla", se koitti ryömiä vuoteeseen mahdollisimman hiljaa, mutta toki se olisi voinut myös päätellä että minun polvitaipeideni päällä petaaminen ja kiepille asettuminen ei välttämättä ole se huomaamattomin tapa... urpo.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Hankirallia

Keskiviikko oli urheilupäivä mutta vähän toisessa mielessä kun olin ajatellut. Olin jo vajonnut niin alas tässä kuntoiluepätoivokuurissani että olin tilannut YLEn shopista Jumppa-DVD:n (siis koko setin niitä joita katsellaan sunnuntaiaamupäivisin telkkarista muttei koskaan tehdä ;)). Olin ajatellut testata ko. levyä keskiviikkoiltana mutta "talvi yllätti suomalaisen" jo toisen kerran sesongin aikana. Volvo päätti jälleen opettaa kuljettajalle luistelua ja kieltäytyi nousemasta mäkeä postilaatikoilta, suti, rutisi ja kurmutti niin että savu nousi.

Koska olin jo aikaisemman vastaavan insidentin jälkeen ottanut muovikassillisen hiekkaa auton perään, ripottelin sen puolenkymmenen yrityksen jälkeen siihen tielle. Samalla koitin soittaa armahaiselleni että toisi minulle kunnon talvikengät ja ehken aavistuksen lisää sitä santaa ettei tarvitsisi työkorkokengissä pohrata ja limpsahdella kotiin asti varustetankkausta varten. Kuten jo tässä vaiheessa arvata saattaa, ei ukkelini kuullut puhelintaan ja niinpä hän sai vastaanottaa työvaatteet lumessa paikalle puuskuttavan pyöremyrskyn. Varovasti katseli kuin Sako pahoja tehtyään kulman takaa jotta "Mihis oot menossa?". Ilmoitin että hakemaan sitä -piiiip- autoa. Samalla hiissasin rönttöhaalaria päälleni ja suksin hakemaan kellarista kumisaappaita ja raksaämpäreitä aseikseni.

Ettei tämä olisi niin helppoa, tottahan toki myös hiekkakasan päälle oli satanut lunta ja kasa oli lisäksi umpijäässä. Koska punahehkuista raivoani ei tässä tilanteessa pidätellyt mikään, talttasin rautalapion kanssa sieltä ne pari sangollista kivenmurkuloita mukaani ja sonnustauduin matkaan. Kun lisäksi olin asiani ilmoittanut kirosanojen lomassa miehekkeelleni sillä tavoin että tästä lähdetään seuraavaksi nastarengaskauppaan ellei ala kärry kivuta mäkeä, seuraili armas siippani varjona jäljissäni. Hiekkasangot kolaan ja tuulta päin. Koska kola poikkeuksellisesti on hyväkuntoinen, eihän siinä liukkaat ämpärit pysyneet niin että kolaa olisi voinut vetää perässään itse "pelipaikalle". Totesin että sitten se viedään etuperin. Eli kolasin sitä 20-senttistä puuterilunta sen parisataa metriä postilaatikoille. Pahin raivo alkoi laantua siinä veren maku suussa ämpärit kolassa porkatessa ja suorastaan naurattikin kun mietin mitä yksi naapureista mielessään mietti nähdessään toimitukseni.

Seuraavaksi kolasin mäestä enimmät lumet ja annoin välillä vain tietä naapureille jotka päräyttelivät mäkeä ylös ilman mitään sutimisia. Sen jälkeen levitin hiekka-annokseni huolellisesti tielle ja olo oli kuin kanatarhurilla kun roiskin sen soran kanssa ympäriinsä. Hyppy autoon ja harjoitukset alkoivat jälleen. Ja taas sudittiin, höyry nousi renkaista ulkona ja emännästä auton sisällä ja aloin jo laskeskella mielessäni pistäisikö tämän rengaslaskun Visalle. Siitähän lähdettiin että miekkoseni ei saanut autoon koskea. Jos minun on sillä tarkoitus liikkua niin minä sen sitten jumppaan alusta loppuun asti. Lopulta onnistuin valitsemaan sellaiset ajolinjat että tuo pirullinen pirssi pikkuhiljaa pungersi mäennypyn ylös sutimatta kertaakaan. Olen usein ajatellut että koneilla taitaa kuitenkin olla jonkinlainen äly koska jotenkin tuntui että auto katsoi paremmaksi lopettaa pinnani venytyksen arvaten että seuraavaksi on tulossa lommoja nenuun turhautuneen autoilijan toimesta.

Saatuani auton pihaan tiesin jo tieni kulkevan suoraan suihkuun kulkematta lähtöpisteen kautta. Kiivetessäni suihkunraikkaana ja punaposkisena veri kohisten kropassa noudin pikkutilkan valkoviiniä ja istuin takan ääreen. Niin paljon kun auton kenkkuilu tuommoisella 20 metrin pulmapätkällä vinottikin, kunnon raaka kokovartalotyöskentely ja onnistuminen lopputuloksena teki aivan älyttömän hyvää. Siinä ei keskittynyt tasan mihinkään muuhun kuin siihen mitä oli tekemässä ja "pää tyhjeni" samalla. Koska minua on kuvailtu kautta ajan termein "hullu nainen" niin hyvässä kuin pahassakin, otan tavoitteekseni kanavoida noita tulistumisiani johonkin tehokkaaseen liikuntaan. Koska valitettavasti pinna palaa jokseenkin tiuhalla tahdilla, arvelisin sixpackin muotoutuvan kesään mennessä. :)

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Lapsellista touhua.


"Mitä sillä on suussa?" -kysymys havahdutti meidät aamukahvipöydässä pääsiäisenä. Sako tallusteli huoneeseen suussaan Panun tutti, kanniskeli sitä kuin suurinta aarretta eikä tasan suostunut luopumaan löydöksestään. Merkitään kauppalistaan, pikkukaverille uusi imuväline.


Kunnon isännät tekevät vieraan tahdon mukaan. Jos vieras haluaa vain syödä ja nukkua niin se passaa huolehtivaisille kestitsijöille oikein hyvin (kunhan vaan saa sitten edes hiukkasen lipaista poikaa poskesta ihan seurustelumielessä). Ei tasan ollut pelkoa että olisi pikkukaveri päässyt kierähtämään sohvalta... ;) Myös Sako kunnostautui usein lastenhoidossa, se hakeutui lähes järjestään ihan Noraan kiinni kun imetyksen aika tuli. Alan ymmärtää miksi imeväiset pitävät silmänsä visusti kiinni syödessään, Norankin olkapään yli kuikuili aina pari-kolme huolehtivaista koirannaamaa "hei mitä te teette?"-mentaliteetilla, nenät tuhistellen ja hännät ropeleina viuhuen.

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Haaste vastaanotettu

Marilyn haastoi Helmin kertomaan seitsemän totuutta itsestään:

1) Intiaaninimeni on "hakkaa rajoittajaan". Teen aina kaiken täysillä, olipa kyse syömisestä, leikkimisestä, nenätöistä tai nukkumisesta. Emäntäni jaksaa nauraa sille miten lepäänkin ihan "sata lasissa". Tuttavakoiranomistajamme olivat kerran arvuutelleet mikä kumma peto lienee kaatanut reittävahvan tuoreen männyn vähän yli polven korkeudelta ennenkuin selvisi että se olin minä...


2) Olen kova nipistämään. Istun kiltisti uhrini varpailla, agitoin heidät rapsuttelemaan poskiani ja kaulaani ja juuri kun he ovat nautinnollisesti hellimässä minua, herätän heidät nirhaisemalla nopeasti ja älyttömän kivuliaasti kulmahampaalla heidän ranteensa ihosta jättäen tunnusmerkiksi pikkuisen mustelman. Ehkä isäni ei ollutkaan staffi vaan pussipiru?


2) Käyn agilityssa aika kuumana ja olen olevinani aina oikeassa. Välillä ohjaajani hermostuu ratavalinnoistani harjoituksissa ja keskeyttää täydellisen suoritukseni. Silloin minun täytyy mennä ilmoittamaan oma mielipiteeni kovin sanoin ja siellä sitten rähisemme toisillemme. Erityisesti emäntäni veren saa kiehumaan tapani tirvaista hampaani hänen kämmenselkäänsä vetoleikissä vaikka kuulemma lelussakin olisi ollut tilaa. Hoidan myös jälkimarkkinoinnin tehokkaasti. Kun olemme matkalla takaisin lähtöön aloittaaksemme harjoituksen uudelleen, seuraan erinomaisessa kontaktissa noin ulkopuolisen silmin, mutta se mitä he eivät huomaa on emäntäni polvilumpio hampaideni välissä joka askelella johon kolauttelen mielenosoituksellisesti kulmahampaitani. Tuleepahan selväksi kuka tätä hommaa johtaa.


