maanantai 31. joulukuuta 2007

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Okei, tarpeeksi lähellä vuoden vaihtumista, aika purkaa jouluajan saldo:

Sakolta lähtivät viimeisetkin maitohampaat. Viimeinen yläkulmuri irrotettiin Lassen toimesta, kas näin:
Tämä hampi saatiin talteen ja samoin muutamia erinäisen kokoisia poskihampaita. Harvinaisen pieniltä tuntuivat koiran kokoon nähden, täytyy joskus verrata muiden säilytettyihin maitohampaisiin. Muistan kun edellisessä paikassa asuessamme Helmi oli pentu ja päivittelin sen hampaidenvaihtoa naapurin tädille. Täti meni ihan kalpeaksi ja kysyi "vaihtuvatko koirillakin hampaat"? Mummelin kalpeus selittyi sillä että hänellä oli itsellään ollut villakoira mutta ei hän ollut tiennyt että sen hampaat vaihtuvat eikä ollut koirassaan mitään outoa huomannutkaan?!

Nyt alkaa olla mielekästä ruokkia Sakoa kun suusta ei kuulu harittavien hampaiden rutinaa vaan ihan oikeanlaisia pureskeluääniä. Tuntuu vähän että mitä isompi koira, sitä vähemmän se tekee maitohampaillaan. Jännää oli myös että Sakolta varisivat ongelmitta kaikki hampaat kulmureita myöten paljon aikaisemmin kuin muilta koiriltamme. Muu hunnilaumahan on pitänyt jännityksessä niin että uudet kulmurit ovat olleet yläleuassa melkein puolessa välin vanhojen hampaiden mittaa ennenkuin maitohampaat ovat singahtaneet mäkeen. Ollaan jopa jouduttu tekemään pieniä kikkailuja jouduttaaksemme hampaiden heilumista. Staffien kanssa se toimi niin että niille annettiin jäinen rustoluu ensin pureskeltavaksi. Jäinen luu vähän puudutti ikeniä ja oli kuitenkin sen verran maukas etteivät koirat malttaneet jättää sitä pureskelematta vaikka hampaat heiluivatkin. Sitten vaan sopivalla hetkellä luu pois ja hillitön repimisleikki käyntiin pyyhkeen kanssa. Ja niin sieltä sitten saatiin viimeisetkin nysät pois ja uutta hammasta kasvamaan tilalle.

Koirien joulu pelastui kun vanhempani tulivat juhlistamaan tilaisuutta hieman etuajassa mennäkseen sitten aatoksi mummolaan. Koirat olivat aivan muikeina kaikesta huomiosta. Jouluaattona kävimme Rontin kanssa Rontin lempparitädillä Eiralla katsomassa hänen uutta tulokastaan, 7-vuotiasta brasilianterrierinarttua Oliviaa joka tuli pitämään jöötä vuosikkaalle Kuro-russelille. Rontti kiskoi kohti tuttua taloa kuin hullu ja vain vaivalloisesti merkkasi pari puskaa mennessään. Vasta lähtiessämme alkoi se ralli kun koirien hajujälkiä piti peitota koko rakon voimin. Tullessahan tieto Eiralle saapumisesta oli Rontille niin iso juttu että ukko oikein kailotti autossa kuin komentaen "ovi auki ja vähän äkkiä, nyt on kiiiiire kylään!" Rontti olikin aivan liikuttava rakkaudenilmauksissaan Eiraa kohtaan. Vasta kahvipöydästä noustessamme Rontti antautui painimaan Kuron kanssa mutta jättäen arvokkaan Olivia-leidin rauhaan. Staffin kanssa on kiva käydä vieraisilla koska kylään mennään aina nelivedolla ja iso vaihde silmässä, mutta niinikään kenkiä jalkaan vedettäessä nämä pioneerit ovat taas ovella skarppina "Mihin sitten mennään??". Rontti oli äärimmäisen onnellinen joskin väsynyt tästä soolokäynnistään, se selkeästi nautti päästessään matkaan ilman laumaa. Matkamies nukahti auton jalkatilaan puhaltimen lämmittäessä turkkia. :)

Välipäivinä Rontin onni senkuin kukoisti vaan tuttavapariskunnan tullessa kylään 2-viikkoisen ihmisjälkikasvunsa kanssa (työnimi "Tyyppi"). Rontti oli haljeta onnesta ja oli aina tilaisuuden tullessa puolen metrin säteellä pikkuihmisestä. Ensin Rontille piti vaan korvasta vääntäen tehdä selväksi että tulokasta _ei_ imeskellä eikä lärpätä vaan ollaan läsnä ja annetaan pojan vetää unta palloonsa. Rontti kuikuttikin portin takana kun äiti-poika-symbiootti oli huoltotoimenpiteillä makkarissa. Joka muun hetken Rontti makasi Noran jaloissa, tai istui ja vahti lasta häntä ropelina. Tai makasi sohvalla vahtien lasta, häntä ropelina. Myös Helmi oli hyvin kiinnostunut vauvasta, mutta suhtautui vähän maltillisemmin joskin sekin hakeutui pienenkin tuhinan/ininän noustessa pikkumiehestä valmiusasemiin, "jos vaikka tarvittaisiin naamapesua lohduksi".