3) Ihan ykkönen juoksukaverini on tuo koikkalainen Sako. Vaikka se muuten onkin raivostuttava nulikka joka potkii kuin muuli takajaloillaan minua kun olen makuulla ja istuu päälleni eikä ole minua huomaavinaankaan vaikka vähän murisenkin, sillä on vikkelät jalat. Juuri sopivat koivet keppileikkiin. Sako on kuulemma ainoa jolla riittää huimapäisyyttä jahdata minua silloin kun minulla on jotain suussani ja vauhti päällä. Keppileikkihän omien sääntöjeni mukaan menee niin että minä otan kepin hampaisiini ja sitten jahtaan kaikkia muita karahkani kanssa karjuen uhkauksia: "Ota vaan keppini ota, etkö muka uskalla ***kele!?" Emäntäni mukaan homma yleensä menee niin että minä keppini kanssa pakenen ja muut jahtaavat, mutta kun _ei kuulu tapoihini_ .


4) Poikakavereista idoleitani ovat piskuinen kääpiöpinseri Igor ja kerrynterrieri Conan. Igor on valtakunnan vilkkain seuramies. Igor on opettanut minulle pikkuisilla mutta kovilla kulmahampaillaan miten pikkukoirien kanssa painitaan sivistyneesti. Välillä Igorilta palaa käämi kanssani ja roikkuu hetken huulessani. Ja voitteko kuvitella, minä antaudun tuon kolmekiloisen karpaasin rökitykseen ja pyydän jopa anteeksi kovia otteitani. Conan the kerrynterrieri taas saavutti ihailuni miehuuskokeellaan pari kesää sitten. Myös Conan on niitä harvoja jotka ovat pistäneet kiistattomalle johtajuudelleni hanttiin. Meillä oli Conanin kanssa pienimuotoinen paini kesken juostessamme toisillemme rutisten pitkin joenrantaa. Conan sitten päätti näyttää kerrasta poikki -mentaliteetilla mistä on tosimiehet tehty. Tuo superkoira tarkisti että kaikki asianosaiset näkivät ja hyppäsi sitten aivan valtavalla loikalla keskelle sitä uomaa. (Onneksi se ei virrannut erityisen vuolaasti että pääsi roikale vielä rantaankin). Sen koommin en ole kehdannut Conania näykkiä vaan käyttäydyn kuin hienot neidit. Emäntiämme tuo tempaus jostain syystä nauratti kovasti, minä olin hyvin vakuuttunut siitä että Conan on tosi kova jätkä ja näinollen sovelias seuralaisekseni.


5) Koska jokaisella hassulla tytöllä pitää olla neuroosi, esittelen omani. En pidä pätkääkään kynsienleikkuusta. Emäntäni täytyykin leikata aina ensin minun kynteni etten ehdi kehittää omia tärinöitäni vuoroa pelätessäni. Käyttäydyn kyllä kiltisti mutta olen emännän sylissä "rento kuin rautakanki". Toki kun toimenpiteen jälkeen minut palkitaan lihapullalla, toivun salamana kokemastani vääryydestä mutta silti suksin lipettiin enkä jää väijymään muiden herkkuja. Ja tätä ette sitten ole kuulleet koska olen oikeasti tosi kova gimma.


6) Olen lauluvirtuoosi. Käännän päitä kikuttamalla agilityssä kannustuksiani nähdessäni nopean koirakon radalla. Osaan murista tosi matalalta ja pelottavasti kun koitan karkoittaa minua töllöttävät koirat läheltäni, oikeasti olen vain jonkin verran ujo ja haluaisin olla hallissa yksikseni kaahailemassa. Komentohaukkuni on veret seisauttava rrräyh joka tulee koko äänialan leveydeltä. Lempinimeni on "väkäkukuu".

7) Olen luonnonlapsi, elämäntapanudisti. Emäntäni on opettanut minua pantaan, valjaisiin ja talvimantteleihin niin kauan kuin muistan, mutta kun minun hipiälleni eivät mokomat sovi. Pantaa rapsutan pois vaikka kesken kävelyn tai vähintäänkin heti pysähdyttäessä. Valjaiden ja takkien kanssa voikin sitten raahata pitkin pusikoita ja heittäytyä kaikkeen karheaan pyörimään. Emännän suureksi riemuksi tein agilityn lämmittelylenkillä 41 kuperkeikkaa talviloimea irrottaessani (huom. ei lähtenyt) ennenkuin minut kytkettiin takaisin hihnaan. Nämä kuperkeikat voi tehdä myös kovasta vauhdista. (toim.huom.)

Helmi haastaa Dessin kertomaan seitsemän totuutta.

torstai 13. maaliskuuta 2008

Tuhoja monilla tahoilla

Krissen (ks. linkit tuosta blogin ohesta) ja Anninan kanssa mietittiin maanantaina agilityssa koiriemme tekemiä tuhoja ja erikoisteemana olivat ne tuotteet jotka todistettavasti on tullut koirasta LÄPI, eli pelkät revityt eivät kuuluneet laskuihin. Tässä listauksessa on "hupaisimpia" tuhoja koiriltani, huomioon ei oteta maisematuhoja pihalla tai staffia kestämättömiä leluja.

Rontti:

Kaukosäädinohjattava pistoke jossa oli kilpikonnien ulkosuodatin kiinni. Vain pistorasia hajosi ja otti ilmeisesti vastaan sen virran mitä oli tarjolla kun pentu upotti hampaansa johtoon. Koska tuo pistoke kerran katkaisi virran, saattoi pentu jatkaa johdon syömisen poikki asti. Kielessä musta läntti muistona.

Viime talvena Rontti "taantui nuoruuteensa" ja söi talon ulkopuolelta antennijohdon erään talvipäivän iltana. Olin nähnyt sen vilkaisevan johtoa patsastellessamme pihaa ihmettelemässä vieraideni kanssa ja illalla se sitten meni poikki. Rontti myös varmisti etten edes yritä liittää johtoa enää yhteen irrottamalla siitä n. 15cm pätkän välistä. :) Rontin kaatamia puita ja pensaita ei edes lasketa. Rontti kulkikin Olarissa nimellä "tulitikkutehdas" koska aina pysähtyessämme juttelemaan se alkoi katkoa oksia lähipuskista tai pilkkoa puita ...-päreiksi.

Ego:

Olimme menossa vaellukselle, Ego n. 5-kuinen. Pojat laina-auton takatilassa. Kuulin sieltä jotain kilinää mutta totuus valkeni vasta perillä kun takaluukku avattiin ja huomasin Egon irrottaneen joka ikisen metalliosan nahkahihnastaan (ns. koulutushihna, 2 lukkoa ja lukuisia lenkkejä... ;)). Ego on myös murtautunut erinäisiin koiranruokapusseihin ja karkkivarkaudet menevät kaikki Egon nimiin.

Myös Egolla on kielessään musta läntti kaapin alta löytyneen johtoeksperimentin seurauksena, johto ei vahingoittunut käyttökelvottomaksi kuitenkaan.

Helmi:

Helmi "kosti" kotoa lähtömme lähimmälleen, joka sattui olemaan teräsbetoniseinä. Eli puolen neliötä tasoiteainesta seinästä kuului Helmin ensimmäisen vuoden ruokavalioon. Onneksi itse seinä oli erittäin Helmin kestävää betonia joten vauriot jäivät vähäisiksi. Helmin erikoisala on hihnat. Se ei kertakaikkiaan halua odottaa että emäntä tutustuisi rataan agilityharjoituksissa tai muutakaan jossa sen pitäisi hetki malttaa. ;) Bravuuri oli koulutushihna joka oli "taitettu" lukoistaan kaksinkertaiseksi ja vain pudotettu koukkuun jossa Helmin oli määrä odottaa. Helmi määrätietoisesti söi _molemmat_ roikkuvat hihnat poikki ja jätti siis koukkuun alassuin olevan u:n mallisen hihnan vaikka vapaus olisi koittanut yhdenkin hihnan katkaisulla. Sieltä neiti sitten laukkasi luokseni, "Olin vähällä jäädä jumiin tonne seinän viereen mutta kato nyt mä jo pääsin tuleen!", Jokke-merkkiset "liperit" kaulassaan. Hihnoja on mennyt agilityharrastuksessa paljon ja nykyään kuljemmekin hevosten riimunnarujen kanssa että on tytöllä edes vähän haastetta. (Ovat myös hankintahinnaltaan edullisempia eikä pieni intopinkeänä radan suuntaan kiskominenkaan haittaa emännän kouria.)