Sako on osoittanut varsin hupaisalla tavalla mitä kaikkea tietoa voi siirtyä "geneettisesti". Kerroin Sakon kasvattajalle koiran erikoisista taipumuksista ja hän oli tikahtua sanoessaan että Sakon emä teki nuorena _juuri_ samoin. Hän tosin sanoi myös että Prima-mamma ei ole pentujen nähden tehnyt tätä, joten jostain se vaan kulkeutuu se tieto...
Toki taipumus voisi olla joku fiksumpikin, mutta mitäs sanoin Sakoa "hepaksi". Se oikeasti on kuriton kuin vuosikas varsa, sitä ohjataan kaulasta kuin kamelia, ja se potkii kuin muuli. Siis oikeasti potkii. Tällä en nyt tarkoita mitään etujalalla kuopimista, sitä tekevät kaikki vähääkään dobberia muistuttavat (ja se sattuu aivan törkeän paljon kun osuu olemaan juuri oikealla etäisyydellä... tästä muistona suht tukevaa kangasta olleet ratsastushousut joista meni puntti halki puolesta reidestä puoleen sääreen Axu-dobberin vaadittua huomiota.) Tilanne syntyy siten että Sako huomaa Helmin makaavan kyljellään lattialla. Sako kulkee siitä vierestä, pysähtyy, peruuttaa takatassunsa ihan Helmin vatsanahkaan kiinni, nostaa toista takastaan ja _potkaisee_ napakasti! Aivan uskomaton tapaus! Ensimmäisen kerran nähdessäni tuon luulin että Sakoa vaan kutitti varpaista ja se pyyhkäisi siksi tassuaan, mutta kun tämä on nähty kymmenen kertaa, alan uskoa että tuo pentupentele tekee sen tasan tarkoituksella. :D

Viime vuoden lupaukseni oli karsia v-sana kielenkäytöstäni ja vähentää muitakin ilman absoluuttisen karkeaa kieltä vaativaa tilannetta jolloin saa kirota niin että maa tärisee. Sanomattakin selvää on että syksyn mittaan alkoi hermoja kiristää siihen malliin että sitä päräyttelee kuin tukkijätkä, taas. Onneksi tämä on siirtokykyinen lupaus josta kannattaa edes yrittää pitää kiinni. Kaikki kiva käytös on kotiinpäin. Muutenkin sitä voisi vähän hillitä hermojaan, liika ruuti vaurioittaa hylsyä. ;)

Ja sitten niitä tavoitteita:

Helmin kanssa tähtäimeen otetaan Agirotu. 2008 se järjestetään Ylöjärvellä. Menneenä kesänä se oli niinikään kauden päätavoite, jonka jouduimme kuitenkin jättämään väliin auton flopattua katsastuksessa päivää ennen kisoihin lähtöä. Kisakinnerin mentyä kerrasta ajokieltoon oli täysin mahdotonta päästä toiselle puolen Suomea joukkuekisaa varten kun kisakaverit olivat jo menneet edeltä ottaakseen osaa yksilökisoihin. Tulevana kautena tätä ei päästetä kyllä tapahtumaan vaan kilpailuihin mennään vaikka "pää kainalossa" koska onhan se nyt hienoa olla edustamassa Of Greenlinen "kenneljoukkuetta". Lämmittää mieltä että meitä pyydetään mukaan vaikkeivät tuloksemme taivaita hivokaan (jos ei A-esteen ylityskorkeutta oteta lukuun). On kiva että kasvattajat ovat innostuneita kasvattiensa edesottamuksista vielä auton takavalojen kadottua mutkan taakse, olen kuullut tuttaviltani myös toisenlaisia tapauksia. Omien koirieni kasvattajilta olen saanut roppakaupalla hyviä ohjeita, kannustusta ja kehuja kun tuloksia on tullut. Erityisesti Helmin kasvattaja Irmeli on kyllä kunnostautunut omistautumisellaan, hän on oman agilityinnostuksensa siivittämänä potkinut minuakin persiille ja saanut yrittämään kovemmin Helmin kanssa. Onkin kiva vertailla Helmin agilitysuorituksia emä-Eeviin ja puolisisko-Finaan. Kaikki ovat keskenään hyvin erilaisia koiria mutta silti sukulaisuuden näkee, etenkin nyt Helmistä ja Eevistä.

Helmin kanssa ilmoittaudumme myös luonnetestiin, arvelen että tyttö voisi olla kypsä "tutkittavaksi". Jos oikein innostun, voisimme pyörähtää myös näyttelykehässä puhtaasti "huvin ja urheilun vuoksi". Lisäksi minulla on painonpudotustavoite jonka tulokset mitataan osallistumalla Helmin kanssa canicross-kilpailun harrastelijasarjaan jos kaikki menee kohdalleen.

Sakon tavoitteena on hoitaa kasvukausi loppuun, ja Sako steriloidaan jos ehditään ennen ensimmäisiä juoksuja. Sakon kanssa opetellaan myös perus elämäntaitoja, joista esimerkiksi hihnassa kulkeminen alkaa jo pikkuhiljaa hahmottua. Sakon jänniä piirteitä on myös se että se osaa odottaa ruokaansa. Se aika usein istua tillottaa odottamassa omaa kuppiaan, se tietää jo saavansa sen viimeisenä mutta varmasti, joten piruako häsläämään ahtaassa keittiössä. Sako painaakin jo reilun 19 kiloa joten hyvällä mallilla ollaan. Nyt on kasvu tosin taas semmoisessa "kantturavaiheessa" selkeän kasvusyklin alettua, mutta kintut ovat suorat ja kokonaisuus ihan hyvännäköinen.

Rontin ja Egon tavoitteena on kunnon ylläpito, Ego pitää saada ylös nojatuolistaan paremmin, ja Rontin selkä kaipaa huoltoa. Tavoitteena on saada Rontilta särkylääkekuurit vähemmälle ja selän tukilihakset parempaan kuntoon. Ensi kesäksi hankitaankin Rontille pelastusliivit joiden kanssa tuon raskasrakenteisen raitapaidan on helpompi uida.

Loppuun vielä tutkielma "ihanat naiset nojatuolissa". Tilannetta päivitetty n. kuukauden tarkkuudella.

Tältä näytti nojatuolissa 22.11.2007.


Ja tältä näytti höyhensaarten business-luokka jouluaattona. Alkaa olla ahdasta.


Toisaalta Rontin kanssa tuoliin mahdutaan vielä pitkään kun Rontti osaa nukkua "kerroksissa". :)

Mutta kello lyö kuutta ja pojat paukkuineen valtaavat pihamaat. Aika mennä laittamaan radiota päälle ja musiikkia Rontin korville, se kun ei niin perusta näistä uudenvuodenkekkereistä. Harmittavasti en muistanut D.A.P-pantauutuuden olemassaoloa, joten mennään perinteisin konstein, verhot tiukasti kiinni ja piilopaikka valmiina josko alkaakin ahdistaa enemmän. Viime vuonna rakettijuhlan vietto kyllä meni ihan hyvin, joten eiköhän mene tänä vuonnakin. Nakkia napaan vaan. Hilirimpsis!

torstai 20. joulukuuta 2007

Anti-joulupuuhia


Tähän taloon on pääsy kielletty:
Joulutontuilta, joulupukeilta, lumiukoilta, enkeleiltä ja joka helvetin koristeelta joka näyttää edellämainituilta.

Täällä Ei kuunnella joululauluja jotta päästäisiin "joulutunnelmaan", tahi kauhiasti toivotella jouluja kenellekään. Joulu on ateistille ja kaupallisuutta vihaavalle vain kiitollisen pitkä hengähdystauko kalenterissa.

Joulupukkijoulu on syvältä (paitsi lapsiperheissä joissa tulee maansuru jos ei pienimpiä ajeta mielisairauden partaalle jännityksellä ja seuraamalla montako vuotta ottaa ennenkuin nuorimmatkin toteavat että lahjoja tippuu ilman punanuttuisen naapurinsedän vierailuakin... tässä lienee joku oma sadistinen viehätyksensä, koska lasten hermorakennetta testataan myös tuuppaamalla heitä kauppakeskuksissa vieraiden setien syliin vaikka aika vaatii opettamaan lapsille ettei vieraille pidä puhua eikä epäilyttäviltä hepuilta oteta nameja vastaan).

Kaikenmaailman kiltteyskiristys on ihan turhanpäiväistä, ressukat lapset pistetään skarppaamaan ja olemaan kivoja rangaistuksen uhalla juuri siihen aikaan vuodesta kun aikuiset itse ovat kiireisiä, kireitä ja masentuneita. Loistavia esimerkkejä lapsilleen siis. Mikseivät muksut saa olla pahantuulisia vaan heti kaivetaan ässä hihasta että jääpi lahjat saamatta? Kai nyt käytöstapoja pitää ylläpitää läpi vuoden eikä vain paria viikkoa vastineeksi tuhannen euron vetoisesta lahjalistasta? Vetipä se naaman muikeaksi itseltänikin kuulla marraskuussa että 13.12. lähtien olen työtön jotta ei muuta kuin joulunviettoon vakituisesta työsuhteesta heissulivei ja hyvää jatkoa. Oli vähän sellainen olo että nyt jäi risunippu kätöseen taloudellisista ja tuotannollisista syistä eikä itse ollut edes tehnyt mitään virhettä josta tämä sitten olisi seurannut. Sillä hetkellä toivoin että olisin edes ollut kursailematta pahapäinen ja huono työntekijä että tulisi edes ansiosta lunta tupaan. Jotta miettikääpä omalta kohdaltanne ennenkuin alatte kireiden leukalihastenne syövereistä uhkailla lapsianne kaikenmaailman tonttujen näkemisillä ja muistiin merkitsemisillä. "Next time it could be you."

Tänä vuonna ei talostamme löydy ainuttakaan "esittävää" kausikoristetta. Ledivaloja on muutamat aseteltuina kynttilälyhtyihin estämään pimeässä kompurointia, ja punaista väriä on tuomassa lämpöä tähän kelmeimmän valon kuukauteen. Mutta miksi joulua varten täytyisi sen kummemmin alkaa sisustaa? Eikö tämä aika vuodesta ole se kun huolehditaan siitä että koti on edes marginaalisen puhdas ja varmasti aikaa riittää lähimmäisille sen kerran kun kaikilla on samaan aikaan vapaata? Pirulauta missä välissä sitä hengähtää jos koko "pyhät" pitää vain vilistää ripustelemassa tonttusia ja silittämässä verhoja ja rämppäämässä kaiken maailman hilavitkuttimien kanssa?

Ja oikeasti ihmisten pitäisi saada ilman veristä vihanpitoa ostaa lahjat vain lähimmilleen, lahjat joilla on joku merkitys. Tai sitten ei lahjoja ollenkaan, halaus riittäisi itsellenikin paremmin kuin hyvin. Se semmoinen diplomaattinen Tiimarikorttien lähettely ja suklaarasioiden vaihtelu on aivan järkyttävää haaskausta, sekä ajan että rahan. Koirien kasvattajille on kiva laittaa koirista kuvia jouluna koska niitä on sitten helppo halutessaan vertailla edellisvuoden kuviin kun ovat otettuja samaan aikaan kunakin vuonna. Tällä ei ole joulun kanssa mitään tekemistä vaan rutiinin. :) Kaukaisempien sukulaisten ja ystävien tapauksessa tämä tarkoittaa sitä että tutkitaan monellako suulla on ruokakunta viimeisen vuoden aikana lisääntynyt kussakin maan kolkassa, ja se riittää tiedoksi taas ensi jouluun asti.

Jouluruuat sitten. Kauppiaat hierovat karvaisia kämmeniään yhteen riipiessään rahat pois kuluttajilta ja kattaen pöytiimme sellaisia ruokia joita emme muuten edes söisi. Kauhea määrä suurissa erissä tuotettuja "laatuherkkuja". Oletteko koskaan panneet merkille että kesällä sesongin huippuna juhannuksena se perinteinen grillikyrsä on laadultaan kaikista kamalinta? ;)
Miksi joulusta pitää tehdä sellainen hillitön kinkkujuhla että sitä painellaan vaan joululounaalta joulupäivällisen kautta jouluillalliselle vain todetakseen ettei halua syödä sikaa koko tulevana vuotena?