Sako:

Sako on mm. muotoillut uusiksi tuliterät kumisaappaani, ikkunasta katsellessaan nakertanut leukansa alla tukena ollutta sängynpäätyä, irrottanut kylppäristä muovisen kulmalistan ja maistellut vähän lauteita, silpunnut lukemattoman määrän pesusieniä sekä niitä ohuita ruukkuja jotka tulevat kaupasta kasvien kanssa. Kylppäristä niinikään on ensin lyhennetty ja lopulta silputtu kokonaan suihkuverho ja muutama solumuovinen "pefletti". Myös juomakuppina käytettyä pesuvatia on hieman muotoiltu reunoista, komiat pitsireunathan tyttöjen kupissa pitää olla. :)

Sako on Egon tapaan erikoistunut erityyppisiin ruokavarkauksiin. Sipsejä on hävinnyt kupillinen, kaikenlaisia muita "sualanäksejä" kadonnut lukematon määrä sohvapöydältä, roskis dyykattu kertaalleen, namipusseja poimittu tyhjennettäviksi ja teurastettaviksi jne. Helmistä on tullut läpi pistaasinkuoria ja vanua, Rontista narulelua langanpätkinä, ja Sakosta mahtaa tulla ulos lähipäivinä tämän aamun saldo. Neiti oli nimittäin pistänyt päreiksi ostamani pääsiäismunarasian (vielä semmoinen hieno munarasia niinkuin oikeillakin munilla) ja ahnehtinut sieltä kitaansa neljä pääsiäismunaa (maitomömmötäytteellä) pahvikuorineen, munakuppeineen ja alumiinifoliokääreineen. Tullessani suihkusta oli vastassa selkeissä sokerinousuissa oleva koira hassut vinosilmät sirrillän, suupieliään kiireesti nuoleskellen ja korvat semmoisessa "sorisoriseolivahinko"-luimussa lepattaen. Kertakaikkisen hupaisan näköinen ropelihäntä jota ei nauramatta voinut katsella, että se siitä torumisesta sitten. Toivon vaan että kaikki tulee koirasta läpi eikä suklaa/sokeri vaurioita koiraa pahasti. Sama se jos tulee vaikka paineellakin läpi, kunhan tulee, maitohan tunnetusti sopii koirille aikas huonosti.

Ja tokihan Sako teki tämän viimeisen tempauksensa juuri sterilointipäivän aamuna, saamme taas ihmetteleviä katseita mennessämme lekurille: "Juu on Sako saanut aamuruoan normaalisti eikä ole sen jälkeen syönyt... paitsi neljä pääsiäismunaa kaikkine tykötarpeineen..." Meinasinkin että pitäisi pyytää Eliasta avaamaan koira "kiireestä kantapäähän" ja poistamaan samalla kertaa "kaikki asiaankuulumaton materiaali" sen sisuksista.

Peukut pystyyn että leikkaus menee hyvin ja koira on taas pian oma viliskantti itsensä.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Pennuntuoksua!

Lauantain ohjelmana olivat pentupeijaiset Tarulla (kennel Fernmark). Pikkupetoja oli paikalla 11!

Hauskaahan tää on??!! Tarun ei tarvitse suunnitella erikseen päiväohjelmaa, pennut päättävät vauhdin JA suunnan. Huom. Tässä kuvassa ei ole koko sakki.

Pentunen koisii Milli-äipän valvovan silmän alla.

"Unihiekat pois simmuista, nyt painitaan!"

Vahtikoira "kopissaan".

Hurja peto luun kimpussa.

Haukotusta pukkaa.

Ja iso haukotus onkin! (Huomioi mahtava setti naskalihampaita, teräviä olivat...)

Välillä pistetään tuhinaksi, "pennut patterin välissä".

Nassikalla on mennyt "luu kurkkuun". Lienee simahtanut työnsä ääreen, nukkua turisi sikeästi. :)

Syvyyksistä nousee petoeläin... ja puree peukaloon.

"Persehtimistä" pienestä pitäen, kakaroita oli pakko haalia syliin sen kerran kun ne vielä syliin mahtuivat. Lämpöisiä pentumasuja ja pikimustia salmiakkivarpaita oli silmänkantamattomiin.

Korva juomakupissa. Tuleva uimavalvoja kenties?

Tasapuolisuuden nimissä Sakolle esiteltiin eloisa puolanvinttikoiralapsi Nipsu (josta pilvisen päivän valotusajoilla ei saanut kuin "taidekuvia"). "Suuri ja rohkea dobermannini" kimitti kuin kääpiöpinseri ja "varautunut ja välinpitämätön polski" hyppi tasaporkkaa edellämainitun edessä ja haukkua rouskutti möreästi kuin rotikka kutsuen leikkiin. Miten siitä pikkuisesta kylkiluueläimestä lähtee sellainen ääni, tosi tyttömäistä hei!? :) Sakon ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, se järkyttyi niin että meni ikeniään myöten harmaaksi. Noh, Nipsulla on avoin kutsu tulla kylään, juoksemisen päälle Sako kuitenkin ymmärtää ja sille on ujutettu metsälenkin varjolla muutkin uudet koirat kaveripiiriin. Voisihan tuo olla rohkeampikin mutta ainakin se on hallittavissa eikä sillä oli villiä hinkua karata morjestamaan vastaantulevia koiria.

"Ei muuten hotsita yhtään!"

tiistai 26. helmikuuta 2008

Koulujoulu

Kissa kiitoksella elää ja Kaisa kanssa. Tällä palautteella porskutetaan ja pitkään nokka pystyssä.

Aloitin voittokulkuni sunnuntain tottistreeneistä Sakon kanssa. Ohjaajat kehuivat että muutos on aivan valtava edellisiin näytöksiin nähden. Itse asiassa en kyllä ollut tehnyt juurikaan muutoksia, tokihan hihnakävelyä on harjoiteltu kautta linjan mutta ero siis oli siinä että palkkasin koiran alkuun vain nakeilla kontaktista. Sittemmin leikin lelulla ja arvon kouluttajat kertoivat minulle sen minkä jo tiesinkin eli tekniikka kannattaa Sakon tapauksessa opettaa nameilla ja vauhti lelulla. Mutta suunta on siis oikea ja hienoa napitusta saimmekin nähdä Sakon puolelta. Ehkä tärkein oppi Sakolle siltikin on ollut viime viikon käynti agilityhallilla jossa se sai kuvan siitä että ihmiset ovat kivoja ja syöttävät juustoa vieraissakin paikoissa. Tämän jälkeen se ei enää lyyhistellyt tottiskentällä tolppina seisoville ihmisille vaan kävi tutkimassa myös heidän herkkutaskunsa. ;)

Maanantaina sitten siirryimme agilityharjoituksiin Helmin kanssa. Otin molemmat tytöt mukaan ja vein ne sänkipeltoon juoksemaan lämmittelyksi. Ja voi miten neidit juoksivatkaan! Sänki suhisi ja vauhti oli aivan hillitön. Jännästi pitivät kuitenkin koko ajan silmällä missä menin ja menivät kuin bumerangit edestakaisin siinä pellossa palaten aina luokseni hakemaan nakkia. Treeneissä sitten Helmi näytti todelliset pujottelulahjansa. Se tuli putkesta josta oli suora linja kepeille joskin kuljetus oli pitkähkö. Sain sen ihan pienen pidätteen kautta haltuun ja se haki kepit itse niin että tulin muutamaa metriä jäljessä itse. Että olin haljeta ylpeydestä kun meitä molempia kehuttiin erinomaisesta suorituksesta. Kyllä siitä hyvästä taas sitä kulmahampaalla tehtyä ruhjetta parantelee jonka Helmi "hikipäissään" nirhaisi käsivarteeni. Suhteellisen tiukoin sanakääntein sain sen kuitenkin taipumaan yhteistyön puolelle sen sijaan että neiti olisi paimentanut minua esteeltä toiselle vaikka hampailla vieden. Eli nyt alkoi taas lyyti kirjoittaa, vähän talviunta tässä on vietettykin!