Tänä vuonna olemme vihdoin päässeet siihen ihannetilanteeseen jossa naisväki ei ole keittiöön hautautuneena miesten pysyessä kunnioittavalla etäisyydellä ja kaikkien muiden hääriessä yleisen tuskaannuksen vallassa milloin mitäkin odotellessa. Olen hankkinut reilusti helppoa eikä välttämättä kovin jouluista ruokaa jonka kanssa ei tarvitse konstailla, lautaselle vaan ja menoksi. Voimme keskittyä toistemme seuraan eikä mihinkään kokkisotaan jossa loihditaan toinen toistaan kummallisempia aterioita ja kattauksia. Toki olemme vertailleet mistä kukakin pitää ja ostaneet sitten ruokia sen mukaan, sellaisia joita ei muuten vuoden kuluessa söisi. Nyt sitten kerrankin maistellaan esimerkiksi marjoilla maustettua englantilaista juustoa vain siksi että on onnekkaasti kasassa juustosta pitäviä ihmisiä, eihän sellaista tulisi vain itselleen ostaneeksi.

Ja meillä muuten aloitetaan sen verran kaukaa tämä aaton lähestymiskiito että varmasti jää aikaa niin saunomiseen, syömiseen kuin seurusteluunkin. Sen yhden illan voi venyttää esimerkiksi kahdeksi illaksi ja lähes kolmeksi päiväksi halutessaan, ei tartte mennä juuri syöneenä saunaan pyörtymään tai nälkäisenä saunaan tai kiireellä pois ruokapöydästä vain sen takia että illan ohjelma pysyy kasassa. Perskule meil o mihkään kiire. Ja sitä voi tosiaan ottaa sitten eri aterioilla eri juttuja, ettei vaan ahdeta kaikkea kerralla siihen lautaselle joka johtaa vain siihen että kaikki maistuu siltä mikä siinä on vahvimmanmakuinen ruoka-aine ollut, yleensä silakalta.

Ja joka tulee tohon ovelle selittämään jotain taivaalle syttyneistä tähdistä ja muinaisesta tarinasta tuolla Betlehemissä päin, saapi rautalapiosta. Soon varattu oven pielehen jo valmiiksi, sillä siirretään koiranpaskoja ja paskanpuhujia puskien juurille lannoitteeksi. Ei varmaan tarvitse arvuutella mitä mieltä olen kristillisestä jeesustelujoulusta ihan historiantutkimusten valossa. Soon kristinusko tehny ihan riittävästi pahaa väjelle jonkun suuremman entiteetin nimissä jotta minä viittisin pätkääkään siunailla jotta hyvin mänöö pojat. (vrt. noitavainot, siinä mahto mennä luvattoman monta hyvää eukkoa joilla oli jotain sanottavaakin asioihin muuta ku "kyllä kulta".). Johan se on todettu ettei Jeesus omana aikanaan ollut juur muuta kuin suurisuinen kyläpoliitikko joka sitten sai kapinallisella asenteellaan pikkuisen nenillensä kun herätti vähän liikaa huomioo. Vasta myöhemmin alettiin hommaa suurennella siihen malliin jotta se ois ollu isompikin jehu, silloin kun itse asianosaisia ei enää ollut paikalla kertomassa miten asiat oikeasti meni...

Jos sitä ny pitäis itellensä joku auktoriteetti valita niin mää uskoisin sitte Juha Mietoon, siin on semmonen sankari jota voi kattoo ylöspäin ympäri vuoden. Se ei taatusti oo ratsastellu aasilla ympäriinsä tai ruokkinu muka tuhatpäistä yleisöö muutamalla mateella, mutta jumaliste että se osaa hihtää ja siitä on todisteetki. Jätkäl on hartiat ku ladonovet eikä siitä oo ollu julkisuudessakaan kellään mitään pahaa sanottavaa. Kaikenkaikkiaan se taitaa olla aika lupsakka jätkä jollon jalat maassa muutenki ku tasatyöntöä runtatessa. Oispa joskus kiva päästä juttelemaan, sillä vois olla elämästä yhtä jos toistakin kerrottavana.

Ja jotta ne naurut kirvoitettaisiin vielä tähän asti kahlanneilta lukijoilta palaan vanhaan tuttuun joululauluun. Kaikilla lapsillahan on varmaan omat mielikuvansa, kuten kälyni "hetken kestän elämää, sekin synkkää ja ikävää"-versio... Minulla tämä outous on Jouluyö, juhlayö -kipaleessa jossa "kaks vain valveill' on puolisoa". Jostain syystä mulla puoliso yhdistyy aina naispuoliseen immeiseen joten mietin koko pienen ikäni että ketä ne kaksi puolisoa siellä sitten olivat, kätilö ja lastenhoitaja vai? Ja mistä ne sinne olivat oikein tulleet kun väitettiin että tämä Maria ja Joosef oli ulkopaikkakuntaisia eikä niillä ollu tuttuja siellä, ja eikö niillä ollu omia perheitä huolehdittavina? Tietäjätkin oli jo menneet menojaan siihen mennessä, ja missä lapsen isä? Lähtenyt niitten tietäjien kanssa varpajaisia juhlimaan lähipubiin vai? Ja vaikka nämä "puolisot" siis mielestäni olivat laulussa naisia, ei silti jäänyt mielikuvaa siitäkään että esim. toinen puolisoista ois mahtanut olla naperon äitee?

Outo on maailma, ja oudommaksi menee mitä enemmän tulee ikää. Sentään tässä vaiheessa itsetunto antaa jo periksi nauraa ittellensä, saati sitten muille...

Rauhallista vuodenvaihdetta, loppuvuoden lupaukseni on etten sadattele blogissani ennen tammikuuta.

maanantai 17. joulukuuta 2007

Kuurankukkasia


Tämänkertainen valokuvanäyttelyni esittelee takapihan "tilataidetta". Pihalle paistoi perjantaina aurinko ja niinpä kävinkin ikuistamassa kaikkea mihin valo osui. Sakolla oli oma mielipide pensaiden edessä kykkimisestä (neitiä _ei_ pyydetty kuvaan mukaan, kunhan tuli siihen persehtimään kepinjämänsä kanssa...)