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Ovenkolkutin? Luontoaktivisti? Noutaja? Sylivauva? Neitsyt Maria?

Ovenkolkutin:

Sako kolistelee hampaitaan, neiti on varsinainen kastanjettikita. En ole vielä saanut selville mihin mielentilaan tuo loksuttelu liittyy mutta ylen hupaisalta kuulostaa kun koira hipsuttelee paikalle "kopisten". Välillä kolistelemalla selitellään ja hyvitellään jotain koheltamista, pääsääntöisesti vaan tuntuu että plikka on tulossa pussaamaan mutta unohtaa ottaa kielensä esiin suustaan... :D

Luontoaktivisti:

Sako tuo ulkoa sisään rapaa, lunta ja pienempiä roskia (koska suut tyhjennetään ulko-ovella "jätä"-käskyllä jos sisään meinaa kantautua isompia aarteita). Koska on äärettömän tärkeää pitää yllä feng shui-mainen tasapaino luonnon kanssa, Sako kuljettaa ulos vuotaluita ja polvisukkiani vaihtareiksi. Noh, tuleepahan testattua Norlynien säänkesto, Sakon kulmahammasote on nimittäin äärimmäisen hellä eikä riko sukkia. :D

Noutaja:

Hanskani olivat pudonneet lattialle takkini taskusta. Äimistelin eteisessä että mistä toinen hanska mahtaisikaan löytyä ja surin jo parittomaksi jäänyttä käsinettä kunnes Sako saapui paikalle kantaen toista hanskaa aarteenaan. Ilmeisesti Sakon ehdollistaminen esine-etsintään sujuu hyvinkin odotetussa tahdissa. Pari kertaa "hukkasin" hanskaa lenkillä, pari kertaa olen käyttänyt noita neuletumppuja vetoleluina luoksetulon palkkauksessa ("hätätilanne" ts. mokoma jullikka ei meinannut antaa kiinni eikä ollut lelua mukana), ja voilá! jo löytyy erinäisiä esineitä Sakon suusta joita se tulee tarjoamaan. Eli jos nyt taipumus ei aina ole niin toivottava, ainakaan sitä ei tarvitse erikseen houkutella ilmaisemaan "luontoon kuulumattomia" esineitä. Helmikin tekee sitä että se purkaa kotiin tullessani ääretöntä innostustaan hakemalla jonkun lelun suuhunsa jota se sitten saapuu esittelemään. Sakolla tässä on vielä vähän harjoittelemista koska se tarttuu vaihtelevasti joko lattialle pudonneeseen sukkaan tai Egoon, joista vain ensimmäiseen hellästi joskin jälkimmäisenä mainittu ei ole laisinkaan halukas kanniskeltavaksi...

Sylivauva:

Sako ei vielä ole sisäistänyt kokoaan eikä varmaankaan tule sitä missään vaiheessa tekemäänkään. Pentunen matkasi kotiin autolla sylissäni ja 11-viikkoisena toki mahtui erinomaisesti vielä käpertymään rintaani vasten, iiiso nenä kaulakuopassani puhaltaen. Asettaa melkoisia haasteita "sylittelyyn" kun nykyään syliinkiipeäjä on reilu 25-kiloinen koipeliini joka haluaa halata ja imeskellä nenää ja sitten rojahtaa nukkumaan aivan entiseen tapaan. Vertailuna, takkatuolissa syliin mahtuu _istumaan_ maksimissaan Rontti, makaamaan Helmi... ja näemmä Sako. Sohvalla loikoillessammehan Sakon lempipaikka on istua Lassen rinnan päällä niin että se ensin astuu Lassen yli ja "jättää" sitten takapuolensa Lassen syliin (ja telkkarin näkee erinomaisesti tai kirjansa saa vähän turhan lähelle kasvojaan..). Siitä voi ylen näppärästi myös kellahtaa kyljelleen niin että uhri lyö päänsä seinään, pääasiahan on tiukka noja rapsuttajaan. Myös muiden, niin ihmisten kuin koirienkin kylkeen mennään hyvin kirjaimellisesti. Asettaudutaan ihan viereen ja sitten köllähdetään siihen toisen päälle. Välillä uniseuralainen jää _alle_, välillä Sako vaan valahtaa viereen. Vaikka tämä rojahtelu ärsyttää muita asianosaisia, ison koiran tarjoama lämpö on ihan tervetullutta ja vain harvoin kirvoittaa vastalauseita.

Neitsyt Maria:

Sakolla on uskomaton kyky loihtia kasvoilleen äärimmäisen nöyrä, viaton ja vastustamaton katse juuri silloin kun hermo on katkeamassa sen kikkailuihin. Mokoma muuli saattaa mennä "metrissä" seinällä kerjäten kuritusta muilta koirilta, ja silti pudota kuin kivi tuo rakastettava ilme naamallaan suoraan höpsönnäköiseen istuma-asentoon sillä nanosekunnilla kuin tuntuu että emännästä pääsee ruma ääni. Kurmoota nyt sitten sellaista nössykkää joka vaan katsoo että "miks mamma sun otsasuonet törröttää kuin sarvet, minähän oon vaan tämmöinen piiiieni koira?" Ei sitä voi kuin rakastaa koska koira myös sulaa tuosta asennosta semmoiseksi ropelihäntäiseksi luisevaksi pusuksi yhtä nopeasti kuin on jähmettynytkin "aseistariisunta-asentoonsa".

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Kuluneella viikolla koirilla oli aihetta juhlaan. Ego täytti 6v. ja Helmi 4v. Voimme siis pikkuhiljaa alkaa odotella aikuisehkoa käytöstä molemmilta... Helmiltä, joka vuoropäivin Rontin ja Egon kanssa tunkeutuu Sakon ruokakupille ellei syömätoimitusta vahdita, tai Egolta jonka viestintäkeinovalikoima näännyttävän nälän ilmaisemiseen laajenee päivä päivältä? Kunhan saan Sakolle rakennettua korotetun ruokakuppitelineen, loppuvat sentään Egon vierailut kupilla kun ei ressu enää yletä sinne. ;)

Nyt lienee pakko lähestyvää tottistreeniä silmälläpitäen alkaa katsella esille puolikuristavaa pantaa Sakolle. Olen löytänyt jo kaksikin Helmin vanhaa mutta ne ovat Sakolle liian isoja. :D Koiralle joka painaa piirun vaille 25 kiloa, jolle ei mahdu enää edes Rontin valjaat? Myös ostamani säädettävä panta on pienimmilläänkin liian iso. :) Täytyy etsiä joku vanha säätöpanta jonka voi kiristää sopivaksi saatuaan sen sujautettua Sakon korvien yli. Säädettävä panta on ainoa ratkaisu koska oikealla lailla napakasti istuva panta ei tulisi enää pois Sakon kaulasta. Varsinainen tikkuniska. :D

tiistai 29. tammikuuta 2008

Maanantai-illan huumaa

Helmin kanssa käytiin eilen illalla järjestämässä taas hupia läsnäolijoille agilityharkkojen merkeissä. Oli twistiä ja jaakotusta ja kaikenmaailman sanoja, tuntu kuin olisin ollut aloittelija jossain pro-aerobic -treeneissä kun kaikki termit olivat uppo-outoja. Noh, pipo putkella painettiin neidin kanssa ja ihan ookoohan se meni. Erehdyin jo ehdottamaan Virvelle uutta linjaa ennenkuin hän sanoi että ihan oikeinhan se äsken meni, mitä sä nyt veivaat? Totesin sitten vaan että ehkä mie lakkaan ajattelemasta ja teen vaan. Kannatti.

Havaitsimme myös että Helmin aikas laakeisiin hyppyihin on turha puuttua, koska sillä on uusi suunta jo otettuna ennen kuin se tulee alas. Jos sitä alkaa liikaa kiirehtiä, tulevat rimat samaa matkaa. Hauska oli kun treeneissä tehtiin pitkästä aikaa pussia. Helmihän kisoissa kieltäytyi menemästä identtiseen kötöstykseen, mutta tuolla yhtäkkiä suhautteli sieltä ihan estoitta.

Helmi yllätti myös osaamalla poispäinkäännöksen hyvin vähin avuin. Tokihan tämä tapahtui ollessamme viimeisenä vuorossa eikä todistajia ollut enää mailla halmeilla. Silti olin haljeta ylpeydestä ja puhkuimme molemmat koko kotimatkan, Helmi ja minä.

Helmin tempauksiin kuuluu ehdottomasti hauskimpana eiliseltä sen "naturistitanssi". Helmi ei voi sietää pantaa, valjaita saati sitten takkeja päällään. Pannat pitää rapsuttaa pois, valjaat hinkata pensaisiin... ja mitä takkiin tulee, laskin peltolämmittelyrundiltamme 41 reipasta ukemia kun likka koitti piehtaroida hienon loimensa pois. Ilmanko on örkillä sikspäkki kunnossa ja kroppa somana. Mokoma anti-prinsessa eteni seljällään hyvän pätkän peltoa emännän tikahtuessa nauruun ja laskiessa kuperkeikkoja. Parhaimmillaan nämä "arabialaiset a'la stafford" tehtiin täydestä laukasta milloin mitenkin päin kierien.

Sako oli kunnostautunut suihkuverhon teurastuksessa. Eilen oli vähän aloiteltu, tänään laitoin siihen GetOff:ia joka Lassen lausunnon mukaan oli maittanut kahta paremmin verhon ohessa. Kaikkea se keksii, nuori älykkömme. :D Nyttemmin naurattaa, äsken ei vielä juurikaan.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Eilen käytiin pällistelemässä moottoritietyömaalla. Sillasta pääsi jo yli, vaikka toiseen suuntaan menevät kaistat sillankansineen puuttuvat vielä. Komeita kallioleikkauksia pääsi ihastelemaan läheltä, syksyyn mennessähän tuosta vain viiletetään kohti työpaikkoja "nasta laudassa" ja jäävät vallan huomaamatta näyttävät seinät vivahteineen. (Enää en ihmettele miksi siellä räjäyteltiin rivakasti vielä taannoin.) Harmi että työmaan läpi tuntui köröttelevän aika paljon "sunnuntaiautoilijoita", siinä olisi ollut hyvää baanaa antaa koirien paahtaa täysillä. Kaunis päivä selkeästi innoitti väkeä tutkimusmatkoille.

Toisaalta ehkä oli ihan hyvä että hunnilauma pyristeli naruissaan, niitä kun tuntui sapettavan takkien pukeminen ihan toden teolla. Ego peruutti uudessa takissaan auton alle jo kotipihassa ja rapasi sen kauluksen kun takki oli ollut päällä 25 sekuntia. Rontti ravisteli, Helmi koitti kieriä tienpientareen pusikoissa saadakseen takkinsa irti, ja Ego kiehnäsi kylkeään Sakoon hyppien sen rinnalla pysyäkseen vauhdissa. Kyllä huomasi että uudet takit ja varmaan talven ensimmäinen takkikeli sai illiäiset ihan hassuiksi. Ainoa joka EI reuhtonut takissaan oli Sako. On se vaan fiksu likka kaiken kenguruimitoinnin alla. :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Nirhaumia niveliin

En voi käsittää nykyisiä "pakkausstandardeja". Kaikki tietävät nämä pahviset "esittelylaatikot" joissa on sitten se semmoinen pomminkestävä muovipakkaus sisällä. Kuin kiusallaan ovat vielä laittaneet tuon muovihirvityksen kulmiin ne semmoiset pätiskät joilla esim. kirsikkatomaattirasian saa auki ja kiinni, tosin tämän pakkausmallin kanssa vastaavasta toiminnosta ei ole toivoakaan koska tuote on taatusti vesitiivis 300 metriin saakka. Tässä tuotteessa ei myöskään ole kahta suoraa pintaa niin että sen saisi sievästi leikattua auki (koska leikkaaminen on sulattamisen lisäksi ainoa keino päästä sisältöön käsiksi...). Kuolemaa halveksuen teuroin jonkinlaisen reiän partakonelaatikkoon, selvennettäköön että kyse oli takuutuotteesta Lassen joululahjan pärähdettyä p*kaksi kolmannella käyttökerralla. Sitten tuosta sahalaitaisesta ja hain lailla irvistelevästä reiästä työntämään kättä lootaan jossa tuotteet olivat sievästi aseteltuina eroon toisistaan, -yllätys- lisämuovivuorauksella että pysyivät siististi järjestyksessä mutta esineiden poisto-operaatiossa hetken näytti siltä että häviän pakkaukselle 2-0.

Kaiken huipuksi laastaroidessani sormeani huomasin laturin johdossa tarran jossa hyvin visuaalisesti selvitettiin jotta johtoa ei kannattaisi leikata saksilla poikki. Teutaroituani talousvälineineni tuon kaiken pahan esiasteen kanssa olen täysin vakuuttunut että heiveröisen johdon varoituslappu on aivan oikeassa paikassa, tosin myös muissa pakkaukseen kuuluvissa tarvikkeissa olisi pitänyt olla vastaava varoitus teräaseiden kanssa toimimisesta.

Kieltämättä koko toimituksen ajan mielessäni pyöri visio siitä mitä tekisin jos ikinä saisin käsiini sen henkilön joka ensimmäisenä on tällaisen pakkaustavan keksinyt. Ja kuka jumaliste oli samaa mieltä että "Onpa hieno! Tätä me käytämme!". Sama heppu voisi tienata omaisuuden alkamalla valmistaa lentokoneiden mustia laatikoita samalla metodilla, olisi kevyt ja kelluu. Siis edellyttäen että ehtisi markkinoille ennekuin minä saan selville kuka tuo ihmiskunnan tuhon lähettiläs on...

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Sadepäivän iloja

Illalla jatkettiin sisällä hupailua. Ostin kauppareissullani koirille paitsi sadetakit myös iiiiisot paistetut luut. Niistä riittääkin taas hetkeksi puuhaa koirille.
Egon spesialiteetti on "kierrejäystäminen", helppoahan tuo olisi jos ei sitä tekisi pää alaspäin??

Helmi puolestaan rouskuttaa tassut tanassa ja hartiavoimin kiinni pitäen. Malliesimerkki siitä että kaiken mitä Helmi tekee, se tekee 110-prosenttisesti. Helmin alla on iso matto joka ei ole suorana pysynyt sekuntiakaan siitä päivästä lähtien kun Sako tuli taloon. Ei mikään koiraperheen valinta siis.

Säätiedotus lupaili että huomenna ei sataisi. Peukut pystyyn ja unta palloon.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Monsuunikausi

Olemme saavuttaneet absoluuttisen maksimin mitä sateen sietämiseen tulee. Otin koirat sisään aamupissiltä, huomasin portin auenneen yön myterissä MUTTA totesin KAIKKIEN koirien olevan aidan sisäpuolella. Voimme todeta sateen nujertaneen koiraeläimemmekin.

Okein, oli vähän yliampuvaa ostaa "toppaloimet" koirille tuossa pari viikkoa sitten. Jospa tässä voisi koettaa käänteistä toimintamallia, ostaisinkin sadeloimet? Jäin kiinni, olen katsonut ensi viikon säätiedotetta jossa luvataan sopivaa -5 astetta ja päästään taas liukastelemaan kun talvi yllättää suomalaiset ensimmäisen kerran tämän vuoden puolella. Ensi viikolla valittelen sitten taas kun tie on jäässä enkä pääse kotiin. Koskaan ei ole hyvä.

Torstaina pidettiin oikein hupia sisällä kun ulos ei kertakaikkiaan kukaan halunnut. Silppusin paketillisen nakkeja joita Lasse sitten piilotteli pitkin keittiötä ja olkkaria. Tähän mennessä juttu kuulostaa absurdilta mutta otimmehan toki koiratkin mukaan hauskanpitoon. :) Yksi kerrallaan pääsivät koirat etsimään oman satsinsa nakkiloita, ja armoton nenätyöääni täytti talon. Sako osoittautui ensimmäisellä virallisella piilotuskeikallaan varsin taitavaksi ja määrätietoiseksi etsijäksi. Ei sillä, tuon kokoisella nenällä pitääkin tulla valmista.