"Karvaisia kiviä vaahteran ja pihlajan varjosta". Nämä kivet on louhittu kellarihuoneestamme jonne tulee tarkemmin määrittämättömänä ajankohtana tulevaisuudessa verstas. Sitä ennen pitää kuitenkin päräyttää sieltä muutama kuutio kiveä mäkehen että saadaan sinne huone eikä ryömintätilaa. :D Mutta komiaa on kivi joskin järjettömän kovaa porata. Ylempi kuva on mielestäni aika kiva yhdistelmä pehmeitä lehtimuotoja, kuuran kimallusta ja kovaa kiveä.


"Päivänkakkaranrankoja". Omituinen kokoelma pallukoita kuvassa, jossa katse harhailee määrättömästi. Olemme luoneet kierosilmäikiliikkujan, ja lukuisan määrän uusia hirsipuusanoja, näemmä.


Tikkataulu talviteloilla. Kuvassa kimaltavat norjanangervot.


Kuusen "pienirakeisempaa" kuuraa en onnistunut oikein tavoittamaan mutta makro näemmä toimii kamerassa oikein hyvin.


Talviasuiset koivut ovat nättejä. Tämän näyn voittaa vain männynrungon upean kuparinen hohde kun siihen osuu talviaurinko kullankeltaisena.


Luppa-purkki on saanut kesän ulkona vietettyään kivan pinnan. Melkein yhtä hieno kuin se edellämainittu mänty.

Yleisön pyynnöstä...


Muistakaa klikata kuva suuremmaksi uuteen ikkunaan... :D

Erikoisterveiset Krisselle jonka röhönaurun kannustamana koostin tämän "korvakollaasin". Jos ei tämä saa lukijaa hymyilemään (edes viistosti) niin olisi ehkä aika suorittaa kaikki akkojenlehtien kaamoksentorjuntaliikkeet (tai surffata toiseen blogiin... ;)).

Olen odottanut että saisin Sakosta
1) yhden sivukuvan jossa koira seisoo nätisti
2) yhden liikekuvan sivulta jossa korvat olisivat johonkin järkevään suuntaan.

Pienistä summista voidaan laittaa vetoja milloin kumpikaan edellämainituista tapahtuu. :D Onneksi on digikamera, voi huoletta laulattaa suljinta, poistaa 99% otoksista ja viimeisestä prosentista koostaa tällaisia virnistyksenvirittäjiä.

Iloista talvipäivää!

tiistai 11. joulukuuta 2007

Lähes ilman sarvia ja hampaita

Jos joku on miettinyt miksi Rontin korvakarvat ovat ihan piikikkäät ja suortuvina vaikka noin lyhyet ovatkin, tässä on vastaus. Korvat trimmataan päivittäin oikeaan asentoon mutustelemalla niitä suussa nautinnollisen näköisesti. :) Tämä on muuten toimenpide jota Sako ei edes kuvittele tekevänsä muille koirillemme, ihan tervejärkinen ratkaisu. Tulisi karvatupenrapinat samantien.


Tästä näkee millä roikinalla etuhampeja nyt sinkoilee pikkukoiran kidasta, siellä ei montaa maitohammasta enää kohta ole mutta sitäkin terävämpiä ne vähäiset.


Ja mikäs sen parempi paikka niitä hampeja irrotella kun Rontin poskinahka. Kyllä siinä yksi iso reikä jokaista irronnutta hammasta vastaan onkin, samoin kuin kuonon päällä. Raasu on ihan tikkataulu.

Tässä otetaan enää hellä ote kun paparazzi havaittiin. Melkoinen luukkuleuka, ketunrauta... Rakkaalla purukalustolla on monta nimeä.

Nyt äkkiä ulos, siellä näkyy outo valoilmiö, aurinko!

maanantai 10. joulukuuta 2007

Persehtimistä

Muutama kuva koirien kikkailuista parin viikon takaa.


Sako on livakkaliikkeinen nuori neito. Tässä neiti suorittaa fysiikan lakeja uhmaavan väistöliikkeen maasta löydyttyä Helmin omaisuutta (siis Helmin mielestä, joku mittaamattoman arvokas puunkäppyrä siinä taisi olla).


Majakka ja perävaunu. Tämä on yleisin tyyli jolla tyttäret etenevät ulkona. Helmi edellä ja Sako tiukassa peesissä. Hauska katsoa nuorta ja jo kropaltaan valmista koiraa. Helmin kankut ovat lihaksikkaat ja kivan muotoiset, Sakolla puolestaan on kapoiset ja semmoiset "kantturankankut" vielä. Pallopersiin ja laatikkolantion seikkailut jatkuvat.


Tässä vielä vertailuksi kääpiöpinserin peruutuspeili ja Sakon luinen pylly. Sako siirtyi kiusaamaan pienempiään, Ego antaa ihan hyvän vastuksen. Allekirjoittaneen onneksi kuvaan tallentui Egosta tuo oikea kylki, vasen kun on täynnä karvattomia läikkiä niiltä kerroilta kun Sako on saanut pikkupilsneristä paremman otteen.


Tässä Helmi näyttää Sakolle mallia miten vanhalle kasteluletkulle annetaan kyytiä. Jälleen kuvassa näkyy yksi kappale perssilmiä Sakon ollessa "isosiskon opissa". Olemmekin monesti naureskelleet että kun sitä vertailee koirarotuja ja miettii minkä ottaisi, ehdokkaista kannattaa katsoa miltä ne näyttävät takaapäin. Sitä peräpeiliä nimittän sitten näkee 90% lenkkeillessään ja näköjään aika hyvä prosentti valokuvistakin tuon kuvakulman näyttää sisältävän. Ja mitä useammasta koirasta koittaa ottaa kuvaa, sitä suurempi todennäköisyys tälle ilmiölle on.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Äänennopeus ylitetty

Kaksi tapausta:

1) Olimme maanantain treeneissä Helmin kanssa poistumassa radalta. Helmi siinä hihnassansa tohotti kaiken maailman juttuja ja käskinkin sitä olemaan tunkematta kuonoaan valmentajamme reppuun. Olin jo jatkamassa matkaa kun kanssaharrastajien naurunremakka pysäyttää minut. Myös hihna tuntuu vähän oudolta. Helmi oli jälleen suorittanut bravuuritemppunsa, hypännyt paikaltaan pöydälle. Aika usein puheenaiheena treeneissä on Helmin 99-prosenttisen etuvetoinen hyppytekniikka, mutta kyllä sillä todistettavasti pattia on ihan kankuissa asti, ja se pystyy hyvin tarkkaan määrittämään vauhdin, suunnan ja tarvittavan voiman kun se "haluaa" ts. saa itse suorittaa rauhassa mitä ikinä tekeekin. Tätä fysiikan lakeja uhmaavaa ilmiötä ollaan naureskeltu myös ulkokalusteiden kanssa terassilla. Sisällä Helmi ei hypi pöydille, eikä ulkona myöskään katetulle pöydälle. Jos vaan on joku taso, johon hypätä, sinne hypätään. Voidaan laskea Helmin saldoon tällä hetkellä n. 15 ihmistä jotka ovat aivan avoimesti äimistyneet kun ovat kuvitelleet Helmin hyppäävän maksimissaan siihen vyötärökorkeuteen ja saaneet sitten pusun poskelleen katsottuaan Helmiin alas. :)

2) Ei vielä niin fiksu Sako puolestaan ylitti äänennopeuden perjantaina. Päästin koirat kellarikerroksen kodinhoitohuoneesta, sammutin valot ja kiipesin raput yläkertaan Rontin perässä päästääkseni kaikki koirat kerralla ulos. Olin ennen koirien jättämistä ko. huoneeseen ottanut sieltä pois kuivamassa olleen päiväpeiton jolle Sako oli lirauttanut aiemmin. Tämä samainen päiväpeite oli nyt (jo pesusta MELKEIN kuivaneena) olkkarin sohvannurkalla. Ja kun olin päästänyt koirat pihalle huomasin että siinä saaplarin samalla peitolla lainehti jo uusi keltainen valtameri. Onneksi Sako oli jo pihalla ja autuaan tietämätön rikkeestään, muuten se olisi nähnyt sarjan erikoisia ilmeitä emännältään. Meni varmaan pari minuuttia niin että kertakaikkiaan vaihde oli pudonnut silmästä kun en mitenkään pystynyt päättämään pitäisikö itkeä vai nauraa. Lopulta en saanut aikaiseksi kumpaakaan vaan siirryin teenkeittoon.

Sakon kasvuseurantaa: Hampaat ovat alkaneet nyt vaihtua. Kuonostaan verenhajuinen pentu tuntui tuoksahtavan nenustaan vielä tavallista "pentuhajua" enemmän ja päätimme tutkia missä vaiheessa mennän vain löytääksemme siron rivin rautahampaita edessä ylhäällä. Sieltä se jenkkihymy alkaa paljastua. Alahampaiden tilasta ei niin ota vielä selvää jotta ovatko ne niitä aivan avuttomia maitohampaannysiä vaiko jo uusien hampaiden lakia mitä siellä ikenessä törröttää. Kai se on se ihan mussulussuin pentuvaihe sitten takanapäin? Pentuhaju on kaikonnut turkista ja Helmikin kurmoottaa kakaraa kuin pahaista pikkusiskoa. Sakon vauvanhajupanssari lienee sitten mennyttä. Ronttikin uskaltaa jo painia heitukan kanssa ja Sako ollaankin nähty takkatuolin alle taiteltuna jo useampaan kertaan kun vanhempi herrasmies innostuu nassikkaa mankeloimaan.

Loppuisi vaan tuo vesisade ja tulisi pikkupakkanen. Ei edes pakosti lunta vaikka se ihan kiva bonus olisikin, mutta olisi edes kuivaa? Oisko liikaa pyydetty? Nimimerkillä kolmatta päivää taitaa piiskata sade about yhtäjaksoisesti, alkaa aavistuksen vinottaa. Sentään tästä viimeisestä sulasta oli se hyöty että saatiin autokatokseen aavistus tilaa ja moottoripyörät rullattua lumensuojaan. Nyt vain odotellaan niiden kuivumista että saadaan peitteet päälle. Kertooko tämä jotain siitä että meillä olisi useita projekteja pahasti vaiheessa??

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Täyttä eteen!

Maanantaina oli agilityharjoitukset. Pistin Helmille vähän paineita ottamalla Sakon mukaan. ;) Sää oli mitä mainioin ja jo kotitieltä edettiinkin sitten sirossa sivuluisussa kunnes pito taas palasi. Toisin sanoen aivan järkyttävää. Viimeinen virallinen tie ennen pihatietähän lähentelee syöksylaskurinnettä kaltevuudeltaan ja toki se jyrkin osuus on siinä heti käännöksessä ettei siihen saa vauhtia tullessaan ollenkaan, samoin kotoa poistuttaessa hallittu jarrutus risteystä valmisteltaessa aloitetaan jo 25m päästä. Tästä lisää myöhemmin.

Haasteitta ei tapahtunut kotoa poistuminenkaan. Niin juu, Sako on matkustanut vasta kerran häkissä auton takana. Itse olen tottunut siihen että koirat ovat lähdöstä niin innoissaan etteivät tarvitse eri komentoa autoon loikkaamiseen, hyvä kun ehdin häkin ovea raottaa kiireisimpien jo kolistellessa pinnoja. Niinpä sitten Helmin äimistellessä häkissä juoksin ympäri etupihaa pyydystäen Sakoa joka ei tietenkään antanut kiinni. Onneksi kamppailumme ei ollut pitkä ja pian kannettiin todistettavasti jo 16-kiloista vasikkaa autoa kohti. Itse häkkiin Sako meni hienosti ja matkustus sujuu alkumutinoiden jälkeen jo täysin ongelmitta. Hyvä tyttö.