Helmillä oli niin paljon virtaa sen odotettua vuoroaan mielestään aivan liian pitkään että se painoi kuin villiapina metrissä seinällä eikä malttanut keskittyä ollenkaan. Lopputulos oli että se läähätti niin kuumissaan ettei enää oikein osannut käyttää nenäänsä. Loppua kohti sentään vauhti vähän laantui ja löytyi myös ne nakinpalat jotka oli "piilotettu" keskelle lattiaa.

Rontti taas oli varmaliikkeinen vanhempi herra, sille syttyi kiilto silmiin kun se päästettiin portista, mutta se eteni tasaisen reippaasti nameja ohittelematta. Oli kiva nähdä kun sekin nautti silminnähden työstään, ja toisaalta oli hauska nähdä miten se osaa jo tarkistaa tietyt paikat eikä vain mennä nenänsä varassa. Monitaituri selvästikin.

Ego niinikään heräsi talvihorroksestaan kun se päästettiin omaa nakkiannostaan etsimään, vilkkaasti se töpsehti paikasta toiseen herkkuja poimien. Kaikilla koirillamme oli yllättävästi haastetta pienen sokkeloisen talon sisäetsinnässä heti jos nakki oli "irti lattiasta". Hajujälki sekoittui tehokkaasti ahtaassa tilassa ja töitä oli todella tehtävä keskittyen. Egon valtti on sen ilmavainutaito. Siinä missä muut vaan nostavat vähän nokkaansa ja toivovat parasta, Ego nousee jäntevästi takajaloilleen kuin mangusti ja ottaa sitten tarkkoja suuntimia lihajauhomäisketuotteiden sijainneista.

Hauska oli huomata että kyllä tuo kymmenen minuuttia rankahkoa aivotyötä per nenäeläin tainnutti lauman varsin totaalisesti siinä missä parin tunnin natsikuritassuttelu hihnoissakin. Etenkin Sako tuntui mukavan raukealta saatuaan käyttää päätään. Sakon nenästä puheen ollen, siitä puuttuu pieni pala. Se on tapahtunut ollessamme kotona, mutta tarvittaisiin CSI tutkimaan miten kaikki on tapahtunut. Onko flikka paininut jonkun kanssa ja telonut, nyhrännyt sen itse toikkaroidessaan jonnekin vai onko sitä joku kerrankin osunut kuonoon komennusmielessä.
Kaikki vaihtoehdot ovat hyvin todennäköisiä koska joka ikistä toimintaa toteutettiin seitsemän minuutin sisällä kotiintulostani. Jostain syystä kotiin tullessani hyvin usein alkaa ajatusteni taustalla soida vanha poppikamaluus "Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois, mennään apinatarhaaaaann..."

maanantai 14. tammikuuta 2008

Raparallia

Tänään oli Sakolla oikein urakkapäivä. Ensin lastasin sen autoon ja ajettiin vaihteeksi eläinkauppaan hakemaan kevythäkki. Tuo lentokuljetusboksi on kuin patarumpu ja kun sinne ujuttaa yöåymään pitkäraajaisen koiran, on kumina taattu. Lisäksi "pehmokenneli" on isompi joten ehkäpä nuo yötramppaamiset jäävät koikkalaiselta vähän vähemmälle. Epäilen edelleen että sillä mahtaa olla vähän jotain kasvukipuja jotka pitävät unen keveänä ja ajavat ylös verryttelemään nyt kasvupyrähdyksen aikana. Tokihan joidenkin mielestä minulla on jo johtajuusongelma ja sata muuta oiretta kun koira valvottaa. ;)

Sen jälkeen ajeltiin ympäri "Härmää" etsimässä jos jotakin, hienosti osasi Sako odottaa yksin autossa. Ajattelin että siellä ois alkanut tuhannen tulimmainen joikaus kun selkänsä kääntää, mutta vielä mitä. Palkkioksi tästä loistokäytöksestä Sako pääsi hiekkakuopalle juoksemaan. Pehmeä hiekka teki tehtävänsä sekä koiralle että emännälle, mutta silti Sako lähtee kyllä vielä Helmin kaveriksi agilityharkkoihin että Lasse ja pojat saavat vähän hengähtää.

Päivän hupihetki koettiin hiekkakuopalla kiivetessämme suht jyrkkää märkähiekkaista rinnettä ylös. Sakolla niinkuin muillakin isoilla koirilla on aivan vilpitön tarve tulla "vastaan" ihan kirjaimellisesti kun emäntä puskee mäkeä ylös hitaasti. Kuten arvata saattaa, Sako teki sen vieläpä aivan yllättäen kun olin jo ihan hapoilla ja melkein verta sylkevänä kiipeämässä viimeistä taivalta.. Tadaa! Tuu jo! (tassut olkapäille niin että pätsähti). Kyllä hetken aikaa kädet kävivät ihan ropeleina ja mietin että mahtoiko nousun alkupäässä olla isoja kiviä jos tästä lähdetään heippakuperkeikkaa takaisin alas. Olisi varmaan ollut sellainen Kodak-moment.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Koulun penkillä

Koitetaanpa typistää tottis-kokemuksemme. :D

Laitoin Sakolle Rontin autovaljaat, eli koira on nyt 21,5-kiloinen, Rontin valjaiden ja Helmin pannan kokoinen. Osan matkasta Sako pyöriskeli valjaissaan, mutta asettui lopulta istumaan ja nukahti ennen kuin saavuimme määränpäähän. Hyvin se kyllä suhtautuu kaikkiin uusiin asioihin, siitä olen kovin hyvilläni. Mietin kuitenkin että ensimmäinen valjaissa tehty matka meni verrattain hyvin muihin koiriin nähden, kunnes kävi ilmi että Sako oli kietonut takajalkansa valjaiden ynnä turvavyön kanssa sellaiseen solmuun että se näytti ihan koivistaan sidotulta kalkkunalta matkalla uuniin. Oli tuskien takana saada avuliaasti itseään uudelleen solmiva koira irti valjaista ja vöistä. Noh, eipähän ainakaan karannut häiritsemään kuljettajaa. ;).

Perillä sitten meitä odotti puolenkymmenen koiran ryhmä, äärettömän jännittäviä tapauksia. Oli bullterrieri jonka kotona oli dobberi, mulla dobberi joka niinikään odotti tuon bullin olevan kaverin koira, sekä rhodesialainen, jonka nihkeää tervehtimistä ei Sako voinut käsittää lainkaan, eikö se muka ollutkaan tuttavien Goro? Näiden koirien huomio toisilleen oli kuitenkin taattu. :D

Paljon opittiin sievästi toisten ohi kulkemisesta ja kontaktia tehtiin niin että nakkipussi huusi hoosiannaa. Sakon oppiminen on kaksijakoista, joko se tekee hyvin ja urheasti keskittyen tai sitten se hyvin intensiivisesti sotkeutuu hihnaansa kokovartalokierteellä ja yrittää kiivetä emännän reppuselkään turvaan. Naurettavannäköisestä mutta pehmeästä ja paksusta teddyliivistä oli muutakin iloa kuin isot taskut, siinä pitäisi vain olla kevlar-vuori tuota kengurua varten.

Tunnin vääntö makkaran voimalla oli Sakolle oikein riittävä pätkä (jaksoi yllättäen keskittyä loppuun asti ja lakkasi jännittämästä muita koiria, totesi kai ettei pystykorvankaan haukku haavaa tee.) Harjoitus oli oikein mainio otos hyvin erinäköisiä koiria joita voi tulla kadulla vastaan, vain oikein tosi karvainen naama jäi puuttumaan seurakunnasta. Kuitenkin Sako oli sen verran uupunut treenin jälkeen että mennessämme vielä Eiralle kylään se aika äkkiä hakeutui keittiön pöydän alle ja nukahti. Eivät auttaneet Kuro-russelin leikkiinkutsut, sankarittaremme oli aivan liian väsynyt. Kotimatkalle sonnustautuessani asettelin vaan Sakon niin ettei se ehtinyt solmia itseään valjaisiin ja tyttö nukahtikin niille sijoilleen ihan kirjaimellisesti.