Olin varannut hyvin aikaa ja koirille loimet päälle räntäsateen torjumiseksi. Eikun lämmittelylenkille lähes tunniksi. Helmi osoitti hienoa tilannetajua näyttämällä että se kyllä tietää mitä tarkoittaa käsky "ei vedä". Ja hihna pysyi löysällä ties kuinka kauan ilman mitään kikkailuja. Helmillähän on vain yksi ongelma ulkoiluun liittyen. Se ei voi sietää hihnaa. Se siis sukeltaa kyllä pantoihin ja valjaisiin, mutta hihnan kiristyessä sitä alkaa sapettaa. Niinpä taluttelenkin usein kolmijalkaista koiraa joka koittaa sillä neljännellä raaputtaa pantaa kaulastaan. Tai koiraa joka kulkee siksakkia edessäni koska suoraan ei pääse kovempaa niin se hervoton määrä askelia pitää johonkin tärvätä, mikäs sen hauskempaa kuin hermostunut tepastelu korvat luimussa. Tai talutan koiraa joka kulke poikittain ja katsoo syyttävästi "siis tässä mun kaulassa on jotain joka kiristää, tuntuu ikävältä, ei henki kulje, estää juoksentelua? Ja mitä sinä eukkokin siinä vain jupiset vetämisestä etkä yhtään auta??" Tai talutan koiraa joka tilaisuuden tullen heittäytyy pusikoihin kierimään yrittäen saada takin tai valjaat päältään. Varsinainen luonnonlapsi, se ei kai ikinä luovuta . :D

Tällä kertaa Helmi kuitenkin jätti kikkailun Sakolle ja käyttäytyi niinkuin aikuisen kuuluukin, osasi suuntakäskyt ja oli niin mallikelpoinen että olisin rutistanut sitä ellei Sako olisi samaan aikaan toikkaroinut ympäriinsä kengurun lailla. Hyvin sekin osan matkaa kulki mutta välillä oli kauhea spurttihinku eteenpäin ja välillä taas joku jännitti niin että piti piiloutua selkäni taakse.

Ja sitten treeneihin. Sako keräsi sympatiapisteet Dumbo-korvillaan ja Helmi väkätyksellään. Kouraani ilmestyi jälleen uusi reikäpari Helmin napattua palkkaustilanteessa lelun lisäksi myös kädestäni. Tällä kertaa verenvuodatukselta (niin koiran kuin minunkin) vältyttiin ja harjoitus jatkui. Harjoituksen aihe oli sinällään hyvin simppeli nättien linjojen valssitreeni, mutta osoittautui jälleen kerran todisteeksi siitä että koordinaatiokykyni on epileptisen kameleontin luokkaa. Ohjaa siinä koiraa kun et tiedosta jalkojasi, käsiäsi, tai sitä jumalatonta älämölöä mitä ohjaukseksi noin karkeasti ottaen voisi kutsua. Neljää estettä hyväksikäytettäessä on myös täysin mahdollista eksyä pahemman kerran, toistuvasti. Usein puhutaan asioista jotka vetävät koiraa agilitykentällä mihinkin suuntaan, yleensä keskemmälle tai reunemmalle kenttää. Tällä kertaa voidaan sanoa että koira meni kyllä sisään ja ulos ja ylös ja alas, mutta ohjaaja oli täysin ansassa siellä neljän esteen keskellä. Alan oivaltaa miksi minulla vaihtuu valmentaja kausittain, kukaan ei jaksaisi kahta jaksoa pidempään sanoa mulle joka ikisissä treenissä että "Kyllä se siitä, ajan kanssa." Välillä meinaa mennä usko itseltäkin, ihmekö että niiltä joille nuo ohjauskuviot ovat päivänselviä.

Helmi osoittautui myös hyvin kärsivälliseksi koiraksi vaikka kävikin treenissä ihan kiitettävän kuumana. Karvainen treenikaverimme karkasi radalle ilmoittamaan että nyt olisi hänen vuoronsa kiitää esteitä, kesken Helmin vetoleikin siis. Ajattelin että nyt mahtaa käydä hassusti kun olemme juuri itsessään aika korkeavireisen leikin tiimellyksessä ja Helmi on suhteellisen tarkkana lelujen kanssa. Vaan ei mitään, Helmi pikaisesti arvoi tulijan aikeet "Jahas, ei tuo halua tapella, olkohon sitten". Vain yksi ainoa pieni räyh pääsi kun toveri koitti työntää innosta tärisevää pientä kuonoaan tutkimaan josko Helmin lelu on parempi kuin hänen käyttämänsä. Että minä olen ylpeä Helmistä. Vaikka se näyttää vauhdikkaalta ja välillä hurjaltakin, se on kuitenkin sisimmässään hyvin kiltti koira. Kyllä tuolla suorituksella pääsi vuoteeseen yöksi muiden katsellessa verkon takaa kateellisina. Tai siis pääsi kunhan saavuimme ensin kotiin. Toki harjoituksen aikana oli satanut reippaasti räntää joten kuuttakymppiä ajeltiin sitten kotia kohti. Ei sillä, ei sieltä kukaan sen kovempaa takaa tullut. Ajattelin jo että noinko tuo alkutekstissä mainittu kotitien käännös koituu kitkarenkaiselle kinnerilleni jälleen kohtaloksi, ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta kun etupyöriltä loppuu pito siinä jyrkähkössä nousussa. Onneksi kotopuolessa ei ollut kovin moni kuljeksinut joten tie oli sopivan nuoskainen ja pääsimme ongelmitta kotiin asti. Lämmin vuode ja kuorsaava mies odotti väsyneitä matkalaisia. Kyllä kelpasi!

maanantai 3. joulukuuta 2007

Fariinisokeria

Yllä talvitakkimuotia menneiltä vuosilta. Nuoret poijjaat kestivät joulunpunaiset releet miehekkäästi, eivät uskaltaneet vastaantulevat koirat virnuilla näille karjuille. :)

Ego varmaan kuvittelee olevansa joku karhunsukuinen elukka, se viettää 90% ajastaan tiukalla kerällä takkatuolissa lampaantaljan keskellä ja vetää unta pieneen kuulaansa. Siitä tulee ihan joku simpukka mieleen, se tuntuu suorastaan imeytyneen tuolinsa syövereihin ja sen voi nykäistä valmiina keränä syliinsä, "pienen" vastentahtoisen koiraeläimen. Usein se kuljetetaankin tällaisena "nyyttinä" ulko-ovelle josta se "väkipakolla" laitetaan ulos. Mitä sateisempi päivä, sitä matalamman äänensävyn "ulos asioilles"-käsky vaatii. Onneksi sentään siinä kohtaa kun retkeily-/lenkkeilyvarusteita aletaan kaivaa esille löytyy myös Ego eteisestä täpinöimästä, eli ei se ihan krooninen sohvaperuna sitten olekaan. :)

Vertaillaanpa "säänkestävyyttä":

Rontti: paviaanipäällikkö istuva härkä. Kestää kesäsäät erinomaisesti, mutta kiertää kaikki vesistöt (paitsi ne joihin putoaa, ja tuolle tollolle näitä "äkkiuimisia" on siunaantunut aika paljon...
Pitää pihallaolosta, ja istuukin mielellään miettimässä maailman menoa samalla kun kyttäilee kuistin portailta tielle jossa on liikettä kerran kolmeen tuntiin. Unohtaa surkeammankin sään jos luvassa on mukavaa yhdessäoloa esim. piiiitkän lenkin muodossa. Ja autollahan voi ajeluttaa arvon sankaria säällä kuin säällä. :)

Ego: kääpiöpinsereiden värimääritelmän black&tan voisi muuttaa muotoon karsta&fariinisokeri, ainoa lyhytkarvainen rotu jonka olen nähnyt muuttuvan sateessa alta aikayksikön vielä ruipelommaksi ja uitetuksi surkeudeksi, vaikkei lyhyt karva kastuessaankaan mene yhtään lähemmäksi ihoa. En tiedä miten nuo sen tekevät, niissä lienee joku vakuumipumppu sisäänrakennettuna. Kestää pakkasta jonkin verran, joskin pysähdyttäessä siirtyy mieluummin jonkun povariin lämmittelemään. On opetellut kesällä makaamaan nurmikolla, muutoinhan sitä elementtiä voi käyttää vain kamalissa hajuissa kierimiseen. Valitsee silti mieluummin alleen jonkin kalusteen tai ihmisen. Totaalisen sokerista tehty koira, joka sadesäällä kieltäytyy menemästä ulos. Muuttaisi mieluummin talveksi etelään, nyt tyytyy esittämään talviunta.

Helmi: Mamman rinsessa. Ei tod. Hervoton rapamaakari joka on vähän väliä savessa, pölyssä, kaikessa mitä nurmikosta irtoaa jne. Nähdessään lenkillä lätäkön kiihdyttää vauhtiaan voidakseen juosta sen halki mahdollisimman monta kertaa ennenkuin matka jatkuu. Ui ja sukeltaa, hakee vedestä mitä sinne heitetään. Jostain lainatakseni, "muta on mahtavaa". Sateesta ei kuitenkaan pidä, vain sellaisesta vedestä joka on jo alhaalla ja neidin kuritettavissa. Jos on asiaa ulos, niin sinne mennään, täysillä. Pallonheittoon joka sää on sopiva.

Sako: Sako on alkanut oppia isommiltaan. Kylmä on ok, lumi on ok, jää on ok. Märkä on "sieltä ja syvältä". Sako osaakin jo varsin kohtuullisesti ilmaista jotta nyt ois rakko täysi, mutta mihin se sitten tyhjennetään onkin tosiaan säätiedotteesta kiinni. Jos portaat ovat kuivat mutta ilma kostea, Sako voi mennä rappurallille pissille, siinä on vielä katoksen alla. Jos myös portaat ovat sään oikkujen takia kastuneet, lorotetaan siihen porrastasanteelle sitten, kynnysmatolle. Tämä onkin johtanut tekniikkamuutokseen, täytyy todella katsoa että koira menee vähän konkreettisemmin _ulos_ kuin vain siihen oven toiselle puolelle. Olin ajatellut että vain kääpiöpinserit voivat olla tuolla tavalla "joustavia" näiden ulkona/sisällä-käsitteiden kanssa.

Välillä on kyllä hupaisaa kun sonnustautuu ulos esim. takkapuiden hakuun. Parhaimmillaan neljä koiraa maleksii eteisessä ja katselee toisiaan kulmiensa alta. Keskustelu on tasoa:
- Tsiigatkaa kaverit, toi hullu on menossa ulos. Pitäskö mennä mukaan kattoon ettei se telo itteään?
- Oottakaapa kun näette tosta ovenraosta, mä just äsken kurkkasin ja siellä on _märkää_.
- Se vetää kumppareita jalkaansa, eihän se vaan oo kuitenkin lähdössä paarustamaan johku pitemmälle? Toisaalta etupihan pensaatkin ovat merkkaamatta kun on tuo aita estämässä vapaata loikkimista...
- Pokkana nyt vaan kaverit, ei oteta mitään riskejä. Jos se menee vaan puita hakemaan, me voidaan sillä välillä vallata sen sohvapaikka. Jos se koskee hihnoihin, voidaan vähän heiluttaa häntää mutta tarkkana ettei tuu ylilyöntejä. Viime viikollakin kävi niin että vaan osa pääsi mukaan ja loppuja sapetti (kunnes se lämmin sohvannurkka löytyi)...
- Pah, halkokassin se nappaa matkaansa, hakekoon itte klapinsa. Me voidaan sitten murustaa ne salaa siihen sen lämpimälle sohvapaikalle mikä me kohta vallataan... Juokoon teensä keittiössä niinku palvelusväen kuuluukin.