Mielenkiintoinen uutinen työrintamalta kuuluu niin ikään asiaan. Perjantaina sain vuokrausfirmasta uutisen että sain erään hakemani paikan jos vain halusin. Tietysti olisi tältä vuokrafirman henkilöltä voinut olla asiallista selvittää lopputyönantajalta koska työ alkaa, se olisi saattanut kiinnostaa minuakin. No, nyt minulla siis on työ joka alkaa ennalta määräämättömänä ajankohtana. Oppia ikä kaikki, ehkä hänkin seuraavalla kerralla selvittää muutaman seikan ettei tarvitse ihan noin montaa kertaa hukata aikaa jahtaamalla oikeita ihmisiä saadakseen tietoa jonka olisi voinut selvittää hetikin... Erinomainen piste tuli kuitenkin työhaastattelulle itse pääkallonpaikalla kesäagilityharjoitusten vasemman aivolohkoni Hannelen löydyttyä sattumalta samaisesta yrityksestä. Lienikö sillä sitten vaikutusta valintoihin, kiitos vaan. :D

perjantai 11. tammikuuta 2008

Sataa sataa kirosanat ropisee...

No niin, siinä sitä taas mennään. Olen "saarroksissa" kotonani. Jos meinaan kauppaan lähteä, on pakko tehdä se kävellen, autolla ei ole mitään asiaa lähteä, ei vaan ole pitoa. "Kotitiemme" nousee käännöksestä suhteellisen jyrkästi, ja eilen iltalenkille lähteissäni totesin sen olevan ihan luistinbaana. Olin jo aiemmin miettinyt mahdanko päästä työhaastattelusta kotiin enkä kyllä olisi kitkarenkailla päässytkään ellei tie olisi ollut vielä vähän sohjoinen ennen vesisateen alkua. Onneksi autossamme on "winter"-asetus joka pudottaa renkaiden pyörimisnopeutta ja lisää näinollen pitoa. Muuten olisi Volvomobiili sutaissut kuin Kaisa matikankokeessa ja sinne olisi pitänyt jättää kulkuväline tienvarteen. Noh, kuten sanottua, iltalenkille mentiin tyttöporukassa Helmin ja Sakon kanssa Sakon edetessä kirjaimellisesti sivuluisussa kun ei pöljä ymmärtänyt kulkea lumipenkkaa kun se vielä oli käytettävissä... Oli kyllä erinomaisen koomisen näköistä nähdä koiran etenevän tassuakaan liikauttamatta vuorotellen kylki tai persi edellä, oli hyvä että oli leveä panta jolla jarruttaa ettei tuo karvapulkka mennyt suoraan "isommalle tielle". Palatessamme lenkiltä siellä jo olikin traktori nostamassa autoa joka oli lipsauttanut takapyöränsä ojaan ja nostanut näin etusorkan ilmaan, vain pari tietä meistä kaupungille päin.

Kotitie on niinikään kauttaaltaan vesipintaista luistinbaanaa, hiekkatiellä kun tuo jää tuntuu pysyvän aika pitkään kun asfalttitieltä jo sulaa pois. Menimme Sakon kanssa "vesitöihin", täytyy sanoa että mieluummin olisin ollut lumitöissä. Tein vähän ojaa ja ohjasin vettä pois jään päältä Sakon sukellessa jäniksenpapanoiden perässä milloin omalla, milloin naapurin pihalla. Koskahan tuo elikko ymmärtää mitä tarkoittaa falsetissa kiljuttu "tule POISSS sieltä!"?

Täytyy varmaan avata pihaanajotien kaksoisportti tuosta koira-aidasta jos Lassella kotiintullessa menee jarrutus pitkäksi, voi sitten ajaa kinnerin suoraan takapihalle, siellä tulee kitkainen hiekkakasa vastaan. Onneksi ei sentään talon seinä. Toisaalta jos tuossa vähän liian kovalla vauhdilla yrittää kääntää autokatokselle niin sieltä sitä talon kulmaa sitten on jo tarjolla...

Jotain positiivista tässä vedessä silti on. Sakohan tuli meille kokolailla samanlaisessa sateessa, lieneekö pentu kivaa säätä oikein nähnytkään. Vaikka Sako on syntynyt elokuun alkupuolella, ei se liene ulos päässyt vielä kesäkeleillä. No, ehkä syys-lokakuussa se on päässyt maistamaan venähtäneen kesän viimeisiä anteja. Hauskaa on huomata että Sako, josko yrittääkin vältellä ylimääräisiä pissityskäyntejä pihalla silloin kun on märkää, ei toisaalta kärsi ensinkään sateesta. Siellä se sohlasi menemään pitkin mantuja satehessa, ja teimme jopa vähän tottisteluja/agihyppyä ja pujottelua. Onneksi "agilitylainakenttämme" ruoho näyttää siltä että se sulattaa lumen suoraan eikä muodosta siihen jäätä joten meillä on ainakin yksi paikka jossa harjoitella niin että on pitoa, Sakohan veti jo turvat suoraan etupihalle päästettäessä, kuvitteli hidastavansa syöksyään autokatokseen ja rompsahti vesilätäkköön aivan mahalaskumentaliteetilla niin että vesi senkuin roiskahti. Ylös, ravistus, ja taas mentiin. Dobberin vaistolla ei näemmä hävetä yhtään, muut koiramme olisivat koittaneet naamioida rypemisensä jotenkin "näin mun oli tarkoituskin tehdä"-liikesarjalla, tuo vaan oli vähän että "oho", ja meno jatkuis. Se on urpo ihan luvan kanssa.

Koska tuosta kosteasta kurjuudesta ei halua kuvaa laittaa, pistän piristykseksi Rontista napatun otoksen. Se etenee lumessa huomattavasti paremmin kuin vedessä. Harvoin siitä silti noin vakavaa kuvaa saa. Toinen punnertaa Ihan Tosissaan. :D

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Kertakaikkisen hiljaista

Tänä aamuna herättiin lauman kanssa saattamaan Lassea työmatkalle. Tai siis muut saattoivat, Rontti oli aamu-ulkoilun jälkeen suksinut suorinta tietä vuoteeseen, se selvästi tiesi että kello on ihan luvattoman vähän. Saatuamme miehen tien päälle ryömimme koirien kanssa takaisin vuoteeseen, ja päätimme nousta vasta kun on valoisaa.

Suorittaessani katsausta työmarkkinaan Sako tuli tuuppimaan nenällä siihen malliin että "Ämmä vipinää puntteihin, neidit vaatii äksöniä!". Olin ensin ajatellut kävellä Sakon kanssa keskustaan, mutta kuumemittari näytti edelleen sellaista lukemaa että unohdettiin tämä "pitkä marssi". Helmi oli myös into piukkana lähdössä matkaan joten jätin äijäkoirat kodinvahdiksi ja pakkasin tytöt autoon.

Ensin harjoiteltiin vähän asiallisesti kulkemista Lohjantähden parkkihallissa (koirallehan ei soviteta takkia tahi valjaita viemättä koiraa liikkeeseen, tämä on ihan must etenkin staffin kanssa jonka kroppa on niin hassun mallinen verrattuna "peruskoiriin".). Tämä päättyi siihen että likat vetivät hännät kikkaralla joka suuntaan, jopa Helmi joka yleensä kyllä liikkuu maltillisesti kun siltä pyytää. Ensin koitin saada Helmille valjaat, semmoiset "vänttiset" konsa y-malliset etenkin canicrossatessa pyörähtävät sen verran että se etujalkojen välistä menevä remmi hiertää kainalon auki. No, kuten arvata saattaa, ei löytynyt sopivanlaista kokoa. Se on tehtävä valjaat vastedeskin itse vaikka olisin kyllä himoinnut nahkavaljaita kun olen semmoinen valjasöljyfetisisti ja pidän siitä että koirille saa varusteita jotka oikein huollettuna kestävät vuosikaudet. Neidit olivat tietysti innoissaan kaupantädeistä, ja sainkin estellä hunneja ripustautumasta myymälähenkilökuntaan joka tuli karvanaamoja tervehtimään. Etenkin Helmi tuntui olevan totaalisen haltioissaan, ja aina uutta valjaskokoa etsittäessä se karkasi kiertämään "kunniakierroksen" hyllyn takaa. Kuitenkin se tuli oikein kauniisti kun kutsuttiin (vaikka usein aivan eri suunnasta kun mistä sitä odotin, mutta ei se koskaan pitkälle mennyt eikä ottanut mitään suuhunsa vaikka kävikin ilmeisesti leluhyllyllä) ja sovitti valjaita ryhdikkäästi.

Noh, kun ei ryhtikään auttanut valjaiden kanssa, siirryimme sovittamaan takkeja. Ja oikein sopuhintaan sieltä lopulta takit saatiinkin molemmille tyttösille. (Ja kaavamateriaalia omia kokeiluja varten, Sakon ensimmäinen loimi on vähän semmoinen "viitta"-mallinen ;) ). Myös Helmille saatiin loimi joka on pieni ihme, yleensä staffin kropan malli aiheuttaa sen että suht lyhyttä selänpituutta vastaan on vaikea saada takkia jossa olisi riittävän suuri kaula-aukko staffin "sirolle" päälle. Mutta nyt tärppäsi. Nokat autolle, ja seuraavaan kauppaan josta tyhjennettiin ale-kori Sakon kanssa Helmin odottaessa autossa.

Koska koirissa oli virtaa kuin pienissä voimalaitoksissa, päätin lähteä kartoittamaan Lohjanharjun ulkoilumaastoja. Aloitin sivummalta jossa ajattelin olevan vähemmän kulkijoita. Siellä kuuluisalla "sivummalla" uskalsin sitten suorittaa pieniä laittomuuksia eli pidin likkoja irti. Espoossa emme koskaan löytäneetkään vastaavanlaista männikköä jossa olisi nähnyt niin pitkälle kuin tuolla, joten olisin ehtinyt aina saada koirat luokseni ennenkuin vastaantulija olisi ehtinyt huomata niiden irti olevankaan. Sakohan tulee kyllä kutsusta luokse, mutta nyt se oli Helmin kanssa juoksemisesta niin kierroksilla ettei mammalla ollut mitään uutisarvoa. Noh, samahan se, Helmi tuli kutsusta luokse joten siinähän sen Sakon olisi kytkenyt samalla kun tuli peesissä korvat suorana.

Kuljeksimme aikamme vähemmän tallattuja polkuja koirien nauttiessa sanoinkuvaamattomasti hankirallista. Sakohan ei ole vielä irti ollutkaan muualla kuin kotipihalla oikeastaan. Nyt otettiin kyllä vapaudentunne korkojen kanssa takaisin, neitoset menivät kuin viitapirut, milloin Sako edellä, milloin Helmi tiennäyttäjänä karahka suussaan. Niiden riemu oli niin näkyvää ettei sitä voinut itsekään kuin nauraa ja ilakoida pitkin metsää. (sieltä se kylähullun maine kumpuaa, viimeistään ;)). Ja millaista metsää!? Taivaallista männikköä, mukavasti puuterilunta ja jalkojen alla lumipeitteistä pehmeää kanervikkoa. Tällä kertaa metsälenkki ei tuntunut ollenkaan tarpomiselta, mahtavaa!

Kuvittelin ettei Sako yhtään seuraa missä kuljen, vaan menee Helmin perässä ihan sukkana. Päätin testata tämän olettamuksen, ja menin puun taakse piiloon. Tosi piiloon, minä michelinukko-toppavarusteissa törrötin varmaan puoli metriä puun molemmilta puolin, mutta piilo on piilo, pitihän minun nähdä mitä tapahtuu. Kas kummaa, alle viiden sekunnin tuli Sako etsimään. Kokeilin tätä vielä muutaman kerran ja voi että millaista faarttia kaverukset syöksyivätkään polkua takaisin kun huomasivat emännän taas jääneen kupeksimaan kesken lupaavan kaahauksen.

Jos aina välillä epäilyttääkin että oli virhe ottaa Helmin johtamaan laumaan toinen narttu, Sako on kyllä todistanut luonteellaan olevansa aikamoinen nappivalinta siltikin. Ei kukaan muu koiristamme edes uskaltaisi juosta Helmin kanssa noin, pojat ovat vähän muutenkin semmoisia polulla tassuttelijoita. Mutta nähdessäni Helmin innon kun kerrankin joku tuli vähintään yhtä kovaa mukana, olimme kaikki innoissamme.

Tästä kaikesta vuodatuksesta johtuen talossa on kertakaikkisen hiljaista. Sako nukahti jo autoon kotimatkalla, eikä kyllä sisään tultuammekaan viittä minuuttia mennyt ennenkuin "mustilainen" oli kerällä koiranpedissä Helmin vallattua nojatuolin. Aahh, mikä taivaallinen rauha. Merkki seinään, olen kerrankin tainnuttanut nuo ikiliikkujat!

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Lastenleikkiä, Sako kertoo:

Moikka taas kaverit. Mulle laitettiin joku tyhmä loimenretale päälle, naurettiin makeasti ja sitten mua pidettiin panttivankina autossa. Väittivät että ollaan menossa kattomaan mun "poikaystävää". Kuulemma olin koomisen näköinen kun työnsin nenääni noiden pinnojen välistä josta se hädin tuskin edes mahtui ja kuvittelin olevani jo puoliksi ulkona häkistä...
Mua ensin vähän epäilytti, mutta sitten mulle kyllä muistui yksi aika komee jannu parin viikon takaa mieleen...

Ensin me mentiin ton kaiffarin kanssa hännät suorina ja loimet lepattaen pitkin maita ja mantuja, tehtiin mahtavia bambi-jäällä-pyörähdyksiä niin että omistajia huimasi, kuulemma olisi pitänyt jotain niveliä varoa??

Sitten me mentiin sisään ja mä leikin ihmislasten kanssa. Se oli ensimmäinen kerta kun pääsin oikein kunnolla tutustumaan noihin hulppeisiin pikkuihmisiin. Toi oma emäntä meinasi haljeta ylpeydestä kun osasin ihan luonnostani olla hurjan varovaisesti lasten kanssa (toisin kuin staffit jotka aina tönivät muksuja nurin ja kaikenkaikkiaan innostuvat niistä "aavistuksen" liikaa). Ainoa ongelma oli että olin aina niitten perässä silloinkin kun muut koirat olivat sivummalla. Kaikki kehuivat mua hurjan hyväluontoiseksi koiraksi kun menin siellä innoissani mukana lasten "iltavillissä" mutten yhtään sohlannut tai tuuppinut muksuja.
Sisällä sitten piti lämmitellä juoksentelun päälle, vaikka meitä ois kyllä ehkä kantsinu jäähdytellä vähäsen, oltiin me sen verran kuuma pari.
Mä vähän kevensin edellisen otoksen kaverikuvamaista tunnelmaa kertomalla Gutsylle hyvän vitsin...
... ja nauramalla itse röhönaurut päälle. Ne on noi miehet vähän hitaita ja tökeröitä koska ei toi osannu nauraa oikeassa kohdassa ollenkaan. Pah.
Itseasiassa mokoma könsikäs sai tilanteesta täyden niskalenkin ja mua alko vähän arveluttaa sen tarkoitusperät. Vahinko vaan että muikea hymyni tarttui kuvaan.
Parhaimmillaan ne oli kaikki äijät yhtä aikaa vienon neidin kimpussa, apuaaaa!

Aika pian kuuden tunnin kohdalla alkoi kuitenkin vähän ramaista. Me vallattiin se äskeinen painitatamimme ihan tyystin, ja silmät alkoivat luppasta.

Siellä mä sitten nukuin ruususen unta, kunnes yhtäkkiä isäntäväellä oli taas ulkovaatteet päällä ja ne arpoivat siinä kumman vuoro ois kantaa mut autoon. Just kun mä ehdin "kevyesti torkahtaa". Nauroivat katketakseen mokomat kaksijalkaiset ja sanoivat että olin muka ihan kanttuvei??

Tässä vielä kuva siitä mun kaverista, se oli kyllä aika komea. Toivottavasti nähdään pian uudestaan.
Ps. Mä tykkäsin kuitenkin muiskutella tota Gutsya poskille ja suupieliin, olin kaiken kaikkiaan aika ihastunut. Tässä me ollaan just herkimmillään, pian tän kuvan ottamisen jälkeen mä menin ja kaadoin ton taustalla näkyvän joulukuusen... vasta sen jälkeen me katottiin paremmaks pistää vähän pitkäkseen kun ihmiset alkoivat huutaa ja vouhkata... Sori neulasten levityksestä.